mul on kaikki upeesti tietenkin

Mä oon todella pahoillani siitä, että tää blogi on viime aikoina ollut vähän heitteillä. Vaikka kyllähän mä päivitän tätä suhteellisen usein, mutta postaukset on vaan valmiina luonnoksissa lojuvia vanhoja postauksia, jotka olis pitäny julkasta jo aikapäiviä sitten. Mulle on tullut viime aikoina myös kommenttia siitä, että mun blogi on muuttunut erilaiseks... Viimeks eilen. En oo kuitenkaan julkassut näitä kommentteja, vaikka ei niissä siis mitään pahaa ole sanottu. Mutta se ei nyt ollut tän postauksen pointti. Vaan se, että mitä ajatuksia mun päässä liikkuu tällä hetkellä tai viime aikoina.

Mulla tää au pair -aika tässä perheessä alkaa olemaan lopuillaan pikkuhiljaa. Tää vajaa vuosi on ollut PARASTA aikaa ikinä mun elämässä. En oo vuosikausiin ollut näin onnellinen, kuin täällä. Mun onnellisuuteen on vaikuttanut hurjasti tää suuri unelma ja sen toteutuminen. Oon päässyt muuttamaan Ruotsiin, saanut puhua loputtomiin ruotsia, oon saanut olla päivittäin ihanien lasten kanssa, askarrella päivästä toiseen, leipoa, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uusia asioita myös itestäni. Ja kasvanut ihmisenä. Vaikka mun blogista saattaa saada helposti kuvan, että mulla on vaan valitettavaa tästä au pairin työstä, kuinka lapset kitisee, itkee ja raivoo, ja myöhästytään päiväkodista joka toinen päivä, puhumattakaan siitä kuinka väsynyt mä oon.

Mutta tää työ on paljonpaljon muutakin. Tää on sitä, kun lapset halaa sua joka päivä, haluaa istua sun sylissä, haluaa että sä autat niitä tekemään kaikenlaista, kuten vaikka piirtämään muumipeikon tai kaatamaan maitoa lasiin. Tää on myös sitä, kun lapset kertoo rakastavansa sua, ja vaikka ne ois kuinka kiukkusia ja vihasia, ne ei huuda että mee pois, vaan haluaa että oot niiden kanssa. Tää on sitä, kun vanhemmat kiittää sua joka päivän jälkeen, kiittää hyvästä ruuasta ja kiittää siitä että oon niin kiltti tälle perheelle. Vaikka olisit ite kuinka väsyny tahansa, sä jaksat aina hymyillä, koska sä rakastat tätä työtä, joka on mulle paljon enemmän kuin pelkkä työ. Tää on mun unelma ja elämä.

 Mulla on ollut vaikeita aikoja tässä perheessä, joskus oon jopa miettinyt perheen vaihtamista. Mut päivääkään en vaihtais rehellisesti sanottuna. Tähän työhön kuuluu ne varjopuolet, ja ne vahvistaa sua ihmisenä hurjasti, sen mä oon huomannut. Mä oon kasvanut ihmisenä todella paljon tänä aikana täällä perheessä. Mä oon uskaltanut haastaa itteni tähän kaikkeen, ja mä oon selvinnyt! Mä en vois olla ylpeempi itestäni. Tää kaikki on vaan mun unelmaa, mä en vois sen suhteen olla onnellisempi, mikään ei tee mua onnellisemmaks kuin lasten kanssa oleminen ja ruotsin puhuminen.

Mutta tää työ todella on väsyttävää. Kun heräät kuuden jälkeen aamulla ja työpäivät venyy 12 tuntisiks, on sanomattakin selvää, että väsyttää. Ja tottakai se heijastuu muuhunkin elämään, myös blogiin. Kun ei esimerkiks oo aikaa kuvailla asukuvia, ei oo myöskään materiaalia tehdä asupostauksia. Kun ei oo aikaa edes kirjottaa omia ajatuksiaan, niin blogin pitäminen tuntuu joskus ihan mahdottomalta. Mutta mistään hinnasta en tätä lopettais. Mun blogilla on tiettyjä kausia, jolloin tulee ihan huippukivoja postauksia monta kertaa viikossa, ja joskus taas enemmän tai vähemmän tylsempää settiä. Mut sellasta se on. Nyt on menossa sellanen tylsempi kausi, myönnän ja tiedostan sen itekkin.

