Pikavisiitti Tukholmaan

 Siitä on nyt 2 viikkoa, kun mä lähdin kohti Helsinkiä ja satamaa, mutta ennenkaikkea kohti Tukholmaa. Varasin tän matkan lokakuun lopussa, joten olin kerenny jo odottelemaankin kovasti lähtöä! Olin miettiny lentämisen ja laivan välillä, mut päädyin laivaan, vaikka se onkin hitaampi. Mut siinä säästää monessa muussa asiassa, kuten yksinkertasimmillaan rahassa, mut myös matkustamisessa satamasta pois, sillä lentokentältä keskustaan on hitaampaa, vaikeempaa ja kalliimpaa tulla, kuin satamasta.

Mua kuitenki jännitti tosi paljon laivalla matkustaminen, koska tein sen ekaa kertaa elämässäni ihan yksin! Oon ollu kymmeniä, ellen jopa sata kertaa laivalla, mut en ikinä yksin. Siks tää oli jännää, mut onneks nyt kuitenki on aikasempaa kokemusta laivalla matkustamisesta jonkun kanssa, etten menny samalla myös ekaa kertaa laivalle.

 Mulla oli menomatkalla vaan joku pikkuhytti, koska ajattelin että en mä siellä kuitenkaan oo edes paljon ja siel on tarkotus vaan nukkua. Se oli harvinaisen väärin ajateltu. Laiva lähti 17:30, ja mun tullessa hyttiin noin viideltä, niin siellä hyttinaapurit oli jo täydessä kännissä. Ihan jäätävä meteli, huutaminen, nauru ja oma epävireinen karaoke siellä hytissään. Laiva ei ollu edes lähteny vielä, ja niillä meni jo tosi lujaa. Elättelin toiveita, et ku laiva lähtee ni ne häipyis jonnekkin baariin meukkaamaan. Niin ei käyny. Ne jatko sitä mölyämistä ihan koko ajan, ja kaikki se meteli kuulu mun hyttiin. Yritin mennä nukkumaan jo tosi ajoissa, mut en saanu unta. Tungin kuulokkeet niin syvälle korviin ku pystyin, josko ne vaimentais sitä ääntä. Ei ollu siis mitään musiikkia, koska keskellä merta ei oikein oo kenttää, jolla kuuntelis Spotifyita. En poistunu hytistä kertaakaan ulos sen jälkeen, kun sinne ekan kerrana astuin, Olin siellä siis yksin koko illan, mut ei huvittanu mennä minnekkään ku ne mölyapinat riehu siin käytävällä.

Ne jotka seuraa mua Snapchatissa, sai semmosen snäppitulvan sunnuntaiaamuna, ettei oo mun snäppihistoriassa nähty moista. Nukuin sinä yönä yhteensä ehkä tunnin, ja senkin vaan pätkissä. Joskus kolmen jälkeen luovutin nukkumisen kanssa, ja avauduin mun ärsytyksestä snäppiin. Seiskalta olikin jo aamupala, jonka olin varannu etukäteen Buffetiin. Sillon siis poistuin ekaa kertaa hytistä ulos. Se oli menomatkan paras osa, koska buffet-aamupala on vaan niin hyvää. Olin tosi ärsyyntynyt kylläkin, koska oon sitä aina ellen nuku kunnolla. Ennenku laiva tuli satamaan, kävin vielä Taxfreessä ostamassa vähän tuliaisia Ruotsiin.

Ja sit alko kiehumaan. Ja boikotti Viking Lineä kohtaan lähti vireille. Mulla oli siis stressinaiheena mun SL-kortti, jota käytin viimeks toukokuussa kun lähdin Suomeen hostperheen luota. Mulla ei ollu pienintäkään muistikuvaa kuinka paljon sillä kortilla on ladattuna reskassaa, eli rahaa jota voi käyttää matkustamiseen kaikilla julkisilla Tukholmassa. Sitä voi siis ladata SL:n automaateissa, joita on siellä täällä ympäri Tukholmaa, muttei missään oo listaa/karttaa, että missä ne tarkalleen ottaen sijaitsee. Lisäks myös SL-pisteillä voi ladata sitä, sekä ostaa uusia kortteja. Pressbyråneilla ja 7eleveneillä (kioskeja) pystyy suurimmalla osalla myös lataamaan näitä kortteja.

Mutta kun laiva tulee satamaan, niin mun pitäis samantien lähteä Saltsjöbadeniin, ei oo aikaa ihmetellä missä voin lataa mun SL-kortin. Noh, kerron teille miten hienosti Viikkari tämän asian hoiti.

 Oon aina tykänny enemmän Silja Linen laivoista, ja nytkin ensin katoin niitten matkoja, mut päädyin valitettavasti Viikkariin, koska niitten satama sijaitsee lähempänä Slussenia, josta pääsee hostperheen luo ja nopeasti kaikkialle muuallekkin Tukholmaan. Viking Linen nettisivuilla kerrotaan, että Helsinki-Tukholma väliä risteilevillä laivoilla (Mariella ja Gabriella) myydään Tukholman paikallisliikenteen lippuja. Tarkalleen siellä sanotaan näin:
"Paikallisliikenteen lippuja myydään laivan informaatiopisteessä."
Eli suomeks sanottuna ymmärsin, että laivan infossa myydään paikallisliikenteen lippuja. Mutta kun tossa ei sanota että mitä lippuja tarkalleenottaen siellä myydään, oletin että kaikkia. Ei ois pitäny olettaa. Ja Viikkarin ois pitäny ilmottaa se.

Menin nimittäin sillon sunnuntaiaamuna, ennen satamaan saapumista infopisteeseen kysymään, että "hei, myyttekö te täällä niitä SL:n lippuja?". Sain myöntävän vastauksen, ja ehdin jo innostua. "Eli voi lataa myös reskassaa tähän kortille?". Ensin tää mies ei edes ymmärtänyt sanaa "reskassa", vaan jouduin sen toistamaan. Ja siinä vaiheessa jo tajusin, että tuskinpa pystyy, jos herra ei kyseistä sanaa oo edes kuullut aikasemmin. No selitin siinä vielä suomeks, mikä tää reskassa on, ja vastaus oli sitä luokkaa että "Ei meillä semmosia myydä, ainoostaan kertalippuja ja 24h-lippuja." Vaan kertalippuja ja 24h-lippuja?? Suurin osa ihmisistä käyttää Tukholmassa reskassaa tai sit muita periodbiljettejä, ja tää onneton Viikkari ei myy niitä edes?

En vielä menettänyt täysin toivoani, koska muistin lukeneeni sieltä samaisilta nettisivuilta, että Tukholman satamassa on Viikkarin matkailutoimisto. Siitä kirjotettiin näin:
"Matkailutoimisto Viking Linen Tukholman-terminaalissa
Saat turistineuvojilta tietoa mm. eri nähtävyyksistä, ja he jakavat myös esitteitä ja karttoja. Lisäksi voit ostaa heiltä paikallisliikenteen lippuja, pääsylippuja eri kohteisiin ja kätevän Stockholm Passin.
Avoinna: 1.9.–31.5. pe–su klo 9.30–11.30 ja 1.6.–30.8. joka päivä klo 9.30–11.30. Heinäkuussa 1.–31.7. myös klo 6.30–7.30. Toimisto sijaitsee terminaalin pääsisäänkäynnin yhteydessä 1. kerroksessa. Siellä voi maksaa käteisellä (Ruotsin kruunuilla ja euroilla) sekä useimmilla maksukorteilla (ei kuitenkaan American Expressillä tai Diners Clubilla)."
Tästä ymmärsin, että Tukholman Viikkarin terminaalissa on matkailutoimisto, josta voi ostaa paikallisliikenteen lippuja. Olin jopa varmistanut, että kyseinen pulju on auki tähänkin aikaan vuodesta, eli syyskuun alusta toukokuun loppuun (talvikausi) se on sunnuntaisin auki 9:30-11:30, mikä pitäis olla mulle riittävä, kun laiva saapuu satamaan 10:00. Sijaintikin oli tiedossa, koska eihän sitä voi olla huomaamatta, jos se on pääsisäänkäynnin yhteydessä ykköskerroksessa? Turha luulo tämäkin.

No siinä infopisteellä kysyin sitte vielä samaiselta nuorelta mieheltä, että "No entäs se sataman matkailutoimisto, voiko siellä ladata reskassaa?". Vähän päätään pudistellen hän vastas, että "En oikein usko." Tiiätte semmosen vittuuntuneena väkisin väännetyn hymyn? Sellasen väänsin mun naamalle ja kiitin ennenku lähdin hyttiin. Vielä viimenen oljenkorsi oli käytössä, mut sen olemassaolo selviäis vasta siellä satamassa. Nimittäin olin lukenu, että siellä satamarakennuksen ulkopuolella, jossain ulko-ovien läheisyydessä olis SL:n automaatti, jossa pystyy lataamaan reskassaa. Siinä vaiheessa vaan hengittelin syvään ja toivoin, että tää asia ratkeaa jotenkin.

