vaikka montaa vastaantulijaa voisit yhtälailla rakastaa

 On taas se aika vuodesta, kun koulut loppuu ja kesälomat alkaa. Ihmiset päivittää someen kuvia itsestään ruusu kädessä, todistuksista ja kertovat mihin ammattiin tai tutkintoon valmistui ja mihin aikoo hakea jatko-opiskelemaaan. Tää aika vuodesta on mulle henkilökohtasesti aika masentavaa, koska mä oon viimeks saanut keväällä todistuksen käteen vuonna 2011, kun pääsin peruskoulusta. Muutaman erotodistuksen oon kyllä saanut, mutta siinähän se masentavuus onkin. Kolme vuotta sitten mun piti valmistua ylioppilaaksi, jos kaikki olis mennyt elämässä niinkuin piti. Ja nyt kolmen vuoden päästä siitä päivästä, mulla vois olla jo toinenkin tutkinto suoritettuna. Vaan eipä ole ensimmäistäkään.

Mä voin masentaa itteäni lisää ajattelemalla miten saamaton mä olen, kun kunnon ihmiset olis tässä 6 vuodessa jo lukeneet ittensä vaikka lääkäreiks, enkä mä ole saanut aikaan mitään. Mutta enhän mä siitä tulis yhtään paremmalle mielelle, miks siis ajattelisin niin? Mä olen kuitenkin tällä hetkellä koulussa, ja kerrankin ihan oikealla alalla, josta haluan valmistua ja se on todellakin tavoitteena. Mä oon selvinnyt ensimmäisestä puolesta vuodesta tätä koulua, ja saan olla itestäni todella ylpeä, koska se ei oo mikään itsestäänselvyys mulle. Se olis huomattavasti helpompaa kääntää oma ajatusmaailma tähän suuntaan, ellei ympäriltä tulevat paineet ja odotukset olis päinvastaisia. Silti on vaan pakko yrittää ajatella, että mä valmistun kyllä, vaikkakin paljon myöhemmin kuin muut omanikäiset, eikä siinä ole mitään väärää.

Mä oon kirjottanut blogiin viimeksi eilen Blogitiimipostauksen merkeissä, mutta sitä edellinen kuulumispostaus on julkaistu 7. toukokuuta. Tässä kuukaudessa on tapahtunut hirveästi taas kaikkea, josta haluan kertoa. Koulun kanssa oli todella paljon tekemistä, kun piti palautella useita eri kurssien itsenäisiä tehtäviä, jotka jätin tietenkin sitten viime tippaan... Sain jokaikisen kuitenkin palautettua ajallaan. Viimesenä koulupäivänä meillä oli kristillisen kasvatuksen kurssilla koelaboratorio, jossa tehtiin joko yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä erilaisia tuokioita tai hartauksia. Mä vihasin sitä kurssia sisällön puolesta, mutta meiän ryhmän tuokiosta tehtiin täysin uskonnoton, jossa puhuttiin erilaisuuden hyväksymisestä ja suvaitsevaisuudesta. Tuokion pitäminen onnistui tosi hyvin ja saatiinkin paljon positiivista palautetta siitä! Mulla oli myös stressiä ens syksyn työssoppimispaikoista ja ylipäätään TOP-jaksojen suorittamiseen liittyvistä seikoista, mutta ne asiat on hyvin pitkälti hoidossa nyt.

Oon nähnyt aika vähän kavereita, koska en oo kertakaikkiaan ehtinyt enempää. Toukokuun puolessa välissä olin kaks päivää Helsingissä Maijan luona, jolloin suunniteltiin meiän tulevaa yhteistä reissua ja käytiin vähän kaupoilla, syömässä ja kuvailemassa. Vietin myös ihanan viikonlopun pikkuprinsessan kanssa, kun käytiin leikkipuistossa, puhalleltiin saippuakuplia ja piirrettiin katuliiduilla, käytiin Triossa ja kirpparilla, ostettiin metrilakuja ja siliteltiin Jokimaan kissatalolla kodittomia kissoja.

