ensihetken fiilikset!

 Nyt mä sitten oon täällä perheessä ja kaikki on tähän asti menny todella hienosti! Tultiin tänne äitin ja kummitädin kanssa kolmen jälkeen, ja juotiin kahvit ja juteltiin. Sit mulle esiteltiin talo ja muutenkin näytettiin paikkoja täällä ja tietysti lapsetkin tuli näyttäytymään! Aluks ne oli vähän ujoja, mut hyvin pian ne pääs irti ujoudesta ja oli omia ittejänsä. Toisin ku minä...

Mua alko automatkalla jännittää ihan tajuttomasti, ja viimesillä metreillä ennen pihaa en meinannu pystyy olee paikoillaankaan! Näin kuitenkin mun hostäidin siellä ovella ja se tuli vastaan portille. Mä meinasin pyörtyä jännityksestä. Kielitaito katos jonnekin taivaan tuuliin, eikä se oo vieläkään palautunut. Vastailen vaan kaikkeen "oo-o" ja "okejj" ja hymyilen nätisti ja välillä nauran. Ymmärrän siis suunnilleen kaiken mitä ne puhuu, mut jännitykseltäni en pysty ite montaakaan sanaa sanomaan. Ja sekös vasta ärsyttää! Muotoilen päässä hienoja lauseita keskustelun aikana, mut sitku olis tilaisuus sanoa ne ääneen, ni vastaan vaa et "oo-o", mikä on siis vähänku joo.

Kun mun saattojoukot lähti, niin menin purkamaan kasseja. Pojat tuli kurkkimaan mitä mä teen, mut ne ei oikein uskaltanu sanoa mitään. Sen jälkeen oli ruoka, ja syötiin kaikki yhdessä. Jäin ruuan jälkeen hostäidin kanssa juttelemaan kaikesta, sillä aikaa ku muut katto Tingelingiä, eli Helinä Keijua. Sovittiin alkuviikon ohjelmaa, huomenna on seittemältä herätys ja pojat päiväkotiin ekaa päivää kesäloman jälkeen.

Tää perhe on siis aivan ihana, mulla ei oo epäilystäkään, ettenkö mä tykkäis tästä perheestä!! Mut pelkään, että tää mun ujous ja hiljaisuus saa ne aattelemaan, etten ookkaan niille sopiva au pair... Vitsi ku ärsyttää!! Mä tiedän, että osaan puhua, mut ku pääsis tästä saakelin jännityksestä eroon! Pitäis vaan uskaltautua avaamaan suunsa, ja vaikka meniskin sanat väärään järjestykseen ja taivutukset päin puuta, ni eiköhän ne tajua mitä ajan takaa.

Kello on täällä nyt yheksän, Suomessa jo kymmenen. Mun aikaerokello ei oo vielkään oikein päivittynyt, mut eiköhän se pian käänny. Kirjottelen täällä mun omassa huoneessa ja mietin kuumeisesti, pitäiskö mun mennä vielä keskikerrokseen sanomaan hyvää yötä tai jotain.... Tai odottaako ne mua siellä, että tuun syömään iltapalaa? Ärsyttää tää tietämättömyys, mut se kuuluuki näin aluks asiaan. Josko nukun yön yli ja huomenna osaan taas avata suuni...