maanantai 4. kesäkuuta 2018

Luminen Lontoo helmikuussa

 Kesäkuussa on loistava aika julkaista viime ulkomaan matkan kuvapostaus, tyypilliseen tapaan juuri ennen seuraavaa matkaa! Olin Marin kanssa helmikuun lopussa Lontoossa. Matka oli pyhitetty shoppailulle, mutta muutama kuvakin kyllä ehdittiin napsimaan siellä. Oltiin tasan vuos ennen sitä matkaa Lontoossa, ja silloin sää oli ihanan keväinen ja lämmin. Odotettiin jotakuinkin samaa tänä vuonna, mutta vastassa olikin lunta ja pakkasta... Lontoossa?

Meidän lisäks koko Lontoo oli lumesta sekaisin. Lumikuurot kesti noin vartin, taivaalta alkoi yllättäen sataa valtavia märkiä lumihiutaleita, joista maa peittyi valkoiseksi hetkessä. Ihmiset ryntäsi kaduille ottamaan selfieitä, videoimaan, pyörimään maassa, heittelemään lumipalloja ja tekemään lumiukkoja. Niin aikuiset kuin lapsetkin.

Oli myös oudon näköistä, kun joka puolella on värikkäitä kukkaistutuksia, maassa kasvaa jo nurmikko, kukkapenkeissä on palmuja ja ruusuja, suihkulähteet pulppuaa - ja joka puolella on lunta ja jäätä. Nähtiin Lontoosta hyvin erilainen puoli.

Lumi ei ollut kuitenkaan pelkästään yllättävä ja hauska luonnonoikku, vaan se myös muutti meiän suunnitelmia ja hankaloitti tekemisiä. Metrolinjat oli lumen takia poikki, kaikki julkiset liikenteet oli myöhässä, välittömästi lumikuuron jälkeen joka paikassa oli onnettomuuksia, kun eihän lontoolaisilla autoilla ole talvirenkaita alla... Monet paikat oli kokonaan suljettu lumen takia, mikä kuulostaa suomalaisen korvaan todella oudolta. Oltiin suunniteltu, että mentäis kuvailemaan mm. kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta sehän olikin suljettu (koska katolla saattaa olla 1cm lunta). Myös alempana näkyvä luminen vanha kirkon puutarha oli suljettu, joten tyydyttiin vaan kuvailemaan aidan takaa. Ulkona ei muutenkaan huvittanut suuremmin olla, kun oltiin varustauduttu aika keväisesti. Viimeset päivät oltiinkin sitten museoissa - ja se oli oikeestaan tosi kivaa!


Oon tehnyt jo aiemmin keväällä postauksen, jossa esittelen kaikki ostokset, joita shoppailin Lontoossa. Niitä kertyikin yllättävän paljon, mutta ei jäänyt harmittamaan kuten ensimmäisellä Lontoon matkalla. Tästä pääsee siihen postaukseen (klik)!

Ihan piakkoin on tulossa lisääkin matkapostauksia, vaikka mun nimenomaan ei pitänyt tänä vuonna matkustaa paljoa... Kuullaan pian ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti