tiistai 28. huhtikuuta 2015

morning harbour

Käyn nykyään aivan liian harvoin valokuvaamassa. Varsinkin aamuisin on tosi kaunista ja ihan erilainen tunnelma luonnossa ku päivällä. Vaikka asun ihan sataman lähellä, silti tulee sielläkin käytyä todella harvoin. Eilen aamuna kuitenkin tein poikkeuksen ja lähdin kävelemään metsään ja satamaan kameran kanssa. 45min hurahti ihan hetkessä! Siitä valokuvausreissusta tuli jotenkin hyvä mieli ja aamukin alko ihan eritavalla, sai heti positiivisen olon ja piristy!

torstai 23. huhtikuuta 2015

visst du kan skratta och låtsas som ingenting

Käytiin alkuviikosta Camillan kaa Plantagenissa hakemassa mun ikkunalaudalle vähän täydennystä kasvien muodossa. Rairuohot lens roskikseen ja tilalle tuli violetti tähtisilmä, joku viikunapalmu muistaakseni ja muratti, joka on kierretty tollaselle kaarelle. Tykkään ihan hirveesti näistä kaikista uusista kasveista, vaikka mun asenne oli Plantagenissa että "ihan sama mitä otan, ne kuolee kuitenki kohta." Yritän kuitenki pitää ne mahdollisimman pitkään hengissä, vaikken ookkaan mikään kauhee viherpeukalo :D

Uusimmat Demi ja Cosmo on jo selattu läpi, mut Cosmon tilaus loppu ni piti käydä ostamassa se kaupasta. Pitäis lopettaa Deminki tilaus... Onks muita jotka ei yhtään tykkää tosta uudesta Demistä? Musta se muistuttaa ihan MissMixiä, mistä en tykänny myöskään. Vanha Demi oli paljon parempi.

Musta tuntuu, että se juttu mistä oon sanonut, etten puhu vielä, että sen aika koittaa hyvin hyvin pian. Vaikka se juttu on käytännössä melko varmaa, haluun että se koko juttu on viimesen päälle varmaa ennenku lähen siitä täällä puhumaan. Mut pian saatte kuulla mikä se on ;)

lauantai 4. huhtikuuta 2015

#newhair

Mulla näitä hiuskokeiluja riittää, mut tää on kyllä ollut radikaalein pitkään aikaan... Mä en sinisiä hiuksia värjätessä tajunnut yhtään, ettei se väri lähde millään pois. Vaihtoehtoina oli vaalentaavaalentaavaalentaa, värjätä tummalla päälle, odottaa tai leikata. Mä yritin pariin otteeseen tuloksetta vaalentaa. Odotinkin hetken, mut tummalla värjääminen ei kuulunut mun harkittaviin vaihtoehtoihin, kun nää kerran kuitenkin suhkot vaaleet oli. Jäljelle jäi se radikaalein, ja samalla mun kauhu, leikkaaminen.

Tälleen lauantai-iltana yksin kotona ollessa onki hyvää saada tällänen päähänpisto. Kampaajalle seuraava mahdollinen aika olis vasta tiistaina, ja minähän en sinne asti jaksa odottaa. Halusin kuitenkin näistä kamalista homehiuksista eroon! Otin sit paljoakaan harkitsematta sakset käteen ja leikkasin. Pituutta lähti ihan hirveesti, vähän enemmänki ku ehkä ajattelin... Tästä postauksesta (klik) pääsee kattomaan mun hiustilanteen ennen leikkaamista...

Mulla on ennenkin tullut tälläsiä hiuspäähänpistoja, joten tää ei oo mikään uus juttu. Kun vähän aikaa sitten, viime kuussa leikkasin kampaajalla tukasta 10-15cm pois, aattelin nyt, että ihan sama menkööt loputkin hiukset. Nyt mulla on sitten tällänen melkein polkkatukka... Ja kuten huomaatte, myös etuhiukset! Se oli tyhmin päähänpisto tällä erää, mut minkäs teet enää. Jos en olis leikannu etuhiuksia, mulla olis nyt tasamittaset hiukset, vihdoinkin. Mut on mulla ennenki ollu lyhyet hiukset ja etuhiukset yhtäaikaa, eikä siitä niin montaa vuotta edes ole, koska se oli lukion ykkösellä! Tässä kaks kuvaa niiltä ajoilta:
Miten ihmeessä mun latvat sitten näyttää vaaleenpunasilta (okei hiukset on kyllä suihkun jäljiltä vähän märät ni ei näy niin selkeesti)? Koska olisin joutunu leikkaamaan vielä 10cm lisää hiusta, jos olisin halunnu kaikista homeensinisistä hiuksista eroon, ja sitä en enää halunnut. Joten keksin "neutralisoida" sinistä väriä pinkillä colormaskilla! Sekotin pinkkiä hoitoaineeseen ja levitin latvoihin. Pesin suihkussa pois ja siniset oli luojankiitos kadonneet, jäljellä on hentoa vaaleanpinkkiä, jota ei oikeestaan edes meinaa huomata. Ja se ei haittaa, tarkotus oli vaan häivyttää se vihreys pois.

Okei tää on edelleen aika järkytys. Siitä on nyt 1,5h ku leikkasin nää, ja oivoi kaduttaa mut ei voi oikein enää mitään. Yritän tykätä näistä, vaikka se tällä hetkellä vähän vaikeeta onkin. 
 Jos olisin tajunnu kokeilla pitkiin hiuksiin sitä pinkkiä colormaskia, josko se olis auttanu eikä ois tarvinnukkaa leikata ollenkaan? Ärsyttää, tein asiat vähän väärässä järjestyksessä. Ja etuhiukset olisin voinu jättää leikkaamatta. Mut tälläset nää nyt on ja sillä siisti. Jos mun hiushistoria yhtään toistaa itteään, ni seuraavaks vedän hiukset punasella. Mut sitä saatte vielä odotella, antaa näitten nyt olla. Ainakaan ei oo enää kuivia latvoja, vaan hiukset on "paksut" ja hyväkuntoset.

Kertokaa mitä te tykkäätte mun uusista hiuksista?