en haluu tietää tästä maailmasta, jossa mä en saa sua

 Tää työviikko on mennyt tosi nopeesti, vaikka onkin ollut lasten kanssa aika hankalaa. S:llä on nyt joku raivarikausi, se kiukuttelee kaikesta ja se on joka päiväistä. L on nyt ollut se, joka ei kerrankin raivoo joka asiasta. Vaikka yritän pitää pääni, olla päättäväinen ja pysyä siinä mitä oon sanonut, niin S osaa olla melkein yhtä ärsyttävä kuin L raivotessaan, ja joskus munkaan hermot ei vaan kestä. Kun lapsi makaa lattialla jonkun 30-60min ja huutaa kurkku suorana taukoomatta jostain niinkin turhasta asiasta kuin esimerkiks että mun pitää ottaa toinen sukka sen jalasta pois, niin jossain vaiheessa alkaa itteääki turhauttamaan niin paljon, että antaa periks ja ottaa sen hiton sukan sen jalasta vaikka alusta asti on sanonut, että saat ihan ite ottaa sen pois. Nää on näitä au pairin onnistumisen hetkiä...

Mut pääosin meillä on ollut kivaa tällä viikolla. Olin kaikkien neljän lapsen kanssa alkuviikosta ulkona ja puhalleltiin saippuakuplia. Koska F ja K on jo koulussa ja vähän isompia lapsia, niin aika harvoin tehdään kaikki viisi jotain kivaa yhdessä samaan aikaan. Yleensä oon joko tyttöjen kanssa, tai poikien kanssa, mut harvoin ollaan kaikki yhdessä. Ainakaan kovin kauaa, koska tytöillä on läksyt, kaverit ja harrastukset. Musta se on vähän harmi, että meillä on niin vähän aikaa tehdä mitään yhdessä... Oon kyllä suunnitellut, että vielä ennen kesää joku viikonloppu nappaan lapset mukaan ja mennään jonnekkin kaikki viisi yhdessä retkelle tai jotain. Siitä tulee kivaa, kuhan vaan löytyis joku sopiva viikonloppu...

Tän postauksen kuvat on otettu tiistaina, kun hain pojat dagiksesta ja mentiin metsän kautta kotiin vähän pitempää reittiä siis. Oltiinkin kotimatkalla joku kaks tuntia, kun keräiltiin valkovuokkoja, kokeiltiin kuinka kylmää merivesi on, puhalleltiin saippuakuplia ja syötiin vähän banaania ja juotiin pillimehua. Meil oli oikein kivaa, ja raivareiltakin vältyttiin onneks sillä reissulla. Kuitenkin kotona S taas sai jostain kivan kiukkukohtauksen aikaseks...

Tänään on ihanaihana vapaapäivä, jota oon kaivannut koko viikon. Vaikka rakastan olla lasten kanssa vaikka oliskin vaikeeta, niin kyllä sitä kaipaa vapaatakin. Ja siks tää on aina yhtä ihanaa, kun tulee viikonloppu. Tästä viikonlopusta tulee vaan suhteellisen haikea, koska Alina muuttaa takasin Suomeen huomenna. Mä oon yrittänyt tutustua nyt muihin au paireihin tällä alueella, ja oon yrittänyt myös rohkaistua puhumaan niiden kanssa englantia, vaikkei se todellakaan oo mun vahvinta osa-aluetta. Ne ei kuitenkaan kaikki osaa ruotsia, suomesta nyt puhumattakaan, joten englannilla mennään useimpien kanssa.

Mulla on nyt ihan hirvee stressi päällä, sen takia blogin kirjottaminenkin on ollut vähän luonnoksista valmiiden vanhojen postausten julkaisua... Mut mun on pakko puhua hostvanhempien kanssa ja pian, ehkä tää stressi sitten helpottaa. Mut nyt alan valmistautumaan tähän päivään, kello on jo kohta kymmenen ja oon vieläkin yökkärissä... Aion nähdä muutaman tunnin päästä Juliaa ja sitten Alinaa. Ainakin tänään on luvattu hyvää säätä, joten uskon että tästä tulee hyvä päivä! ♥

saippuakuplia

 Viime viikolla oltiin kaksosten kanssa ulkona aika paljon sen sijaan, että oltais leikitty sisällä. Se ihan siitä syystä, että oli kiva sää ja ulkona ne saa kuluttaa energiaansa paljon enemmän ku sisällä ollessa. Aluks leikittiin Vargen och kyckling -leikkiä, eli sutta ja kananpoikaa, jossa mä olin koko ajan susi joka jahtas kananpoikia eli kaksosia. Se oli ihan kiva aluks, mut kun sitä oltiin tehty varmaan puol tuntia, niin oli jo ehkä aika vaihtaa leikkiä. Pojat rakastaa mun kameraa, ne haluais aina kuvata sillä itekkin! Mut mä taas rakastan kuvata poikia kun ne leikkii, ja vastalahjaks annan niittenkin sit pari kuvaa ottaa mun kameralla.