 Laivan saapuessa satamaan, olin ensimmäisten joukossa siinä odottamassa, että ovet aukeaa. Ryntäsin heti etsimään sitä hiton automaattia sieltä jostain terminaalin ulkopuolelta. Pieni epätoivo iski siinä vaiheessa, kun sitä ei näkynyt yhtään missään. Ajattelin, et ehkä se on siirretty sisälle? Menin siitä pääsisäänkäynnistä sisään, ja kävelin sen aulan päätyyn asti, muttei SL:n automaatin automaattia yhtään missään. Ei muuten näkynyt sitä matkatoimistoakaan, vaikka sen piti siellä olla. Kysyin yhdeltä naiseltakin, joka istu siinä, että tietäiskö hän siitä automaatin sijainnista. Ei tienny, mut suositteli menemään kysymään sieltä lippuluukuilta.

Menin sinne ainoalle luukulle, joka oli auki. Siellä istu nuori mies, jolta kysyin ruotsiks, että "onko teillä täällä jossain se SL:n automaatti?". Ei kuulemma ole, mutta voin kävellä Slussenille lataamaan kortin, siellä on niitä automaatteja useampikin. "Oisko jossain lähempänä mahdollista ladata ku oon menossa ihan päinvastaseen suuntaan tästä?". Sit hän pyytää mua odottamaan hetken, ja tulostaa jonkun paperin. Se lentää roskiin, mut sit seuraava paperi, jonka se tulostaa, muistuttaa mun silmään karttaa. Mies alkaa selittämään, että 7eleveneillä voi ladata kortteja, ja siihen Google Mapsin karttaan oli merkattu kaikki Södermalmilla sijaitsevat 7eleven-kioskit. Sit se alkaa opastamaan, että "kävelet vaan tosta tonne ja sit tonne ja sit ootki jo siellä." Otan sen kartan ja kiitän häntäkin, ja lähen ulos.

Vielä terminaalin piha-alueen puolella päätin, että en lähe sinne Södermalmille ettimään sitä kioskia, koska siihen menee aikaa ku kävelen ensin sinne ja sit pitää kävellä takas terminaalille. Nopeempaa on kävellä vaan sinne Slussenille 1,5km ja sieltä sentään pääsee suoraan Saltsjöbadeniin, ilman et tarvii kävellä enää minnekkään takaspäin. Tietenki tässä vaiheessa suurin ihmismassa oli jo vyörynyt ulos laivasta, ja tää kävelytie välillä satama-Slussen, oli ihan täynnä ihmisiä. Koska molemmin puolin on kaiteet, siinä ei hirveesti pääse ohittamaankaan. Siellä vyöryn niitten satojen ihmisten ympäröimänä etanavauhtia Slussenille, ja ku vihdoin ja viimein oon siellä, ni pääsen siihe saakelin automaatille lataamaan kortin. Ja se ois voinu hoitua myös laivan infossa, tai siellä sataman matkailutoimistossa, tai edes viimeistään siellä terminaalin ulkopuolella sijaitsevalla automaatilla. Kaiken huipuks mun kortilla olikin sen verran reskassaa, et olisin kyllä päässyt Saltikseen asti ja takasinki, joten perjaatteessa kaikki tää säätö oli täysin turhaa, mut en voinu tietää, et siel oliki niin paljon rahaa...

Vaikka mua vitutti niin paljon kaikki toi säätäminen sen matkakortin kanssa, nii silti olin onnellinen, että oon ylipäätään Tukholmassa. Ja siinä vaiheessa, ku istahdin viimein vanhaan tuttuun Saltsjöbanaan mun vakiopaikalle, niin se stressi unohtu. Tuntu että oon matkalla kotiin. Pieni jännitys alko kasvamaan, ku hyppäsin ulos Saltsjöbanasta ja kävelin kohti hostperheen taloa. Pihalla odotti riiviökoira, joka tunnisti mut jo tien toiselta puolelta asti! Tervehdittiin portilla sen kanssa, ja kävelin pihan läpi ovelle, jossa ensin koputin, mut sitten avasin vaan oven ite astuen eteiseen. Oli ihan superjännää, kun ne lapset ei tienneet yhtään, että mä oon tulossa! Se oli niille siis täys yllätys, koska oltiin hostäidin kanssa niin sovittu. Kaksoset oli ihan aluks vähän ujoja, tai ehkä jopa hämmentyneitä ku ne näki mut. Oikeestaan myös tytöt näytti siltä ku oisivat nähneet kummituksen. Tytöt tuli heti halaamaan, ja pojat melkein heti perään. Hostäitiä halasin ihan ensin, ja se toivotti mut tervetulleeks takaisin. Hostisä tuli yläkerrasta halaamaan ja sanoi että kiva nähdä.

Pojat esitteli niitten laulavia ja tanssivia joulupukki-leluja, jotka näin kyllä jo viime joulunakin, mut ehkä ne ei muistanu että oon nähnyt ne jo. Hostisä kyseli miten matka meni ja hostäiti kyseli muuten kuulumisia samalla kun lämmitti glögiä. Sitte mentiin isompaan olohuoneeseen fikalle, ja juteltiin kaikesta. Hostisän piti kylläkin lähteä siitä johonkin vanhojen suksien ja luistimien kierräyspäivään koululle, missä lapsille pieneks jääneet varusteet pysty myymään ja ostamaan tilalle jollekkin toiselle pieneks jääneet. Lapset lähti yläkertaan tekemään yllätystä mulle, ja sieltä ne yks kerrallaan tuli tuomaan mulle piirrustuksia, paperista taiteltuja rasioita, kissanleluja mitkä ne oli tehny paperista ja kaikenlaista mitä ne siinä askarteli. Se oli niin sulosta. Sillä aikaa juteltiin hostäidin kanssa Islasta ja niitten koirasta Ellasta, ku ne on samanrotuisia siis. Sit päätettiin tehdä lettuja lounaaks. Hassua kun aikasemmin jos ne puhu että tehdään "pannkakor", niin mietin pannukakkua, koska noh se vaan kuulostaa enemmän pannukakulta kuin letulta. Mut ruotsalaiset sanoo lettuja pannkakor, ja ihan se meiän pannukakku mikä tehdään uunissa, on ugnspannkaka. Nyt se vaan tuli automaattisesti että "tehdään lettuja!".

Tytöt oli aika paljon keskenään, et mua harmitti ku en niin paljon ehtinyt olemaan niitten kanssa. Mut S oli ihan ennallaan, siinä lettujen tekoa alottaessa se tuli pyytämään mua leikkimään sen kanssa. Eka vähän vastustelin, koska halusin olla kaikkien kanssa, ku kerran tulin käymään siellä. Mut se oli niin hellyyttävä, joten lähin sen kanssa yläkertaan, kun muut jäi alas. Ei me varsinaisesti mitään leikitty, mut autoin sitä kirjottamaan pari lausetta luettelemalla niitä kirjaimia, ja sitte vähän järjesteltiin hänen pyynnöstä sen ja L:n huonetta. Sillon mun lähtiessä toukokuussa takas Suomeen, itkin siinä hyvästellessä portilla, ni nyt meinas tulla itku, kun S sano että "mä muistan ku sä itkit niin paljon kun sä lähdit". Ja vastasin sille, että "ja mä muistan miten sä sanoit, ettei mun tarvii olla surullinen." Sitte L tuli sinne myös ja luin sen kirjottamaa tarinaa vihkosta. 5-vuotiaan harakanvarpaita, jokaisessa sanassa joku kirjotusvirhe ja sit pitäis jotenki ymmärtää mitä siinä lukee, ku se halus että luen sen ääneen. "Etkö sä muka osaa lukea? Siinä lukee näin!" Ja sit se korjaili koko ajan jos sanoin väärin, mut olin tosi yllättyny, miten taitavasti se on oppinu kirjottamaan puolessa vuodessa!! Toukokuussa se osas kirjottaa justjust oman nimensä, nyt jo kokonaisen loogisen tarinan! F tuli myös esittelmään sen ite ostamaa kirjaa, jossa oli sisällä 2000 jouluaiheista tarraa. Menin F:n huoneeseen ja se esitteli sen askartelemia juttuja, mut S tuli koko ajan siihen roikkumaan "Tuutsä jo Sini? Tuu jo! Tuutsä nyt? Entä nyt?"-tyylillä. Vastasin koko ajan että "kohta, odota hetki, ihan pian tuun".

