sunnuntai 8. toukokuuta 2016

sä tiedät musta kaiken, sen ihanan ja vaikeen

Mulla on ollut keskiviikkoillasta asti perjaatteessa vapaata töistä. Oon kuitenkin ollut perheen kanssa, mut oon myös ollut Julian kanssa ja yksinkin. Torstaina lähdettiin hosteperheen kanssa veneilemään ja käytiin jossain saaressa fikalla eli kahvilla ja pullalla. Oli tosi hauskaa, vaikka musta tuntuki että tuun merisairaaks siellä keskellä merta suhteellisen pienessä veneessä, kun on tottunut menemään merellä vaan jollain valtavilla risteilyaluksilla...

Perjantaina Julia tuli tänne ja mentiin kuvailemaan satamaan ja kävelemään meren rannalla. Pidettiin myös picnik meiän takapihalla auringossa. Meillä oli tosi kivaa ja aika kulu niin nopeesti! Tän postauksen kuvat on otettu siltä reissulta perjantaina.
Eilen oltiin Julian kanssa road tripillä. Otettiin pendeltåg kohti Märstaa, jäätiin Norrvikenissä ja käveltiin, otettiin bussi kohti Vibyä ja löydettiin kasa valkovuokkoja (joista lisää ens postauksessa!). Syötiin välissä eväitä, ja otettiin Humlevägeniltä bussi kohti Sollentuna stationia. Siellä vaihettiin Vällingbyn bussiin, kierreltiin kaikki Rinkebyt ja Tenstat läpi sillä bussilla, ja lopulta tultiin Vällingbyhyn puolen tunnin ajelun jälkeen. Siellä ihasteltiin suihkulähteitä, käytiin mäkissä syömässä ja jatkettiin tunnelbanalla kohti Slussenia, kaikkiaan 19 pysäkkiä tunnelbanalla yhteen putkeen! Slussenilta käveltiin Djurgårdenin lautalle, matkustettiin lautalla Gröna Lundin viereen ja käytiin ostamassa pehmikset.

Sitten alko tulla mutkia matkaan, kun ei mahduttukkaan raitiovaunuun, se oli ihan täynnä rakkaita lauantaituristeja... Seuraavat ratikat meni nenän eestä, ehkä viidenteen ohimenevään ratikkaan hypättiin sitten kyytiin. Määränpää oli Norrmalmstorg, mutta meiän piti jäädä pari pysäkkiä aiemmin. Luultiin, että se pysähtyy siinä missä haluttiin jäädä, mutta se huristeli siitä ohi... Jäätiin sitten yhtä pysäkkiä myöhemmin ja yritettiin kävellä takasin päin. Seistiin varmaan vartti pysäkillä, siitä meni monet ratikat ja bussit ohi, ykskään ei pysähtyny meille. Ykskin bussi laitto ovensa kiinni nenän eestä, vaikka oltiin just menossa siihen!

Vaihettiin sitten kadun puolta ja otettiin sama ratikkalinja kohti Norrmalmstorgia ja jäätiin siellä lähellä Kungsträdgårdenia. Siellä istuttiin hetki penkillä väsyneinä, ja laiskoina otettiin tunnelbana T-Centraleniin, yhden pysäkin verran siis... T-Centralenissa Julia hyppäs punaseen linjaan ja mä vihreeseen, kohti Roslagsbanaa ja Saltsjöbanaa. Oltiin molemmat ihan poikki eilisen päivän jälkeen, mutta meillä oli tosi hauskaa, saatiin monet naurut aikaseks ja vaikka käveltiin jalkamme puhki, se oli kaiken sen arvosta.

Jos joku jakso tonkin romaanin lukea, niin onnittelen :D Tänään aattelin ottaa rauhallisesti, mut saa nähdä lähenkö silti käymään kaupungissa vai en. Täällä on siis kaupat tänään auki ihan tavallisesti, koska Ruotsissa vietetään äitienpäivää vasta toukokuun vikana sunnuntaina. Mutta teille jotka asutte Suomessa, niin hyvää äitienpäivää kaikille äideille

4 kommenttia:

  1. Kauniita ja ihanan kesäisiä kuvia! <3

    https://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, siellä on jo kesä. Tukholma on tosiaan suurkaupunki, jossa ei varmaan ole aina helppoa liikkua.

    VastaaPoista
  3. Haha oli iha huippu päivä, mutta ratikkaan en enää ikinä hyppää! :DD

    VastaaPoista