Tällä kertaa vuorossa oli saippuakuplia! Mulla oli kätköissä pari pulloa saippuakuplia, joten haettiin ne mun huoneesta S:n kanssa ja mentiin takapihalle puhaltelemaan. Ja kuvaamaan. Koirakin tietysti oli meiän kanssa siellä, se varasti kakskin kertaa saippuakuplapullon...

Viikonloppu hurahti hurjaa vauhtia. Olin Alinan ja Julian kanssa, mutta myös yksin keskustassa. Ihastelin moneen otteeseen Kungsträdgårdenin kirsikkapuita, käytiin Alinan kanssa leffassa, söin paljon mansikoita ja ihan vaan oleskelin yksin ja kavereitten kanssa. Nyt on kuitenkin taas arki ja perusmaanantai. S alotti kiukuttelun heti aamusta ja oikeestaan itki taukoomatta koko aamun siihen saakka kunnes tultiin päiväkodille ja siellä se jatko sitä vielä sillonki ku mä en enää ollut näköpiirissä. Sehän siis raivostui siitä, kun hostäiti ei ehtinyt pukea sille housuja ja sukkia, kun sen piti juosta junaan ja lähteä töihin. Yritin hienovarasesti antaa sille extra-mahdollisuuksia toisen perään, että mä auttaisin sitä pukemaan, mut ei kelvannu, kun vastaukseks tuli että "äitin pitää auttaa". Yritä siinä nyt selittää, että se on jo töissä eikä ehdi nyt auttamaan. Pesin L:n hampaat ja autoin sille ulkovaatteet päälle, samalla kun S kiljuu sohvalla. Kerranki näin päin, että kaksosista S on känkkäränkkä ja L on se reipas.

F tuli kans meiän kanssa samaa matkaa kouluun, kuten joka maanantai. Lopulta oltiin kaikki muut ulkovaatteet päällä ja valmiina lähtöön, kun S on ilman housuja sohvalla itkemässä. Sanoin F:lle ja L:lle, että menkää ulos jo ni tuun kohta S:n kanssa. Koko sen ajan ku puin S:lle housuja ja sukkia ja takkia ja kenkiä ja pesin hampaita, se vaan itkee. Tän aamun itkukohtaus kesti kyllä kieltämättä vähän tavallista pidempään. Koko matkan päiväkodille S roikkuu mun kädessä ja itkee. Se oli jo vaihtanut sen "äitin pitää auttaa"-virren siihen, ettei hän olis halunnut fleecetakkia ulkotakin alle. "Ei aina tarvii fleecetakkia". Vastasin sille miljoona kertaa, että " ei niin, mutta tänään tarvii koska on kylmä ja muuten sä jäädyt ulkona ollessa".

Mut päästiin minuuttia vaille yheksän päiväkodille ja mä lähin kotiin pesemään pyykkiä. Voin vaan kuvitella kuinka väsyny S on iltapäivällä, ku se on itkeny koko aamun ja leikkiny päivän dagiksessa... Mut ajattelin keksii lapsille jonkun yllätyksen iltapäiväks. En vaan vielä tiedä minkä, mut onneks on koko päivä aikaa miettiä! Kaupassakin pitäis varmaan käydä, kun aamulla katoin jääkaappiin niin siellä ei ollut oikein mitään... Viikonlopun jälkeen näillä on jääkaapissa aina vaan valo :D Mut nyt en höpise enempää vaan jatkan töitä ja tätä ihanasti alkanutta työpäivää. Toivon, et iltapäivä menis vähän ilosemmissa merkeissä!

CHERRY BLOSSOMS ♥

Yks mun toteutumattomista unelmista on vuosia ollut nähdä kukkivat kirsikkapuut. Tiedän, että Suomessakin on niitä, mut mun haave on ollut nähdä just nimenomaan Kungsträdgårdenin kirsikkapuut Tukholman keskustassa. Eilen mun unelma kuitenkin toteutui! Oltiin Alinan kanssa sovittu että mennään töitten jälkeen sinne kuvailemaan. Kirsikkapuut kukkii tosi lyhyen aikaa, joten sitä ei kauheesti voinut siirtää enää eteenpäin kun ne kukki jo viime viikonloppunakin...

