lauantai 2. kesäkuuta 2018

Blogitiimi - Viime aikojen parhaat

 Kesäkuun blogitiimipostauksessa on aiheena viime aikojen parhaat jutut! Tuntuu, että viime aikoina mun elämässä onkin ollut vain ihan parhaita juttuja, joten tän postauksen tekeminen tuntui vaikealta ainoostaan siks, ettei ollut helppoa valita, mikä onkaan se kaikista paras hetki tai tunne... ♥
 Viime aikojen paras kauneusjuttu: viime aikoina mun käyttämät kauneusjutut on karsiutunut aika minimiin, meikkaan enää tosi harvoin ja hiukset tulee vaan pestyä ilman sen kummempaa laittamista. Mutta yks kauneusjuttu on, josta en luovu. Neutrogenan visibly clear -kasvojen puhdistusaine. Tää on mun naaman pelastus, puhdistaa hyvin kuivattamatta ihoa ja jättää mattapintaiseksi. Vaikka mitään muuta kosmetiikkaa en päivän aikana käyttäis hammastahnan lisäksi, niin tästä en tosiaan luovu.

 Viime aikojen paras juoma: viime aikoina suurimmassa kulutuksessa on ollut Sodastreamilla hiilihapotettu vesi. Kyllästyttiin kantamaan vichy-pulloja kaupasta kotiin, sitä kuluu niin paljon ja ei se halpaakaan ole. Mä en tykkää yhtään juoda tavallista vettä, mutta viime kesästä lähtien oon asteittain edennyt sitä kohti. Ensin mehulinjalta värillisen ja maullisen kivennäisveden kautta värittömiin vastaaviin, ja nyt yritän juoda vähän tavallistakin vettä. Mutta Sodastream on paras laite meidän arkeen, se on niin kätevä! Tehdään sillä ihan vaan mautonta hiilihapotettua vettä, mä en tykkää niistä makulitkuista, mutta pelkkä vesi onkin aina parempi vaihtoehto hampaiden kannalta.

Viime aikojen paras suunnitelma: viime aikoina suurin suunnitelma on kohdistunut tulevaan Islannin matkaan! Lähden poikaystävän kanssa kiertämään Islannin, lähtöön ei enää edes ole kovin montaa päivää... Tätä matkaa on suunniteltu tammikuun alusta asti ja ollaan tosi innoissamme! Suunniteltavaa onkin ollut paljon, koska mä en uskaltais (tai haluais) lähteä minnekkään ilman kunnon suunnitelmaa. Tässä tapauksessa hyvin suunniteltu ei sentään oo puoliks tehty, onneks päästään näkemään ja kokemaan upea Islanti ihan kokonaisena!

 Viime aikojen paras huomio: on tullut huomattua viime aikoina, että stressaamisesta ei oo oikeestaan mitään hyötyä. Koko elämäni oon stressaanut kaikesta, ihan suhteettoman paljon stressiä pienistäkin asioista, joihin ei edes voi itse vaikuttaa. Se vaikuttaa niin paljon mielialaan ja jaksamiseen ylipäätään, jos tuntee musertuvansa kaiken stressin, huolen ja ahdistuksen alle. Oon huomannut, että on paljon helpompaa olla ihan vähän huolettomampi. Asioilla on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella, stressasinpa mä siitä tai en. On ollut aika ihanaa vaan heittää iso kasa kouluhuolia parvekkeelta taivaan tuuliin, ja keskittyä siihen hetkeen. Kyllä koulu hoituu ja näyttösuunnitelma menee läpi ilman mahdotonta stressimäärääkin.

Viime aikojen paras näky: koska toukokuu on ollut niin ihanan kesäinen ja lämmin, tuntuu että mä oon jokaikinen ilta ihastellut ääneen toinen toistaan kauniimpia auringonlaskuja. Kaikkein paras näky on siis ehdottomasti ollut kauniit auringonlaskut. En tiedä kovin montaa kauniimpaa näkyä luonnossa kuin auringonnousut ja -laskut. 

Viime aikojen paras kohokohta: tästäkään ei tarvitse kovin paljoa kiistellä, kun koko mun elämän mullistava kohokohta tapahtui noin kuukausi sitten. Me muutettiin poikaystävän kanssa yhteen ja hypättiin suoraan etäsuhteesta avoliittoon. Uusi yhteinen koti on aivan ihana ja musta tuntuu maailman onnellisimmalta ihmiseltä asua yhdessä rakkaan ihmisen kanssa.

Viime aikojen paras asuste: Lontoosta hiihtolomalla ostettu laukku on ollut koko kevään ahkerassa käytössä. Se on kaunis ja oon rakastunut piparireunaisiin asioihin, eikä värissäkään ole valittamista. Tähän laukkuun mahtuu aivan kaikki tarpeellinen, olinpa sitten kaupungilla, lentokoneessa, töissä tai koulussa. Oon kaivannut aina tällästä laukkua, joka miellyttäis tilavuutensa lisäks myös ulkonäöltä. Siksi tämä ihanuus on mun viime aikojen paras asuste.