22. toukokuuta oli viimenen koulupäivä, ja heti seuraavana aamuna mä suuntasinkin lentokentälle ja lensin Tukholmaan. Seikkailin tuttua reittiä kohti Saltsjöbadenia ja mun entistä hostperhettä. Oli ihana jälleennäkeminen sekä perheen kaikkien lasten, koiran että vanhempien kanssa ♥ Tiistaina mä olin iltapäivällä vasta perillä, joten siinä ehdittiin vaan vähän leikkiä, vaihtaa kuulumisia ja syötiin päivällistä. Hostäiti sano mulle illalla kun juteltiin lasten mentyä jo nukkumaan, että L oli kuiskannut sille, että "äiti, älä kerro tätä Sinille, mutta mä rakastan sua ja Siniä yhtä paljon". Meinasin alkaa itkemään kun kuulin sen. 

Keskiviikon mä olin luvannut olla kaksosten kanssa kotona, niin ne ei mennyt silloin päiväkotiin. Lähdettiin puol yhdeksältä aamulla leikkipuistoon, jossa kiipeiltiin, keinuttiin ja leikittiin hippaa. Kahden tunnin puistoilun jälkeen alkoi janottamaan, joten lähdettiin kävelee takas kotiin. Pojat istahti sohvalle ja nappas tottuneesti iPadit käteen alkaen pelailemaan, joten päätin että kasaan eväät reppuun ja lähdetään takas ulos. Eilen leivottuja suklaamuffinsseja, mehua ja viltti mukaan, ja käveltiin meren rannalle niitylle piknikille. Sielläkin vierähti ainakin tunti, ja kotiin tullessa leikittiin teltassa kotia ja pompittiin vielä trampoliinilla, ennenkuin tytötkin tuli koulusta kotiin. Askarreltiin sitten kaikki yhdessä ja vietetiin kiva iltapäivä. Vanhempien tullessa töistä kotiin, syötiin terassilla itsetehtyjä hampurilaisia päivälliseks. Illalla annoin vielä mun tuliaiset, joista tykättiin tosi paljon!

Torstai sattui olemaan helatorstai, jolloin ei ollut töitä tai koulua. Aamupäivällä laitoin hostäidin kanssa pyykkiä kuivumaan, vaikkakin hostäiti sanoi ettei olis tarvinnut auttaa, mut sanoin että "oikeestaan mulla on ollut tätä tosi ikävä". Kertoo varmaan aika paljon, että mulla on ollut ikävä jopa sitä nelilapsisen perheen päivittäistä pyykkisirkusta. Sit istuttiin terassilla auringossa kattomassa kun lapset teki temppuja trampoliinilla. Oltiin suunniteltu, että lähdetään koko perhe yhdessä jonnekkin retkelle. Paikaks valikoitui Nyckelviken, joka oli jonkilainen vanha kartano ja kotieläinpuisto. Siellä oli tosi kaunista luontoa, ja lapset tykkäs erityisesti niistä eläimistä. K ihastui poniin ja muut oli enemmän kiinnostuneita possun syöttämisestä rikkaruohoilla. Torstai sattui olemaan tosi lämmin päivä, kuten kaikki muutkin päivät Ruotsissa ollessa, mutta silloin oli jo vähän liian lämmintä ja aurinkoista olla ulkona tunteja täyden auringon porottaessa. Hostisä jätti meidät muut Nacka Forumin luokse autolla, ja lähti itse vielä korjaamaan venettä. 