Olin ihan herkistynyt kun näin sen kauneuden, meinas melkein itku tulla... Se oli jotain ihan uskomatonta! Niitä puita on siellä suihkulähdealtaan molemmin puolin sellasena käytävänä. Ihmisiä siellä tietenkin oli hurjasti ja kaikki otti kuvia ja ihasteli kukkia. Ajattelin tulla teillekin näyttämään vähän kukkaloistoa! ♥

Oltiin siellä tosiaan töitten jälkeen, ja kello oli jo yli 7 illalla. Oli silti aika valosaa, mut koko päivän oli satanu vettä niin ei ollut mitenkään hohdokas sää, mut ihania kuvia silti tuli! Tulossa on vielä toinen erä näistä kirsikkakukista asukuvina!

Oottekste nähnyt kirsikankukkia livenä? Mitä tykkäsitte näistä kuvista? ♥

mul on kaikki upeesti tietenkin

Mä oon todella pahoillani siitä, että tää blogi on viime aikoina ollut vähän heitteillä. Vaikka kyllähän mä päivitän tätä suhteellisen usein, mutta postaukset on vaan valmiina luonnoksissa lojuvia vanhoja postauksia, jotka olis pitäny julkasta jo aikapäiviä sitten. Mulle on tullut viime aikoina myös kommenttia siitä, että mun blogi on muuttunut erilaiseks... Viimeks eilen. En oo kuitenkaan julkassut näitä kommentteja, vaikka ei niissä siis mitään pahaa ole sanottu. Mutta se ei nyt ollut tän postauksen pointti. Vaan se, että mitä ajatuksia mun päässä liikkuu tällä hetkellä tai viime aikoina.

Mulla tää au pair -aika tässä perheessä alkaa olemaan lopuillaan pikkuhiljaa. Tää vajaa vuosi on ollut PARASTA aikaa ikinä mun elämässä. En oo vuosikausiin ollut näin onnellinen, kuin täällä. Mun onnellisuuteen on vaikuttanut hurjasti tää suuri unelma ja sen toteutuminen. Oon päässyt muuttamaan Ruotsiin, saanut puhua loputtomiin ruotsia, oon saanut olla päivittäin ihanien lasten kanssa, askarrella päivästä toiseen, leipoa, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uusia asioita myös itestäni. Ja kasvanut ihmisenä. Vaikka mun blogista saattaa saada helposti kuvan, että mulla on vaan valitettavaa tästä au pairin työstä, kuinka lapset kitisee, itkee ja raivoo, ja myöhästytään päiväkodista joka toinen päivä, puhumattakaan siitä kuinka väsynyt mä oon.

Mutta tää työ on paljonpaljon muutakin. Tää on sitä, kun lapset halaa sua joka päivä, haluaa istua sun sylissä, haluaa että sä autat niitä tekemään kaikenlaista, kuten vaikka piirtämään muumipeikon tai kaatamaan maitoa lasiin. Tää on myös sitä, kun lapset kertoo rakastavansa sua, ja vaikka ne ois kuinka kiukkusia ja vihasia, ne ei huuda että mee pois, vaan haluaa että oot niiden kanssa. Tää on sitä, kun vanhemmat kiittää sua joka päivän jälkeen, kiittää hyvästä ruuasta ja kiittää siitä että oon niin kiltti tälle perheelle. Vaikka olisit ite kuinka väsyny tahansa, sä jaksat aina hymyillä, koska sä rakastat tätä työtä, joka on mulle paljon enemmän kuin pelkkä työ. Tää on mun unelma ja elämä.

 Mulla on ollut vaikeita aikoja tässä perheessä, joskus oon jopa miettinyt perheen vaihtamista. Mut päivääkään en vaihtais rehellisesti sanottuna. Tähän työhön kuuluu ne varjopuolet, ja ne vahvistaa sua ihmisenä hurjasti, sen mä oon huomannut. Mä oon kasvanut ihmisenä todella paljon tänä aikana täällä perheessä. Mä oon uskaltanut haastaa itteni tähän kaikkeen, ja mä oon selvinnyt! Mä en vois olla ylpeempi itestäni. Tää kaikki on vaan mun unelmaa, mä en vois sen suhteen olla onnellisempi, mikään ei tee mua onnellisemmaks kuin lasten kanssa oleminen ja ruotsin puhuminen.