Mut kaikki tää väsymys ei johdu pelkästä työstä. Ihmisellä täytyy olla muutakin elämää kuin työ, ja niin mullakin on täällä Ruotsissa. Ja aina se puoli elämästä ei mee ihan putkeen. Työ tuo elämään sopivaa rutiinia ja säännönmukaisuutta, mikä on ihan hyvä, koska ilman sitä en tällä hetkellä jaksaiskaan. On tiettyjä asioita, mitä en tähän blogiin halua edes jakaa, mutta jotain mun varmaan täytyy kertoa, että se vähän selventäis tätä tilannetta. Mulla on tällä hetkellä vähän vaikeeta ihmissuhderintamalla, on ihmisiä jotka lähtee pois mun elämästä ihan ilman varotusta, ja sitten toisaalta mä taas karkotan ihmisiä pois olemalla vaikea. Iinan kuolemakin on taas niin paljon ajatuksissa... Tää kaikki ajaa mut vaan niin loppuun.

Mulla on mennyt elämässä paljon huonomminkin kuin nyt. Tässä ei sinänsä oo mitään hätää, kunhan tää stressi ja ahdistus vaan pian lakkais, etten kuluta voimia loppuun. Tää työ vie oman osansa voimista, mut tää on silti tällä hetkellä ehdottomasti parhainta mun elämässä. Ja kun mä sanon, että haluaisin uuden hostperheen, en todellakaan tarkota sillä sitä, ettenkö rakastais olla tässä perheessä, vaan että haluan uusia kokemuksia ja haasteita. Ja mä haluaisin uuden hostperheen, koska rakastan tätä työtä, tää on just se mun juttu joka tekee mut onnelliseks. Mä en olis näin onnellinen, en edes vaikka olisin tän au pair -ajan sijaan istunut iltalukiossa ja valmistumassa nyt ylioppilaaks. En. Tää on se mitä mun sydän sanoo, että mun pitää tehdä.

Tukholma, Ruotsi, ruotsinkieli, lapset, au pairius... Tää kaikki on vieny mun sydämen. Mä haluan kyllä jossain vaiheessa kouluun, mutta sitä ennen otan kaiken irti tästä mahdollisuudesta olla au pair. Ja mä haluan kirjottaa blogia täällä ollessa, siihen on vaan joskus vaikeeta löytää aikaa. Tai tavallaan aikaa on, mutta ei aikaa panostaa kunnolla. Tiedän, että voisin kirjottaa tuplasti hienompaa ja mahtavampaa blogia, mulla olis siihen kaikki mahdollisuudet, mutta ei aikaa. Mä kuitenkin rakastan kirjottaa blogia, mutta tää on mun blogi ja mulle tää riittää sellasena kuin tää on.

Mulle te kaikki lukijat ootte tärkeitä, musta on ihanaa kun jaksatte kommentoida niin paljon! Ja ennenkaikkea arvostan sitä, että kerrotte mielipiteitä ja ajatuksia. Vaikka aina sanotaan, että blogia kirjotetaan itteään varten, niin kyllä mä ainakin voin myöntää, että kirjotan tätä myös teille kaikille itteni lisäks. Haluan, että viihdytte mun blogissa, tykkäätte lukea postauksia ja kattoa videoita. Ja että kerta toisensa jälkeen palaatte tänne, sitä mä kovasti toivon. Yritän parhaani pitää tän blogin monipuolisena, mut sillonku itellä on vaikeeta, niin ne postaukset jää yleensä vähän ykstoikkosiks ja tylsiks. Mutta mä luulen ja toivon, että kesän tullessa tilanne korjaantuu viimeistään. Toivon teiltä ymmärrystä, mutten vaadi mitään. Mutta nyt työt kutsuu taas, oli ihana päästä pitkästä aikaa kirjottamaan kunnolla ajatuksia. Varsinkin tälläsiä ajankohtasia ja syvällisiä.
Kiitos kun luette mun blogia ♥