Sitte syötiin lettuja, ja K oli tehny banaanivadelma-sosetta lettujen päälle. Pojat halus että istun ruokapöydässä niitten välissä. Ainoostaan hostisä puuttu joukosta, mut juteltiin kaikenlaista. Pojat kysy hostäidiltä, että "voidaanko me mennä Sinin kanssa naimisiin?". Saatiin hyvät naurut, mut jotenki tostakin huomas et ne tykkää musta edelleen tosi paljon, eikä ne oo mua unohtanu. L myös sano jossain vaiheessa, et "kaikki muut tytöt on ihan tyhmiä paitsi Sini". Mut koska tää sunnuntai sattu olemaan ensimmäinen adventtisunnuntai, niin näillä on tapana mennä lasten adventtikirkkoon sillon. Kirkko oli 16-17, ja ne pyys mua mukaan sinne, mut koska olin sopinu että nään Juliaa viiden jälkeen, ni oisin joutunu lähtemään sieltä kirkosta puolen tunnin jälkeen kesken pois, et oisin ehtiny junaan. Hostäiti sitten ehdotti, että voin jäädä koiran kanssa siks aikaa kotiin, ja lähtee sitte junalle ku pitää. Koska muuten oisin joutunu odottamaan ulkona junaa. Siinä kun ne teki lähtöä, niin S kysy multa, että "Tuutsä huomenna uudestaan?". Valitettavasti jouduin sanomaan, että en ihan huomenna vielä. Sitte L kysy "No entä ylihuomenna?". Siihen vastasin, että tuun mahdollisimman pian, mutten vielä ylihuomenna. Ne lähti kirkkoon, mä jäin koiran kanssa kotiin kahestaan. Kaikki oli ihan niinku ennenki. Musta tuntu, ku oisin vaa ollu pienen hetken poissa, tyyliin käyny kaupassa. Siinä alussa ennen ku juotiin glögiä, hostäiti kysy miltä tuntuu olla täällä taas, ja vastasin että "Tuntu ihan ku oisin tullu kotiin." Ja se vastas, että "Hyvä, niin sen pitääkin olla". ♥

Luulin että laivalle lähtö maanantaina olis vaikeeta, mut vielä vaikeemmaks osottautu lähteminen tosta talosta. Oli ihan sydäntäsärkevää ajatella, että kohta mä taas lähen ja en tiiä koska pääsen takas. Jätin perheelle joulukortit ja -lahjat pöydälle yllätykseks odottamaan, kun en ehtinyt niitä antaa ennenku ne lähti. Halailin koiran kanssa ja kävin kurkkaamassa myös mun vanhaa huonetta. Pyykkihuoneessa pesukone oli pyörinyt loppuun, ja meinasin jo alkaa ripustamaan pyykkejä narulle vanhaan tapaan, mut ei ollu siihen kuitenkaan aikaa. Puin ulkovaatteet päälle, ja koira teki saman ku keväälläkin. Se nous puoleenväliin rappusia ja jäi pikkuikkunalle odottamaan. Sanoin sille heipat, ja painoin oven perässä kiinni. Vilkutin koiralle pihalta, kun se aina kattoo sieltä ikkunasta ku joku lähtee. Juna lähti 16:44. Junassa oli haikeeta, vaikka tiesin etten oo vielä kuitenkaan Suomeen lähössä. Slussenilla näin Julian ja mentiin tunnelbanalla keskustaan, jossa pyörittiin hetki kaupoissa. Käveltiin myös Gamla Staniin päin ihastellen jouluvaloja. Oli hauska nähdä Juliaa, vaikkei oltu puoleen vuoteen nähtykkään, niin juttu luisti ihan ku ennenkin!

Kesken Hemköpissä shoppailun mun piti kiirehtiä Central Stationille, jotta ehtisin junaan. Ehin siihen kyllä ihan hyvin lopulta, ja matka mun kummien luo alkoi. Se junamatka meni ihan supernopeesti, ja pian olinki perillä. Kello oli tässä vaiheessa vähän yli 8 illalla. Katottiin Sorjonen, vaikka olinki jo nähny sen jakson. Söin iltapalaa ja menin nukkumaan. Olinki todella väsyny, kiitos sen ihanan laivayön, ku en nukkunu juuri ollenkaan, ja sit vielä tämmönen pitkä ja tunteidentäyteinen päivä takana, ni nukahdin ku tukki. Aamulla kummitäti tuli koputtelemaan puol 10 ovelle, että nukunko mä vielä. Olin sillon vielä ihan täydessä unessa, mut onneks se herätti, etten nukkunu koko päivää! Söin aamupalaa ja sit lähettiin kummitädin kanssa Mall of Scandinaviaan shoppailemaan. Viis ensimmäistä tän postauksen kuvista (2½ kollaasia) onkin sieltä, koska siel on ihan tajuttoman upeet jouluvalot ja muutkin koristeet! Kaikki sieltä ostetut jutut löytyi Lagerhausista, mut niistä ette saa vielä kuvia. Lopuks käytiin vielä MAXissa syömässä, söin mun perusaterian siellä, eli lasten kananuggetit, ranskalaiset ja kinuskipehmiksen. Sit käytiin hakemassa mun matkalaukku kummitädin autosta, ja sanottiin heipat, koska mä lähdin juna-asemalle ja kummitäti kotiin.

Ku pääsin Tukholman keskustaan sillon maanantaina, mul oli jotain pari tuntia aikaa hengailla, ennenku piti lähteä kohti satamaa. Pyörinkin siellä lopulta vaan yksikseni, en käynyt ku muutamassa kaupassa, en ostanut niistä mitään. Kattelin vaan ympärilleni, muistelin mitä kaikkea missäkin kadunkulmassa on tapahtunut, nautin siitä positiivisesta tunnelmasta mitä siellä kaduilla on, ja ennenkaikkea olin vaan samaan aikaan niin tajuttoman onnellinen, mut myös tosi surullinen. Onni tuli siitä, että mä oon Tukholmassa. Oon kotona. Mul on hyvä olla siellä. Ja suru sekotti pakkaa, koska tiesin että muutaman tunnin päästä oon jo laivassa kohti Suomea.

Yritin miettiä loogisesti, mistä mun kannattaa kävellä ja mitä reittiä, että ehdin käymään mahdollisimman monessa paikassa ja näkemään kaiken mitä haluan. Siinä vaiheessa, kun piti alkaa hivuttautumaan kohti T-Centralenia, ni tein sen erittäin pitkän kaavan kautta ja niin hitaasti ku mahdollista. Tunnelbana-laiturillakin seistessä skippasin ihan tarkotuksella muutaman tunnelbanan, jotka pysähty siihen nenän eteen, mut halusin vaan vitkutella pois lähtemistä... Ku lopulta olin hypänny sataman pysäkillä ulos bussista, ni tuijotin vaan sitä laivaa mikä odottaa matkustajia kyytiin. "Onks pakko jos ei halua?"-kysymys päti tähän tilanteeseen täydellisesti. Onko oikeesti pakko lähteä takas Suomeen, jos ei halua? Sain itteni kuitenki ylipuhuttua, vedin viimeset hengenvedot ruotsalaista ilmaa, ja menin tekemään lähtöselvityksen, kävelin sitä tunnelikäytävää pitkin laivaan. Hyttiä piti hetken aikaa ettiä, mut tällä kertaa se oliki jotain ihan muuta ku odotin. Se näkyy tossa viimesessä kollaasissa. Menomatkan hytti oli semmonen perusmurju, missä oli yks kerrossänky ja sisustukseltaan aika kulunut ja vaatimaton. Mut tää paluumatkan hytti oliki melkein jotain luksusta, parisänky, tommonen lautalattian näkönen kokolattiamatto, tunnelmavalaistus, hieno vessa...! Mut en todellakaan valittanut, ja vaikka nyt olikin hienompi hytti, ni kävin illalla myös hytin ulkopuolella Taxfree-kaupassa, etten lukittautunu sinne koko illaks. Vaikkakin ennen laivan lähtöä kerkesin istumaan hetken sängyllä, ja itkuhan siinä tuli. Oisin vaan halunnut jäädä Ruotsiin... Ihaninta oli myös se, että siinä oli rauhallinen käytävä, hiljaset hyttinaapurit ja ennenkaikkea rauha nukkua. Tällä kertaa ei tarvinnu tunkea pyyhettä ovenrakoon vaimentamaan ääniä, eikä tunkea kuulokkeita niin syvälle korviin ku mahdollista, tuloksena noin tunti unta koko yönä. Nyt nukuin loistavasti koko yön. Tiistaiaamulle en ollu varannu aamupala-buffettia, joten kävin vaan kahvilassa syömässä sämpylän ja smoothien.

Helsnkiin saapuessa menin spåralla keskustaan, kiertelin kaupoissa ja ostinkin pari juttua. Bussi Lahteen lähti kuitenki vasta 12:00, ku laiva saapu satamaan 10:10, joten siin oli aikaa hengailla Helsingissä. Puolentoista tunnin bussimatka meni nopeesti, ja ennenku huomasinkaan ni Snapchatin kaupunkifiltterit oli vaihtunu Stockholmista Lahteen.

Tää postaus oli ihan tekstihirviö, niin paljon asiaa ja niin vähän kuvia väleissä. En käyttäny siellä ollenkaan kameraa, joten nää on kaikki puhelinkuvia. Halusin tulla tän kaiken jakamaan teille, koska mulla oli ihan TÄYDELLINEN matka Ruotsiin. Ainut mikä ois voinut tehdä siitä tätäkin paremman, niin se että oisin voinut olla kauemmin siellä (tai jopa jäädä pysyvästi...). Tää syksy on ollu tosi kamalaa aikaa mulle, oon ollu erittäin stressaantunut ja välillä miettinyt, että miten mä selviän tästä kaikesta... Tää kaks päivää Ruotissa (+2 laivapäivää) oli vaan täydellinen piristys, ja just se mitä tarvitsin, että jaksan edes jouluun asti. En vaan voi tarpeeks hehkuttaa sitä, miten onnelliseks Ruotsi saa mut. Rakastan olla siellä, niin käymässä ku asumassakin, ja se on vaan mun koti. Mun sydän kuuluu sinne. En oo missään muualla niin onnellinen kuin siellä. Vaikka toi Viking Linen sähläys ärsyttikin sillon sunnuntaina, ni se ei onnistunu pilaamaan mun matkaa. Mut tietävätpähän ainakin, että niillä on nyt yks asiakas vähemmän. Mä en niihin paatteihin astu enää, ellei oo pakko. Aion lähettää sinne vähän asiakaspalautetta, kunhan keksin että mihin osotteeseen. Ku terminaalipalveluiden palaute terminaalipäällikölle, laivan palveluiden palaute eri osotteeseen kuin maissa olevan palvelun palaute. Mut yhtä kaikki, tää palaute koskee jokaista niistä. Mut asia hoituu kyllä.

Jottei tästä kilometripostauksesta tulis kuitenkaan tätä pitempää, niin lopetan tähän. Tiivistettynä: oli ihana matka, ja haluan pian takasin. Edellisessä joulukalenterin luukkupostauksessa mainitsin, että olis luvassa kuulumispostausta, jossa on syvällisempääkin pohdintaa parista asiasta, mut en nyt edes päässyt sinne asti, kun tästä itse matkapostauksesta tulikin näin pitkä. Mut palataan niihin muihin kuulumisiin yms ens postauksessa! ♥

Blogitiimi - Christmas edition

 Joulukuun yhteispostauksessa päätettiin Blogitiimin kanssa vaihtaa lahjoja! Jenny arpoi jokaiselle parin, kelle sitten piti lähettää lahja. Mut se jolle sä lähetät lahjan, ei oo sama henkilö jolta sä saat lahjan. Tähän oli hyvin aikaa valmistautua ja miettiä lahjaa. Mulla oli "vähän" vaikeuksia sen lahjan keksimisessä, ja onneks sain mun kaverilta vähän apua, niin sain sen lahjan ajoissa postiin Kristalle.

Jo viikko sitten perjantaina mä sain mun paketin Jennalta. Ihmettelin, kun postiluukusta kolahti joku isompi kirje, vaikkei mulle yleensä edes tuu postia (paitsi laskuja...), ellen oo tilannu ebaysta jotain. Mut tajusin kyllä nopeesti, että mikä paketti sieltä tulikaan!

Kirjekuoresta paljastu Jennan tekemä kortti ja lila pussi. Päättelin sen olevan Glitterin yllätyspussi, ja oikeessa olin. Tää oli itseasiassa ensimmäinen kerta ikinä, kun avasin ite tollasen yllätyspussin! Kaverit on joskus ostanut/saanut sellasia, ja oon nähny niitten sisältöä, mut tää oli tosiaan eka kerta ku ite sain sellasen. Niistä ei ikinä tiedä mitä siellä on sisällä, mut sehän se tarkotuskin on, olla yllätys! Henkilökohtasesti oon aina vähän epäilly näitä yllätyspusseja, mut mennään kattomaan mitä sieltä sitten paljastui!

Pussissa oli Snoopy-korvakorut, Snoopy-ystävyysrannekorut ja Snoopy-ystävyyskaulakorut, jotka ei varsinaisesti ihan mun tyyliä kyllä enää 21-vuotiaana oo :D Sitten siellä oli tommonen höyhenjuttu, mietin eka että onks se choker vai hiuspanta, mut päädyin jälkimmäiseen. Viimenen koru pussissa oli rannekoru, jossa oli toisessa kerroksessa helmiä ja toisessa mustia "timantteja". Sen saa helposti ranteeseen ja pois, kun vaan venyttää sen auki tosta saumakohdasta.

Yllätyspussi ajoi asiansa, se kyllä yllätti. Ei ehkä kauheen positiivisesti, koska noi Snoopy-jutut on perjaatteessa tehty lapsille, taino voihan niitä toki aikuisetkin käyttää, mut mä jätän ehkä ite välistä. Ja sitten ku niitä Snoopy-koruja oli kolme, taino perjaatteessa tuplasti. Ja jos pussissa on 5 juttua, joista kolme on jo noita Snoopy-koruja, ni mietin että siinä vaiheessa ne Glitterin myyjät, jotka pakkaa noita pussukoita, vois kirjottaa siihen jotain "lapsille" tms. Mut ei se mitään, eihän noista yllätyspusseista koskaan tiedä!

Kiitos tästä paketista Jennalle, mun lähettämän lahjan voitte käydä kurkkaamassa Kristan blogista! Tässä vielä kaikkien Blogitiimiläisten blogit:

Jenny // Jenna // Krista // Anniina // Heli // Jonna

Koiran villapaita heijastinlangasta

 Mulla on aina ollut käsitys, että vaan karvattomat tai pikkukoirat tarvii talvisin takkia tai jotain lämmikettä päälleen. Isla on kyllä pääosin ihan karvallinen koira, mut mahassa sillä on tosi vähän karvaa ja se vähäkin on tosi ohutta. Ollaan ostettu Islalle kaupasta "toppatakki" ja sillä on myös heijastinliivi, mutta oon haaveillu tässä varmaan kuukauden, että neuloisin Islalle villapaidan! Ja nimenomaan heijastinlangasta. Kävin täydentämässä mun heijastinlanka-varastoa muutama viikko sitten, kun oli enää kaks jämäkerää jäljellä. Tätä Novitan heijastinlankaa on mustana, valkoisena, pinkkinä, sinisenä ja joskus ainakin ollut myös harmaana, koska mulla on tätä harmaanakin. Myös muun merkkisiä heijastinlankoja on, mut tykkään tästä Novitan langasta, kun se on niin paksua. Yks 50g kerä maksaa noin 3-4€.

Ongelmana tässä villapaita-projektissa oli se, ettei missään oo ohjetta tähän! Toki 7 Veljestä -langasta tehtyihin koiran villapaitoihin löytyy useitakin ohjeita, mut tää Heijastus-lanka on niin paljon paksumpaa, ettei niistä ohjeista oo mitään iloa. Mun neulomistausta ei oo mitenkään kovin mainitsemisen arvoinen, oon tehny lähinnä lapasia, villasukkia, pipoja ja kaulahuiveja, ja kaikki tismalleen valmiin ohjeen mukaan. Tää operaatio "keksi-itse-ohje" tuntu vähän kauhistuttavalta, mut päätin että meni miten meni, ni mä yritän.

Nyt aattelin jakaa teillekin tän ohjeen, koska miksei? Vaikka mun blogi ei mitenkään neuleohjeita pursua (tää taitaa olla ensimmäinen laatuaan), niin tää voi auttaa jotain joka ettii paksummasta langasta tehtyä koiran villapaidan ohjetta. Täytyy viel sanoa, että mä en tosiaan oo mikään ammattilainen tässä neulomisessa, tää ohje on aikalailla vaan maalaisjärjellä keksitty. Tietenki netissä on kuvia erilaisista koiran neuleista, niin niistä saa vähän esimerkkiä minkä mallinen tän kannattais olla, mut tosiaan kaikki silmukoiden määrät ja kavennukset piti ite soveltaa. Kirjotan tän ohjeen hyvin selkokielisesti, että jokainen tajuaa! Koska muistan itekki ku en osannu kaikkia neulekielen lyhenteitä, mitä jokainen ohje pursuaa, niin niistä ei sitten tajua yhtään mitään.

Tää kuva on niin hauska :D Yritin saada ton villapaidan ala-osasta kuvaa kun se on Islan päällä, ja tää oli ainoo vaihtoehto miten sain onnistumaan sen! 

 Mulla oli yhteensä tähän varattuna 4 mustaa kerää, 3 valkosta, 1½ pinkkiä ja sit ihan vähän harmaata. Yks musta ja yks valkonen siis jäi yli.

 Tässä vyötteessä sanotaan, että 9 silmukkaa leveyssuunnassa olis 10cm, ja 13 kerrosta olis korkeussuunnassa 10cm. Mulla tää ei pitäny ollenkaan paikkaansa, koska käytin erikokosia puikkoja. Mulla siis 10 silmukkaa on 10cm, ja 16 kerrosta 10cm. Tossa suositellaan puikkoja koossa 10, mut mä oon ennenki käyttäny tähän lankaan koon 6 puikkoja. Mun käsiala on tosi vaihtelevaa, välillä teen niin tiukkaa et puikot kitisee ja välillä niin löysää et silmukat putoilee jatkuvasti. Haluun kuitenki että se neule on tiheetä, eikä harvaa tai löysää, joten oon todennu noi 6-puikot parhaimmaks omalle käsialalle tän langan kanssa.

Kuten sanottu, ni käytän 6-koon puikkoja tälle langalle. Noi 20cm sukkapuikot on kuitenki aika lyhyet, ja pidemmissä puikoissa on se tappi siellä päässä, mut koska tähän tarvii aika paljon silmukoita, niin mulla oli kaks paketillista näitä puikkoja. Enimmillään oli 7 puikkoo yhtäaikaa käytössä.

Mun on helppo antaa tää tismalleen sama ohje teille, minkä kokosen tein Islalle. Mut koska kaikki koirat ei oo samankokosia, niin todennäkösesti jokainen joutuu vähän soveltamaan. Mutta koska niin mäkin jouduin, kun keksin tätä ohjetta, niin kerron teille miten päädyin mihinkin silmukkamäärään Islan villapaidassa, niin voitte samalla systeemillä tehdä tästä omalle koiralle sopivan.

Ihan aluks pitää mitata koiran etujalan takaa, selän yli toisen etujalan taakse oleva mitta. Islalla se oli 50cm. Sitten pitää luoda niin monta silmukkaa, että neuleen leveys on sama kuin toi mitta. Islan neuleeseen tuli 60 silmukkaa. Ja jaoin sen 5:lle puikolle, jokaiselle 12 silmukkaa.

Villapaita tehdään hännästä niskaa kohti. Ja ensin tosiaan tehdään selkäkappale, sitten mahaosa erikseen, jotka lopuks yhdistetään kauluksella. Mä alotin harmaalla langalla, koska sitä oli niin vähän jäljellä, että se riitti just tähän yhteen raitaan. Tein 2 silmukkaa oikein ja 2 nurin, 2o, 2n... Kun ensimmäinen kerros on tehty, eli kaikki 5 puikkoa, niin ei voi yhdistää niitä suljetuks neuleeks, vaan pitää kääntää työ ja tehdä takasinpäin uus kerros. Eli edestakasin päädystä päätyyn, kunnes on 5 kerrosta tätä joustinneuletta.

Mä tein tästä raidallisen, niin tässä vaiheessa piti vaihtaa väriä. Tän voi tehdä yksvärisenäkin, mut mun mielestä on jopa helpompaa kun on tasasia raitoja, niin pysyy helpommin kärryillä kerroksissa! Mun tyyli langanvaihdolle on lähinnä vaan sellanen, että yksinkertasesti vaihdan langan. Jätän vanhan roikkumaan siihen ja otan toisen värin tilalle, tietenkin niin, että uuteen lankaan jää ylimäärästä roikkumaan myös. Joskus mulla oli tapana solmia ne, mut siitä nyt sitte jää aina semmonen ikävä möykky siihen vaihtokohtaan.

Jatkoin siis mustalla langalla. Koska tää ei oo suljettu neule, niin pitää edelleen mennä edestakasin päädystä päätyyn. Mut halusin että tää on silti sileää neuletta, niin sillon pitää joka toinen kerros tehdä pelkkää oikeeta ja joka toinen kerros pelkkää nurjaa neuletta. Sillon toisesta puolesta tulee täysin silee, ja toinen puoli on nurja puoli. Tätä jatkoin mustalla 6 kerroksen verran. Eli 1 kerros oikein, 1 nurin, oikein, nurin, oikein ja nurin. 6 kerroksesta tuli n. 4cm neuletta.

Sitten vaihdoin valkoseen lankaan samalla systeemillä, mut en katkase mustaa lankaa, vaan jätän sen odottamaan siihen seuraavan mustan raidan vuoroa. Valkosella sama juttu, 6 kerrosta, joista jokatoinen oikein ja jokatoinen nurin. Tätä jatkoin, kunnes oli 3 mustaa raitaa ja 2 valkosta raitaa.

Kolmannelle valkoselle raidalle halusin Islan nimen. Ja sen jälkeen vielä sydämen. Tekstin ja sydämen väliin halusin yhen tyhjän mustan raidan.

 Eli Islan nimi piti ensin suunnitella ruutupaperille. Onneks Isla oli helppo nimi tämmöseen, mut jos koiralla sattuu olemaan pitkä ja vaikeempia kirjaimia sisältävä nimi, ni sit voi olla jo melkein helpompaa olla laittamatta sitä nimeä. Yhdessä raidassa on 6 kerrosta, joten kirjaimet piti sovittaa kuuden ruudun korkuisiksi. Yhdelle puikolle (12s) ei ihan mahtunut koko nimi, koska tarvittis leveydeks 13 ruutua (silmukkaa), mutta A:n toinen sivu siirty eri puikolle. Sininen viiva on siis puikkojen raja, missä kohtaa vaihtuu puikko. Ja oranssit viivat kertoo missä kohtaa vaihtuu raidan väri.

Selitän tähän miten tein Islan nimen, mutta tää ei tietenkään päde mihinkään muuhun nimeen, jonka siihen kirjottaa. Kun kolmas valkoinen raita alkaa, ensimmäisen puikon voi tehdä oikein-neuletta ihan normaalisti. Toisella puikolla muut silmukat voi neuloa normaalisti valkosella, paitsi viimenen eli 24. silmukka (kerroksen alusta laskien) neulotaan pinkillä langalla. Siitä tulee siis A-kirjaimen alin kulma. Sit vaihtuu puikko ja ton kuvassa olevan alimmaisen nuolen mukaan mennään oikeelta vasemmalle, eli sit neulotaan yks silmukka valkosella, ja taas yks pinkillä. 1 valkonen, 3 pinkkiä, 1 valkonen, 3 pinkkiä, 1 valkonen ja 1 pinkki. Sit kolmas puikko on valmis, ja sen kerroksen kaks viimestä puikkoa voi tehdä normaalisti valkosella. Työ käännetään, ja kaks ekaa puikkoa normaalisti nurin-neuletta (koska ollaan nurjalla puolella). Nurin neuloessa langanvaihdot pitää tehdä nurjalla puolella, ettei niitä langankiertoja jää etupuolelle näkyviin. Jos jatkuvasti pitää vaihdella lankaa, niinku esim tässä nimessä, se toinen lanka helposti unohtuu työn etupuolelle ja sit se jää rumasti näkyviin väärään kohtaan ja "pilaa" kuvion. Ja pitää aina miettiä, kummasta suunnasta tulee, joten nuolien piirtäminen mallikuvaan ei oo ollenkaan huonompi ajatus, ettei tuu mitään peilikuvaa siitä kuviosta.

 Halusin jättää yhden mustan raidan väliin, ennenku alotan tekemään sydäntä. En myöskään halunnu, että sydämen alareuna on valkosen raidan ensimmäisellä kerroksella, vaan vasta toisella. Samanlailla ku selitin ton nimen tekemistä, niin sydän tehdään samalla tyylillä. Riippuu kummasta suunnasta tulee (oikea vai nurja puoli), ja etenee kuviossa nuolen mukaan kerros kerrallaan. Nurin neuloessa tosiaan langanvaihdot kannattaa tehdä nurjalla puolella, että kuviosta tulee siistimpi, eikä siellä oo keskellä väärän värisiä "silmukoita", eli langankiertoja.

Nyt jos olisin viisaampi, niin nostaisin tota sydämen alotusta yhdellä kerroksella ylöspäin, niin että se alkais valkosen raidan 3. kerroksella. Ihan vaan siks, että nyt ton sydämen "kuopassa" on yks musta silmukka, koska se on vielä mustaa raitaa... Omaan silmään se näyttää hassulta, mut se kuuluu siihen jos ton sydämen on alottanut tosta kohtaa. Kun sydämen ylin rivi on valmis, niin vielä pitää tehdä 4 valkoista kerrosta. Ja sen jälkeen viimenen musta raita, eli 6 kerrosta (1 kerros oikein, 1 nurin...).

Ja siis tätä selkäkappaletta tehdää niin kauan, kunnes se on yhtä pitkä kuin koiran selkä. Mä mittasin Islalta vähän hännän yläpuolelta niskan alkuun olevan pituuden (50cm), ja siihen tuli 11 mustavalkoraitaa ja harmaa joustinneule-raita.

Selkäkappaletta ei kuitenkaan päätellä, vaan ne silmukat jätetään puikoille odottamaan. Sitten otetaan 2 tyhjää puikkoa, ja mustaa lankaa mahakappaletta varten. Siks mustaa, koska valkonen mahakappale vois olla hyvin äkkiä entinen valkonen... Nyt koiralta pitäis mitata mahan pituus. Tietenkään ihan koko mahaa ei voi peittää villapaidalla, muuten koira ei voi tehdä tarpeitaan (tai sitten tää on kokovartalo-vaippa...). Islalla alotin mittauksen suunnilleen takajalkojen etuosan kohdalta ja vedin mittanauhan kaulan alaosaan asti, ajatuksella että mahakappaleen jatkoks tulee vielä kaulus, joten mahakappaleen ei tarvii olla täyspitkä ylös asti. Islalla mahakappaleen pituudeks tuli 35cm.

Sen leveyden mittasin etujalkojen välistä, jolloin sain 10cm. Mut koska koiria on niin eri mallisia vartaloiltaan, niin kannattaa varmistaa, että tää selkäkappale ylettää reunoiltaan mahakappaleeseen molemmin puolin. Islalla selkäkappale oli melko leveä, joten mahan kohdalta se yletti hyvin mahakappaleeseen. Jos tuntuu, että se ei yletä, niin mahakappaleesta voi tehdä alussa vähän leveämmän ja kaventaa sitä etujalkoja kohden.

Loin mahakappaletta varten yhdelle puikolle 14 silmukkaa. Parillinen määrä on kätevä, niin pääsee helpommalla. Tein 1 silmukka oikein, 1 silmukka nurin. Eli 1o,1n edestakaisin, päädystä päätyyn. Sit aina käännetään neule ja tehdään takasin päin. Mahakappaleen on hyvä olla joustinneuletta, että se venyy, ja se helpottaa villapaidan pukemistakin huomattavasti!

Kun mahakappale on sopivan pitunen just sun koiralle, niin on aika alottaa kaulus! Mä halusin kauluksesta pinkin, joten sekä maha- että selkäkappaleen mustat langat voi katkasta (jättäen kuitenki tarpeeks ylimäärästä roikkumaan, että sen voi päätellä!), koska lopputyössä käytettään vaan pinkkiä lankaa.

Nyt sulla pitäis olla siinä 6 puikkoa. Mulla oli puikoilla 12+12+12+12+12+14 silmukkaa, eli yhteensä 74. Alotin tän kauluksen sen mahakappale-puikon alusta, eli se on puikko numero 1. Neuloin pinkillä langalla 1 silmukka oikein, 1 silmukka nurin. Ensimmäinen kierros pelkästään 1o,1n ilman mitään kummallisuuksia. Sitten mun piti siirtää mahakappale-puikolta 2 silmukkaa seuraavalle puikolle, ja kakkospuikolta 2 silmukkaa 3. puikolle, ja niin edelleen kunnes ainoostaan puikolla numero 6. olis 14 silmukkaa, ja muilla 12. En voinu kaventaa 1. puikolta, koska se ois kaventanu mahakappaletta, vaan piti siirrellä niitä niin, että se kavennus ei kavenna väärästä kohtaa.

Eli 2.krs voi jatkaa suljettuna neuleena, eli 6. puikon jälkeen voi vaan jatkaa 1. puikolle ja liittää ne toisiinsa, eli neuletta ei siis käännetä enää ja palata takaisinpäin, vaan nyt koko ajan eteenpäin. Ja edelleen 1o,1n. Kunnes tullaan 2. kerroksella viimeselle puikolle (ennen mahakappale-puikkoa), niin siellä lopussa mä kavensin 2+2 yhteen, ja vika silmukka normaalisti nurin. Eli 5. viimenen ja 4. viimenen silmukka sillä puikolla neulotaan yhteen nurin. Ja 3. ja 2. viimeset silmukat yhteen oikein. Ja viimenen yksinään nurin.

Nää kavennukset on siis tähän Islan villapaitaan suunniteltu, ja Islan kaulan ja niskan muotoon sopiviks, joten esim. eri silmukkamäärillä tai erimuotosen kaulan/niskan omaavilla koirilla nää ei välttämättä toimi.

3. kerroksella kavensin 2. puikon lopussa 2+2 yhteen ja vika silmukka normisti nurin, sekä 6. puikon alussa sama juttu (1 silmukka normisti oikein ja sit 2+2 yhteen). Aina siis tein ennen tai jälkeen kavennusta yhden silmukan puikon reunaan normaalisti! (ja joka kavennuksessa myös seuraavilla kerroksilla)

4. kerroksella kavesin 3. puikon alussa 2+2 yhteen ja 5. puikon lopussa 2+2 yhteen. Siks aina kavennan tuplasti, koska joustinneuleessa pitää mennä oikein ja nurin -silmukat aina samassa järjestyksessä, ja kun pitää silmukkamäärän puikolla parillisena, niin sillon ei tarvii huolehtia siitä!

5. kerroksella kavensin 2. puikon lopussa 2+2 yhteen, 3. puikon alussa 2+2 yhteen. Ja 5. puikon lopussa 2+2 yhteen, 6. puikon alussa 2+2 yhteen. Eli vitoskerroksella kavensin pois 8 silmukkaa. Tää kaulus oli siis alussa (74 silmukalla) ihan valtava, joten oli pakko tehdä reiluja kavennuksia, että saan siitä kauluksen muotosen, ja että se edes ylipäätään kapenis kohti kaula-aukkoa.

6. ja 7. kerroksilla tein samanlailla ku 5. kerroksella.

Näitten kavennusten jälkeen 2., 3., 5. ja 6. puikoilla on enää 4 silmukkaa jokaisessa. Siitä ei voi enää kaventaa, koska tarvitaan yks normaalisti neulottu silmukka ja 2+2 jotka neulotaan yhteen (=5 silmukkaa). Joten yhdistin 2&3 puikkojen silmukat yhdelle puikolle, samoin 5&6 puikkojen silmukat.

8. kerroksella kavensin 2. puikon alussa 2+2 yhteen ja 4. puikon lopussa 2+2 yhteen.

Kuten ehkä huomasitte, en kaventanu kertaakaan 1. tai 4. puikoilta (ennenku siis yhdistin noita puikkoja). Koska 1. puikko on mahakappaleen kohdalla ja 4. puikko keskellä selkää, niin kaulus ois ensinnäkin muotoutunut ihan väärin ja muutenkin näyttänyt aika rumalta. Kavensin siis aina kylkien kohdalla.

Näitten kavennusten jälkeen, mulla oli yhteensä 36 silmukkaa; 1. puikolla (mahakappale) 12 silmukkaa, 2. puikolla 6 silmukkaa, 3. puikolla (selän keskiosa) 12 silmukkaa ja 4. puikolla 6 silmukkaa. Testasin sitä Islalle päälle, ja kaula-aukko tuntu sopivan kokoiselta, joten enää ei tarvinnu kaventaa. Mittasin jo aikasemmin Islan kaulaympärysmitaks 40cm, ja tää kaulus oli 36:lla silmukalla just sen verran.

Kuitenki se kaulus tarvitti vielä vähän pituutta, koska se jäi vielä aika alas kaulalle. Tein vielä 1o,1n neuletta ilman kavennuksia n. 5cm lisää. Sitten kaulus oli sopivan pitunen ja tuli riittävän ylös. Sen jälkeen silmukat voi päätellä, mä vaan neuloin 2 silmukkaa oikein, vedin ensin neulotun silmukan toisen yli ja se "katoaa" eli on päätelty. Sitte taas yks silmukka oikein, ja vedetään sen edellisen yli, ja sitte sekin on päätelty. Kun päättelee tällä tavalla silmukat, niin ei kannata tehdä liian kireesti sitä, koska se kaula-aukko ei jousta yhtään pääteltyjen silmukoiden kohdalta, joten parempi tehdä vähän löysästi.

 Kun kaulus on päätelty, sen jälkeen kannattaa päätellä myös kaikki muut roikkuvat langat. Heijastus-lanka on niin paksua, ettei mulla ainakaan löytynyt niin isosilmäistä neulaa, joten vetelin lankoja silmukoiden väleistä ihan vaan virkkuukoukulla.

Tällä hetkellä villapaita näyttää hassulta, koska mahakappale on vaan kauluksessa kiinni, ja etujaloille ei oo aukkoja. Mut seuraavaks tehdään ne! Mittasin Islan etujalkojen yläosasta niiden ympärysmitan ja lisäsin siihen vielä pari senttiä, koska jalkojen pitää mahtua hyvin liikkumaan aukoissa, eikä ne saa kiristää mistään kohtaa tai haitata koiran liikkumista.

 Jätin etujalan aukon pituudeks 3½ raitaa, eli aloin kiinnittämään mahakappaletta ja selkäkappaletta toisiinsa toisiks ylimmän valkosen raidan puolivälistä. Samanlailla ku päättelin lankoja, niin nytkin vaan pujottelin mustaa lankaa virkkuukoukulla puolelta toiselle ja kiinnitin kappaleet toisiinsa. Kiinnitin mahakappaleen ihan loppuun asti, mutta tarkotuskaan ei ollut että mahakappale olis yhtä pitkä selkäkappaleen kanssa, vaan sinne jäi häntäpäähän 3 mustavalkoraitaa + harmaa raita.

Kun viimenenkin lanka on päätelty, koiran villapaita on valmis!! Mä alotin tän tekemisen eilen klo 12, ja tein sitä eilen n. 10h, ja tänä aamuna jatkoin muutaman tunnin verran. Tähän ei mennyt siis edes vuorokautta, vaikka nukuin siinä välissä. Oon tosi ylpee itestäni, et onnistuin tässä näin hyvin, koska välillä meinas usko loppuu kesken, ku mietin että "mitähän tästäkin tulee...". Mut tästä tuli tosi onnistunut neuletyö! Kokonsa puolesta tää on Islalle täydellinen, kirjaimellisesti "kuin tehty". Ihan vähän kasvuvaraakin löytyy, mikä on vaan plussaa, koska Isla vielä vähän kasvaa.

Muistan miettineeni jossain vaiheessa tota työtä, että mitenhän tän saa edes koiran päälle puettua... Mut sekin oli turha murhe, koska ensin pää läpi kaula-aukosta ja sitte etujalat aukoista sisään. Hyvin onnistuu siis pukeminenkin. Isla tykkää pitää tätä päällään, ja kaikkia muitakin "vaatteita", vaikka syksyllä kun laitettiin sille ekaa kertaa heijastinliivi päälle, meinasin vähän, että se ei kyllä anna sen liivin siinä olla kauaa. Mutta helpottaa senkin elämää, kun ei palellu lenkillä, jos on kova pakkanen ulkona, kun suostuu pitämään villapaitaa ja toppatakkiaan. Ja plussaahan tässä villapaidassa on, että tää heijastaa kauttaaltaan! Heijastinliivissä on vaan raitoja, jotka heijastaa, mutta esim edestäpäin katsottuna siinä ei oo ollenkaan heijastimia.

Toivottavasti joku hyötyy tästä ohjeesta! Vähän on itellä sellanen tunne, että voisin melkein alottaa jo toisenkin, mut Islalle riittää kyllä yksikin villapaita kerrallaan. Mulla on aina kerran vuodessa suunnilleen semmonen neulomis-into, voisin tehdä koko ajan jotain ja inspiraatiota riittää! Se kestää yleensä noin kuukauden, ja seuraavat 11 kuukautta vannon, että "mä en neulo enää ikinä".