Me muut mentiin siihen tuttuun kauppakeskukseen ostamaan lapsille vähän kesävaatteita, sekä lasten toiveena oli myös ostaa hamahelmiä kotiin. Tigeristä löytyi hamahelmet ja kaikki lapset sai myös uusia kesävaatteita. K ja F oli tietenkin enemmän innoissaan siitä shoppailusta, ne löys kaikkia ihania mekkoja ja toppeja, eikä ois millään osannu valita sieltä vaan muutamaa. Kaksoset sit taas alkoi kypsymään jossain vaiheessa siihen odotteluun, ja ne makas kaupan lattialla ja kurkki sovituskopin verhojen alta kun niiden siskot kokeili vaatteita. Lopulta päästiin vaatekaupastakin ulos ja mentiin vielä kahvilaan juomaan jotain kylmää, ja odoteltiin samalla että hostisä tulee hakemaan. Käytiin vielä koko perhe Ica Maxissa tekemässä niin valtavat ruokaostokset, että en oo ikinä nähnyt niin suurta määrää ruokaostoksia yhdelle perheelle. Kassalle mennessä oli kaks isoa ostoskärryä kukkuroillaan ruokaa. Kun yritin F:n kanssa työntää painavat kärryt ulos kaupasta, siinä pyörivässä ulko-ovessa niin törmäsin kärryjeni kanssa melkein kahteen poliisiin. Siitä selvittiin naurulla, onneks.

Ilta meni aika pitkälti niin, että tein lasten kanssa hamahelmistä kuvioita, vaikkakin enimmäkseen autoin L:ää laskemaan kuvioiden helmiä ja S:ää keräämään oikeenvärisiä helmiä kulhosta. Tein lopuks vielä kaikille lapsille jokaisen itsevalitseman kuvion muistoks. S halus sinisen traktorin, L halus Minion-ukkelin, K:lle tein huulipunan jolla on silmät ja F:lle muffinssin. Kun poikien piti mennä nukkumaan, L tuli vielä mun luokse ja antoi mulle hamahelmistä tehdyt nimensä kirjaimet, ja sanoi että "sä saat nää, ettet sä unohda mua". Taas sain pidätellä itkua, ja vastasin että "enhän mä sua muutenkaan unohtais". Kun vanhemmat oli nukuttamassa poikia, juteltiin vielä tyttöjen juttuja K:n ja F:n kanssa kolmestaan tehden hamahelmiä. Kun tytötkin oli mennyt nukkumaan, juttelin vielä hostäidin kanssa aika myöhään yöhön asti.

Viimenen päivä perjantai alkoi terassilla syödyllä aamupalalla. Ilmassa oli pientä häsellystä, kun se perhe oli lähdössä viikonlopuks reissuun, niin piti pakata tavaroita kasseihin. Autoin minkä pystyin ja valmistauduin itekin henkisesti siihen, että joudun ihan pian sanomaan heipat niille... Olin kattonu sopivan junan ja raahasin matkalaukkuni ulko-ovelle. Eteisessä halattiin hostäidin kanssa ja se sanoi, että oon koska tahansa tervetullut takaisin. Ulkona halasin L:ää ja S:ää, ja en pystynyt edes sanomaan niille mitään kun itketti niin paljon, halasin vaan tiukasti. K:lle ja F:lle sain sanottua, että ne on mulle niin rakkaita, ja ne vastas molemmat että "mäkin rakastan sua". Halattiin hostisänkin kanssa ja pyyhin kyyneleitäni ja yritin pitää itkuni hallinnassa, etten romahtais ihan totaalisesti. Tuntui aivan hirveeltä lähteä, mutta pakotin itteni tarttumaan kiinni matkalaukusta ja kävelin kohti porttia. Ajattelin vaan, että joko lähden nyt tai sitten en pysty ollenkaan. Huusin vielä kaikille, että "jag älskar er!" ja vilkutin koko matkan vielä junaradan toiseltakin puolelta, kunnes en enää nähnyt perhettä.

Saltsjöbanassa istuin taas tutulle vakiopaikalle ja matka Henriksdaliin meni tavallistakin nopeemmin. Bussilla Slussenille ja tunnelbanalla T-Centraleniin, josta kävelin vielä Central stationille, jossa Julia jo odottikin mua. Käytiin viemässä mun matkalaukku säilytysboxiin ja suunnattiin Maxiin syömään. Otin tutut ja turvalliset lasten kananuggetit ja kinuskipehmiksen. Maxista lähdettiin Julian kanssa kiertelemään muutamissa kaupoissa. Jossain vaiheessa Julian piti lähteä, jolloin mäkin otin junan ja lähdin mun kummeille viikonlopuks. Viikonloppu siellä meni aika äkkiä, oli ihanaa kun ei tarvinnut tehdä mitään kummallisempaa. Maanantaina lähdin aamupäivällä taas junalla keskustaan, kun näin Juliaa uudestaan. Vein taas matkalaukun säilytysboxiin, ettei tarvii raahata sitä mukana. Tällä kertaa mä odotin Centralissa Juliaa, josta lähdettiin yhessä kävelemään Drottninggatanin päätyyn asti, jossa ei oltu kumpikaan aikasemmin käyty. Ostettiin Hemköpistä mansikoita, vadelmia, jätskit ja juomista ja mentiin piknikille siihen puistoon. Myöhemmin kierrettiin vielä kaupoissa, mä ostin näissä kuvissa näkyvän punasen kukkamekon sillon Tukholmasta. Mua ei huvittanut lähteä lentokentälle yhtään sen aikasemmin kuin pakko, joten mentiin vielä Kungsträdgårdeniin. Ostettiin Sian täydellistä pehmistä ja syötiin sitä suihkulähteen reunalla, vaikkei siinä vettä ollutkaan. Mä en olis millään halunnut lähteä siitä, mutta Julia hoputti sanomalla, että muuten mä myöhästyn lennolta...

Lopulta meinas käydä niinkin hassusti, että Centralissa mä tyytyväisenä ajattelin että "no hyvinhän mä ehdin!", kunnes Julia muistutti siitä mun säilytyksessä olevasta matkalaukusta, joka piti vielä hakea... Olin ihan kokonaan unohtanu sen matkalaukun, onneks Julia muistutti siitä! Sitten vaan halattiin ja sanottiin heipat, mä kiiruhdin hakemaan matkalaukkua ja kipitin äkkiä sinisen linjan metroon ja kohti lentokenttää.. Siellä mä vein vaan laukun Bag Dropiin, ja ostin Pressbyrånista jätskin ja menin syömään sitä vielä ulos. En pitänyt yhtään mitään kiirettä. Turvatarkastuksen jälkeen vaan istuin ja odotin boardingia, jonka alkamista sai odotella. Taululle ilmestyi teksti, että lento on n. 10min myöhässä. Lopulta kaiken säätämisen jälkeen lento pääs lähtemään 40min myöhässä, joka tarkotti myöhästymistä myös Suomen päässä. Ei se muuten olis haitannut, mutta olin ostanut jo bussilipun Lahteen ja myöhästyin siitä bussista 20 minuuttia, vaikka mulla ois pitäny olla päinvastoin 20min aikaa ehtiä bussiin.

Kävin sitten lentokentän Burger Kingissä syömässä ja odotin seuraavaa bussia, joka menis Lahteen. Loppujen lopuks olin vasta puol 11 illalla kotona, ja aika väsynyt tosta paluumatkan säätämisestä. Oli aika tyhjä olo, kun saavuin takas Suomeen. Yritin kaikkeni, että oisin saanut sen hyvän fiiliksen mukaani Ruotsista, mutta se jäi kyllä sinne odottamaan seuraavaa reissua... Kaikenkaikkiaan oli ihan superihana matka, joka meni vaan valitettavasti taas kerran liian nopeesti ohi. Jos vaan mitenkään mahdollista, niin yritän mennä vielä kesällä toisen kerran siellä käymään! Oli hauska sattuma, että tasan vuosi sitten, kun muutin Tukholmasta takaisin Suomeen au pair -vuoden jälkeen, oli 29.5.2016. Ja tasan vuotta myöhemmin, 29.5.2017 mä palaan Ruotsin reissusta takasin Suomeen.