Viime aikojen paras tunne: kuten sanottu postauksen alussa, mun elämässä tuntuu kaikki olevan niin hyvin just nyt. On vaikeaa valita vain yhtä tunnetta, joka olisi paras. Mä oon ääreettömän rakastunut, onnellinen ja iloinen, tulevaisuus näyttää ihanalta, asenne elämää kohtaa on positiivinen, mieli on rauhallinen ja melko huoleton, ja mulla on hyvä olla. Ehkä voiskin sanoa, että paras tunne on, kun kaikki on hyvin! Valitsin ylläolevan kuvan kuvaamaan tätä, koska mä olisin poistanut koko kuvan jo kamerasta "epäonnistuneena", mutta säästin sen, koska näytän siinä niin onnelliselta. Tähän se sopii täydellisesti. Siltä musta tuntuu.

Viime aikojen paras hetki: parhaita hetkiä olis enemmänkin kuin tämä yksi, mutta valintaan vaikutti myös kuvamateriaalin saatavuus. Kuvan hetkessä istutaan poikaystävän kanssa satamassa, kello on 21-22 illalla. Oltiin kauppareissulla ostamassa nyhtökauraa, mutta tän illan uskomaton auringonlasku oli niin lumoava, että mentiin vielä kauppaan hakemaan jäätelökakku ja istuttiin laiturin reunalle syömään sitä. Sattumoisin tää ilta oli myös meidän 5kk-päivä. Istuttiin laiturin reunalla ja syötiin jäätelökakkua. Siinä hetkessä ei ollut mitään valtavan erikoista tai speciaalia, mutta ihaninta siitä teki rakas ihminen, kaunis auringonlasku, 5-päivä ja tietysti jäätelökakku. Onni koostuu pienistä jutuista!

Viime aikojen paras tekeminen: viime aikoina vapaaehtoistyö on tuntunut erityisen tärkeältä tekemiseltä. Oon ollut nyt 1,5 vuotta vapaaehtoisena Säröperheelle tueksi -vapaaehtoistyössä. Se on Lahden Diakoniasäätiön ennaltaehkäisevää tukea lahtelaisille vauva- ja pikkulapsiperheille. Mukana on perheitä, joissa kaivataan tukea arkeen, lastenhoitoapua, hengähdystaukoa, ystävää yksinäiselle äidille, varamummoa tai ihan vaan ilon tuojaa arkeen. Jokainen perhe saa oman vapaaehtoisen, joka käy noin 2 kertaa kuussa perheessä. Mä oon ite vapaaehtoisena saanut tästä toiminnasta ihan valtavasti iloa, hyvää mieltä ja kokemuksen siitä, että tekee todellakin jotain tärkeää. Jos niin pienellä jutulla voin olla niin suureksi avuksi, en nää mitään syytä miksen tekis sitä! Varsinkin kun aina sen jälkeen on tosi hyvä fiilis ja lasten kanssa oleminen on muutenkin ihanimpia asioita mitä edes tiedän. Toukokuun aikana olin yhteensä 24h vapaaehtoisena ja se tuntuu tosi hyvältä, että se aika on käytetty hyvin ja hyödyllisesti.

Toivon, että jos joku (lahtelainen) kiinnostui tästä vapaaehtoistoiminnasta, niin ottakaa ihmeessä lisää selvää tästä esim. Säröjen sivuilta (klik) tai kysymällä vaikka multa. Jos vapaaehtoistyö pikkulapsiperheissä ei tunnu omalta, niin Dilalla on myös muita vapaaehtoistoimintamuotoja, kuten 1+1 mentoritoiminta, jossa aikuinen on (itseään nuoremman) 13-29-vuotiaan nuoren/nuoren aikuisen tukena, mentorina. (klik) Vapaaehtoiseksi voi mennä myös vanhuksille (klik) tuomaan iloa arkeen ja vähentämään yksinäisyyttä.


Musta tätä postausta oli tosi kiva tehdä ja toivon, että teillekin tuli sitä lukiessa hyvä fiilis! Mulla on tosi paljon kuvia julkaisematta, mitä ollaan käyty ihanan Saran ja Marin kanssa nappailemassa, joten yritän niitä ehtiä tulla julkasemaan lähiaikoina. Toivon, että tänä kesänä ehtisin päivittelemään blogia enemmän, kuin viime kesän jälkeen on käynyt. Kuullaan taas pian! ♥

ps. käykää lukemassa myös muiden Blogitiimin tyttöjen blogeista postaukset:

2 kommenttia:

  1. Auringonlaskuja on kyllä parasta ihailla! Ihana kuulla myös, että oot onnellinen ja elämässä menee hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla että olet löytänyt rakkauden 💗

    VastaaPoista