Meillä olis tänään Islan kanssa pentujatko-kurssi illalla, mitenköhän sitä sais jostain energiaa lähtee tonne ulos ja sinne kurssille...  Vaikka oon käyny tänään Islan kanssa lenkillä ja ollut ulkona, ja siellä kurssilla on kivaa, niin silti tuntuu jotenki tosi hankalalta saada itteensä liikkeelle. Ois niin paljon tekemistä, pitäis siivota, vastata muutamaan sähköpostiin, askarrella loput joulukortit, tilata pari puuttuvaa joululahjaa netistä ja varmaan jotain muutakin vielä, minkä oon todennäkösesti yrittäny unohtaa (ja onnistunut siinä).

Aika on menny tosi nopeesti, ei uskois että tänään on joulukuun ensimmäinen päivä! Mun joulukalenteri on omassa kodissa odottamassa, mut Islan kanssa avattiin sen koirajoulukalenterin ensimmäinen luukku aamulla. Mutta kuten ehkä huomasittekin ja ootte saattanut arvata, mun blogiin ei oo tänä vuonna tulossa joulukalenteria. Mulla on monena vuonna ollut, mut siitä on tullu jotenki viime vuosina niin "kilpailuhenkistä" bloggaajien kesken, että mua ei huvita enää. Ja niin monet tekee niitä, yli puolet niistä blogeista joita mä luen, niissä on tänä vuonna joulukalenteri. Vaikka yleensä mulla ei oo mitään "massa"-juttuja vastaan, mut jotenki tää blogijoulukalenteri on vaan muuttunu sellaseks, ettei enää vaan huvita. Toivon kaikille kuitenki hyvää joulukuun alkua ♥ Tuun tekemään pian postauksen mun Ruotsin-matkasta ja lauantaina tulee myös Blogitiimi-postaus!

Blogitiimi - My Day

Tuntuu, että viime Blogitiimi-postauksesta ois kulunut jo useita kuukausia! Mut todellisuudessa vain muutama päivä yli kuukauden. Siihen postaukseen pääsee tästä (klik). On tullut kuitenki taas aika uudelle blogitiimin yhteiselle postaukselle, joka tällä kertaa valikoitui Mydayksi! Osa teki tän videolla ja osa kuvina. Mä päädyin video-muotoon, koska tykkään tehdä videoita ja videosta saa enemmän yleensä irti kuin kuvista, koska siihen saa myös ääniä ja se on liikkuvaa kuvaa. Mun viimesimmästä Myday-videosta on kulunut jo hetki aikaa, joten vähän jännitti, et osaankohan enää... Sanoin videolla, että siitä ois kulunut jo 1-2 vuotta, veikkasin puoltoista, mut nyt tarkistin asian! Olin kokonaan unohtanut, että viime jouluna kuvasin Mydayn! Eli siitä on noin 10½ kuukautta, ei edes vuotta. Mut sitä edellinen Myday on tosiaan kuvattu keväällä 2015, joten siitä on kulunut puoltoista vuotta!

Tää päivä valikoitui keskiviikkoon 26. lokakuuta, koska osa halus kunnolla aikaa esim videon editoimiseen ja ettei tuu hirvee kiire, joten tää on siis kuvattu puoltoista viikkoa sitten. Mulla ei sattunut olemaan mikään erityisen tapahtumarikas päivä, vaan ainut varsinainen tekeminen oli Tanjaan näkeminen. Oli tottakai kivaa, eikä aina tarviikkaan olla kymmentä asiaa sovittuna yhdelle päivälle. Tehtiin siis kaikki tästä samasta päivästä Myday! Tässä tulee mun video, mut varotan jo näin etukäteen et joissain kohdissa (varsinki lopussa) puhun ihan liian hiljaa, eikä siitä meinaa kuulua mitään ellei oo tarpeeks kovalla äänet... Ärsyttää et mun ääni ei kuulu kovin hyvin, en tykkää itekkään kattoo videoita missä joku puhuu niin hiljaa et joutuu laittaa äänet täysille et kuulee jotain. Mutta toivottavasti tykkäätte!

Mua harmittaa ku en au pairina ollessa kuvannut videolle yhtäkään päivää, ne olis ollu kivoja muistoja! Mut ymmärrän itteeni siinä suhteessa, et ne päivät töissä oli tosi hektisiä ja ei siinä ois mitään pystyny kuvaamaan ainakaan lasten ollessa paikalla. Tästä Blogitiimin kanssa kuvatusta Mydaysta sain kuitenki innostuksen ja aattelin pian kuvata uudestaan jonkun päivän!

Loppuun on tapana linkata muiden blogitiimiläisten blogit, että pääsette kattomaan helposti heidänki postaukset! Kuukauden aikana meidän tiimi väheni yhdellä bloggaajalla hänen omasta tahdostaan, mut tässä linkit muiden blogeihin:

Jenny // Annika // Heli // Jenna // Krista // Jonna

Jossain on kaikki paremmin ja tähdet loistaa kauniimmin

 Aina kun avaan koneella netin, se avaa automaattisesti Bloggerin etusivun ja facebookin. Oon viime päivät kattonu tota päivämäärää, jossa kerrotaan millon viimesin postaus on julkaistu. Ensimmäinen päivä lokakuuta. Nyt on jo 16. päivä... Mulla on ollut viikon verran nää tän postauksen kuvat valmiina, mut nyt vasta aloin kirjottamaan tekstiosuutta. Musta oli erittäin outoa ottaa edes asukuvia, koska edelliset on kesäkuulta... Musta ei muutenkaan oo montakaan kuvaa viime ajoilta, ei edes selfieitä. Videoitakaan en oo kuvannut kahteen kuukauteen.

Haluisin selittää tätä mun "somelaiskuutta" jotenkin, muttei sille oo mitään selitystä. Kesäkuussa mun postaustahti oli vielä siedettävä, mut sen jälkeen mun ennätys on 6 postausta kuukaudessa. Melkein neljä kuukautta on mennyt tälläsellä postausvauhdilla, että se on saavutus jos edes kerran viikossa jotain julkasen. Edes insta ja snapchat ei oo säästyny tältä, koska niissäkään en oo kovin aktiivinen. Facebookissakin oon julkassu ite jotain viimeks heinäkuussa, jos ei lasketa sitä et päivitin profiilikuvan tällä viikolla.

Mietin vaan mistä tää johtuu? Oonko mä jotenkin kasvanut ulos tästä somemaailmasta? Eikö tää tunnu enää omalta? Blogi on ollut mulle nää vuodet syy elää, jos ei oo mitään muuta ollut niin oon aatellut et "mä haluan päivittää blogia". Väänsin puoltyhjästäkin asiaa, ja se ei ollu oikeestaan edes pakkopullaa. Vaikka mun postaus saatto joskus vuonna 2013 olla pari kuvaa mustikkapiirakasta ja turhanpäivästä selitystä, mä kirjotin senkin postauksen koska se oli kivaa ja tykkäsin bloggaamisesta. Jaoin tänne tosi paljon asioita, vaikka jätin paljon myös sanomatta. Mun kaverit ties jo ennen ku ehdin edes kertoa niille, mitä mulle milloinki kuuluu, koska ne oli jo lukenu mun blogista. Au pair -aikana tää blogi oli monelle mun läheiselle varmasti hyvä kanava saada tietää mun kuulumisia.

Enää ei todellakaan voi sanoa samaa. Eihän näistä viime kuukausien postauksista saa irti mitään, vaikka kuinka lukis rivien välistä ja antais mielikuvitukselle vallan. Oon miettinyt yhdeks syyks myös sitä, että ei mun elämässä oo mitään mistä vois edes kertoa blogissa. Mut ei se todellakaan selitä tätä, koska ei se oo ennenkään ollut este! Oon ollut vielä tekemättömämpi vuosia sitten ku tällä hetkellä, ja sillonkin sain tehtyä postauksia tänne. Vaikka en oo nyt koulussa tai töissä tai missään muuallakaan, niin voisin silti kirjottaa mitä tein vaikka Islan kanssa. Mutta en kirjota, miksi?

Oon miettinyt kovasti tätä asiaa. Mulla ei oo ikinäikinäikinä käynyt mielessäkään tosissaan, että lopettaisin tän blogin. Jos joskus on ollut viikko, kun en oo jaksanut päivittää tänne mitään, on käynyt ehkä mielessä, et "tuleeks tästä nyt mitään enää...", mut sit on taas tapahtunut jotain mistä oon innostunu kirjottamaan ja siitä se into taas palautu. Nyt on mennyt kuukausia, eikä se into vaan palaudu. Ei sitten millään. Tuntuu tosi lohduttomalta, että oon oikeesti joutunut miettimään tän blogin kohtaloa.

Joskus oman blogin kulta-aikoina, kun tuli joka päivä postaus jos toinenkin, en tajunnut kertakaikkiaan niitä jotka lopettaa bloginsa, koska ei oo enää mitään kirjotettavaa ja ei oo motivaatiota siihen. Tietysti joillain loppu aika kesken tai blogi ei tuntunu enää omalta. Mä vannoin itelleni, etten tuu koskaan lopettamaan tätä blogia. En ikinä. Tulisin kirjottamaan tätä vielä kolmekymppisenäkin, ja lupasin itelleni myös sen, etten koskaan poista vanhoja postauksia. Vaikka kymmenen vuoden päästä joku 16-vuotiaan Sinin kirjottama postaus tuntuis nololta, se on ollut sitä aikaa ja sillä hetkellä se postaus on ollut sellanen minkä oon halunnut kirjottaa. Mulla oli niin vahva olo ja tunsin selkeesti, että tää blogi on ikuinen ja eläis vähintään yhtä kauan ku minäkin.