Ruotsista tulon jälkeen oon yrittänyt keksiä tekemistä, että saisin ajan kulumaan ja mielen suunnattua johonkin kivaan. Kävin alkuviikosta piristämässä Saraa ja vein mukanani mansikoita ja meiän lempparia vadelmavichyä. Torstaina menin aamusta Merituulille ja juteltiin ja höpistiin koko aamupäivä, ja iltapäivällä kierreltiin vielä vähän kaupoissa. Perjantaina tulin äitille, lauantaina käytiin serkun ylioppilasjuhlissa ja illalla vielä lähdettiin kuvailemaan Islan kanssa metsään. Nyt sunnuntaina käytiin iltapäivällä mummolla ja illaks mentiin pikkuprinsessalle kylään. Pikkuprinsessan kanssa tehtiin Islalle agility-rata, jota Isla juoksi hulluna edes takaisin ja hyppi esteitä. Pompittiin myös trampalla (ilman Islaa tietenkin) ja se näytti kaikkia hienoja voltteja mitä se osaa tehdä.

Nyt illalla mä ajattelin vaan, että haluan kirjottaa tän postauksen. Seuraavat 11 päivää mun kalenterissa näyttää aika rennoilta, mutta sitten lähden ensin Helsinkiin Camillalle viikonlopuks, ja siitä jään Helsinkiin vielä Maijalle yhdeks yöks, jonka jälkeen suunnataankin taas kohti Helsinki-Vantaata ja lentokone vie meidät seikkailuun. En kerro tästä matkasta vielä sen enempää, mutta se on ehdottomasti suurin seikkailu, minne mä oon lähtenyt. Vähän kutittaa vatsanpohjassa ja jännittää, että miten me selvitään, mutta odotan sitä kuitenkin innolla! En kyllä edes tajua, että ollaan oikeesti lähdössä tollaselle matkalle, mutta ehkä sitten kun vaihtolento on laskeutunut määränpäähän, niin se sitten valkenee.

Kun palaan Maijan kanssa reissusta, kesäkuu onkin jo ihan viimesiä päiviä vaille ohi. Onneks kesästä on jäljellä vielä kokonainen heinäkuu, jolloin mulla ei oo suurempia suunnitelmia, ainakaan vielä. Yritän tehdä mahdollisimman paljon kaikkea kivaa, enkä stressata niin paljon. Mutta stressittömyydestä on turha uneksiakaan, koska odotan kauhulla syksyä ja stressaan siitä jo nyt. Tulossa on tosi paljon muutoksia mun elämään, joihin en oikein pysty vaikuttamaan mitenkään. On täysin hyödytöntä stressata puol vuotta etukäteen asioita, joille en edes mahda mitään, mutta on helpommin sanottu kuin tehty, etten stressais silti.

Tällä kertaa mulla ei ollut muuta asiaa mielessä, mistä olisin halunnut kirjottaa. Johan tästä jo aika pitkä postaus tulikin, mutta onneks kerrankin oli myös paljon kuvia tasapainottamaan tekstin määrää! Mä oon muuten myös vihdoin saanut kirjotettua julkaisukuntoon kolmannen Lontoo-postauksen, jonka saatte nyt oikeesti pian. Haluisin todellakin kirjottaa useammin blogia, mutta se tuntuu joskus niin hankalalta aloittaa, kun ei oo pitkään aikaan postannut. Mutta pitäis pitää tää kirjotusfiilis yllä, niin olis helpompaa!

Kuullaan taas pian, ihanaa ens viikkoa kaikille, joka taitaa olla monelle ensimmäinen kesälomaviikko! ♥