Mutta tää työ todella on väsyttävää. Kun heräät kuuden jälkeen aamulla ja työpäivät venyy 12 tuntisiks, on sanomattakin selvää, että väsyttää. Ja tottakai se heijastuu muuhunkin elämään, myös blogiin. Kun ei esimerkiks oo aikaa kuvailla asukuvia, ei oo myöskään materiaalia tehdä asupostauksia. Kun ei oo aikaa edes kirjottaa omia ajatuksiaan, niin blogin pitäminen tuntuu joskus ihan mahdottomalta. Mutta mistään hinnasta en tätä lopettais. Mun blogilla on tiettyjä kausia, jolloin tulee ihan huippukivoja postauksia monta kertaa viikossa, ja joskus taas enemmän tai vähemmän tylsempää settiä. Mut sellasta se on. Nyt on menossa sellanen tylsempi kausi, myönnän ja tiedostan sen itekkin.

Mut kaikki tää väsymys ei johdu pelkästä työstä. Ihmisellä täytyy olla muutakin elämää kuin työ, ja niin mullakin on täällä Ruotsissa. Ja aina se puoli elämästä ei mee ihan putkeen. Työ tuo elämään sopivaa rutiinia ja säännönmukaisuutta, mikä on ihan hyvä, koska ilman sitä en tällä hetkellä jaksaiskaan. On tiettyjä asioita, mitä en tähän blogiin halua edes jakaa, mutta jotain mun varmaan täytyy kertoa, että se vähän selventäis tätä tilannetta. Mulla on tällä hetkellä vähän vaikeeta ihmissuhderintamalla, on ihmisiä jotka lähtee pois mun elämästä ihan ilman varotusta, ja sitten toisaalta mä taas karkotan ihmisiä pois olemalla vaikea. Iinan kuolemakin on taas niin paljon ajatuksissa... Tää kaikki ajaa mut vaan niin loppuun.

Mulla on mennyt elämässä paljon huonomminkin kuin nyt. Tässä ei sinänsä oo mitään hätää, kunhan tää stressi ja ahdistus vaan pian lakkais, etten kuluta voimia loppuun. Tää työ vie oman osansa voimista, mut tää on silti tällä hetkellä ehdottomasti parhainta mun elämässä. Ja kun mä sanon, että haluaisin uuden hostperheen, en todellakaan tarkota sillä sitä, ettenkö rakastais olla tässä perheessä, vaan että haluan uusia kokemuksia ja haasteita. Ja mä haluaisin uuden hostperheen, koska rakastan tätä työtä, tää on just se mun juttu joka tekee mut onnelliseks. Mä en olis näin onnellinen, en edes vaikka olisin tän au pair -ajan sijaan istunut iltalukiossa ja valmistumassa nyt ylioppilaaks. En. Tää on se mitä mun sydän sanoo, että mun pitää tehdä.

Tukholma, Ruotsi, ruotsinkieli, lapset, au pairius... Tää kaikki on vieny mun sydämen. Mä haluan kyllä jossain vaiheessa kouluun, mutta sitä ennen otan kaiken irti tästä mahdollisuudesta olla au pair. Ja mä haluan kirjottaa blogia täällä ollessa, siihen on vaan joskus vaikeeta löytää aikaa. Tai tavallaan aikaa on, mutta ei aikaa panostaa kunnolla. Tiedän, että voisin kirjottaa tuplasti hienompaa ja mahtavampaa blogia, mulla olis siihen kaikki mahdollisuudet, mutta ei aikaa. Mä kuitenkin rakastan kirjottaa blogia, mutta tää on mun blogi ja mulle tää riittää sellasena kuin tää on.

Mulle te kaikki lukijat ootte tärkeitä, musta on ihanaa kun jaksatte kommentoida niin paljon! Ja ennenkaikkea arvostan sitä, että kerrotte mielipiteitä ja ajatuksia. Vaikka aina sanotaan, että blogia kirjotetaan itteään varten, niin kyllä mä ainakin voin myöntää, että kirjotan tätä myös teille kaikille itteni lisäks. Haluan, että viihdytte mun blogissa, tykkäätte lukea postauksia ja kattoa videoita. Ja että kerta toisensa jälkeen palaatte tänne, sitä mä kovasti toivon. Yritän parhaani pitää tän blogin monipuolisena, mut sillonku itellä on vaikeeta, niin ne postaukset jää yleensä vähän ykstoikkosiks ja tylsiks. Mutta mä luulen ja toivon, että kesän tullessa tilanne korjaantuu viimeistään. Toivon teiltä ymmärrystä, mutten vaadi mitään. Mutta nyt työt kutsuu taas, oli ihana päästä pitkästä aikaa kirjottamaan kunnolla ajatuksia. Varsinkin tälläsiä ajankohtasia ja syvällisiä.
Kiitos kun luette mun blogia ♥