Mä en oo enää varma siitä, että tää blogi olis ikuinen. Mä luulen, että tää kuolee ennen mua. Kuitenkaan ei vielä mistään blogin hautajaisista tai muistotilaisuudesta puhuta, mä annan tälle tekohengitystä ja elvytän niin kauan ku jaksan. Ja kun en jaksa, kytken vaikka hengityskoneeseen. En luovuta tän kanssa. 

Mä en tajua, miks tää bloggaaminen on niin vaikeaa nykyään. Mä rakastan jokaista elementtiä, mikä tähän liittyy. Rakastan kirjottaa, valokuvata, muokata kuvia, kuvata videoita ja editoida niitä, suunnitella ja muokata blogin ulkoasua, ja tehdä kaikesta tosta toimivan kokonaisuuden, joka on tismalleen mun näköinen. Oon luova ja tykkään ilmaista itteeni visuaalisesti, tää on ihan loistava keino siihen. Miks tää on sitten niin vaikeeta?

Mä luulen, että kyse on enemmänkin musta itestäni kuin tästä blogista. Ne jotka tuntee mut tai on seurannu mua pitempään kun puol vuotta, tietää kyllä mun vaiherikkaan menneisyyden. Blogin alkuaikoina mun oma elämäntilanne oli kaaoksessa, ja vielä pari vuotta sittenkin olin aika hukassa itteni kanssa. Au pairiks lähtemisen jälkeen ja koko sen Ruotsissa asutun ajan jälkeen asiat on alkanu selkenemään. En oo enää samanlailla hukassa. Tiedän mitä elämältä haluan ja mitä en halua. Oon joutunu käymään pitkän ja kivisen tien tähän pisteeseen, että vihdoin tiedän kuka mä edes olen. Ehkä tää bloggaaminen on myös auttanut siihen, mut en enää koe tähän samanlaista intohimoa kuin aikasemmin. Tää ei tunnu enää samalta.

Vaikka mun blogi on aika pieni jos vertaa joihinki huippusuosittuihin blogeihin, mut yli 150 lukijaa on mulle tosi paljon. Ja ei kaikki lukijat oo edes liittynyt lukijoiks Bloggerin kautta, ja vastaavasti osa Bloggerin lukijoista ei enää lue tätä tai käytä edes koko käyttäjätunnustaan. Mut sen tiedän kuitenkin, että monet ihmisistä, jotka tunnen oikeessa elämässä, lukee tätä. Ja myös monet sellaset, joita en tunne ollenkaan. Vaikka oon alusta asti tienny, että bloggaaminen tarkottaa elämänsä jakamista nettiin kaikkien nähtäville, se ei ehkä oo enää se oma juttu. Bloggaaminen ei oo aikasemmin ollu mulle pakkopullaa, vaan oon tehnyt sitä tosi mielellään! Nyt se tuntuu siltä, että on pakko kirjottaa jotain, vaikkei oo asiaakaan enkä edes haluais. 

On monia asioita mitkä vaikuttaa siihen, että en ehkä enää haluais tuoda mun elämää ihan näin julkisesti nettiin. Muutamana esimerkkinä, pelkään edelleen, että mun yläasteaikaset kiusaajat lukee tätä tai tulee joskus lukemaan. Mun ei pitäis paskaakaan välittää niistä ihmisistä, mut vaikken oo nähny ketään niistä vuosiin, ne vaikuttaa mun elämään edelleen. Oon yrittäny olla aina blogissa avoin, ja ennenkaikkea välittämättä niistä kiusaajista. Mut nyt, miks nyt ne sitten tulee mun ajatuksissa niin ahdistaviks ihmisiks, etten pysty enää kirjottamaan tänne?  Toinen asia on mun menneisyys ylipäätään, vaikken oo siitä tänne blogiin kovin paljoa kirjottanut, niin joissain postauksissa siitä oon kyllä kirjottanut sen verran, että siitä saa jonkunlaisen käsityksen. Ja kolmas esimerkki liittyy tähän äskeiseen, että haluanko että tulevaisuudessa mun työnantaja esimerkiks löytää tän blogin ja pääsee lukemaan esimerkiks mun postauksia, joita oon kirjottanu 16-vuotiaana? Ja vaikka tän blogin pääpaino onkin postauksissa positiivinen, mukaan mahtuu myös muunlaista tekstiä.

Millasen kuvan musta sitten saa tän blogin perusteella? Jokainen tulkitsee asiat erilailla, toinen voi ajatella että "onpas rohkea tyttö, kun jakaa vaikeitakin asioita blogiinsa", ja joku ahdasmielisempi taas ajatella mun olevan huomionhakuinen. Mun tarkotus ei oo hakea huomiota, vaan kertoa mun elämästä rehellisesti. En halua, että mun blogi on sellanen kiiltokuvamainen pintaraapasu, millanen monet muut blogit on. En mä saa siitä mitään, jos kerron pelkkiä hyviä asioita ja jätän kaiken negatiivisen ja vaikean sanomatta. Korkeintaan te saatte musta vaan pinnallisen käsityksen. Haluan olla rehellinen, mut nykymaailmassa kaikkia asioita ei ihan yleisesti kuitenkaan suvaita kerrottavaks esimerkiks blogissa. Tai ainakin niistä kertoessaan saa aikamoisen paskamyrskyn aikaseks. Koko ajan pitää siis miettiä, kerronko tästä vai en, vai kertoisinko osittain tai ympäripyöreesti edes vähän, kun en kokonaan halua jättää mainitsematta. Se on kuluttavaa, kun en halua musta ajateltavan mitään paskaa, muttei ketään voi pakottaa ymmärtämään, ettei kaikkien ihmisten elämä oo ruusuilla tanssimista.

Mä haluaisin vaan, että voisin jatkaa blogia ja kirjottaa kaikesta niiku ennenkin. Mistä löytäisin sen innon siihen? Viis päivää viikossa mun elämä on sellasta, että oon kokopäivän sisällä yökkärissä, meikittömänä, en harjaa hiuksiakaan, ja jos lähen Islan kaa ulos, niin laitan vaan tuulihousut ja takin yökkärin päälle. Ja tekeminen noina päivinä on suunnilleen sitä, että herään puolen päivän aikaan, avaan verhot, syön aamupalaa keskellä päivää, katon ohjelmia netistä, makaan vuorotellen sohvalla ja sängyllä, syön jotain, katon kalenterista koska mulla on seuraavan kerran päivä millon edes tapahtuis jotain, vedän verhot kiinni, kuuntelen vähän musiikkia ja oon koneella, kunnes kello alkaa lähestyä kahta yöllä, ja pitäis mennä nukkumaan. Pyörin sängyssä kunnes nukahdan ja herään taas uuteen samanlaiseen päivään.

Ne kaks päivää viikossa, jotka ei mee pääosin tolla kaavalla, on suht normaaleja. Saatan käydä kaupassa ja nähdä kavereita, meikkaan ja vaihdan jopa yöpuvun normaaleihin vaatteisiin! Hoidan asioita ja yritän tehdä jotain järkevää. Mut ei mun elämä oo tällä hetkellä mitään hiphurraata. Ei mulla oo mitään kerrottavaa, koska ei tapahdu mitään. Toivon vaan niin paljon, että pääsen kouluun ja alottaisin sen tammikuussa. Sit mulla olis taas elämä, missä olis jotain iloa elääkin. Jaksaisin ehkä kuvata myday-videoita tai ottaa edes asukuvia. Mut rehellisesti sanottuna, jos en pääse kouluun, ni sit en kyllä tiedä mitä ihmettä mä teen. En tuu jaksamaan tällästä elämää enää yhtään kauempaa. Ja töitäkin on vähän vaikeeta saada, kun ei oo mitään koulutusta. Varmaan sit lähen uudestaan au pairiks, se on paras idea minkä keksin.

Tästä tuli hyvin erilainen postaus, ku mitä ajattelin. Mut oikeestaan oli aika puhdistavaa kirjottaa näitä ajatuksia. Nyt on vapautuneempi olo tän blogin kanssa. Ehkä kirjotan jatkossakin vaan muutaman postauksen kuukaudessa, kuka tietää. Mut en ota tästä mitään paineita, haluan kirjottaa blogia intohimolla ja suoraan sydämestä, eikä niin, että väännän väkisin jotain turhaa tekstiä, että saisin edes yhden postauksen kuukaudessa. Oon valmis odottamaan edelleen, että se into bloggaamiseen palaa. Jos ei palaa, ehkä keksin jotain muuta, josta tulee mulle yhtä tärkeetä ku tää blogin kirjottaminen oli aikoinaan. Kiitos teille, jotka luitte tän, ja kiitos kaikille, jotka luette mun blogia, vaikka en oo mikään unelmabloggaaja, joka kirjottais täydellisestä elämästään, vaan oon bloggaaja joka tuskin edes kirjottaa mitään... En tiedä koska seuraava postaus tulee, varmaan sitten ku saan käynnistettyä kameran ja otettua edes yhden kuvan. Toivottavasti se on pian ♥