keskiviikko 28. syyskuuta 2016

MALTA osa 3.

Luultavasti viimenen Malta-postaus on tässä. Edellisessä osassa jäätiin siis sunnuntai-iltapäivään, jolloin otettiin Valletasta bussi kohti Bugibbaa. Kyseisellä bussilla oli kuitenkin vähän väärä reitti, joten jouduttiin käymään Bugibbassa asti ja vaihtamaan siellä bussia takasin tulosuuntaan, joka menis oikeeta reittiä. Pian oltiinki jo määränpäässä, eli Splash and Fun Water parkissa, eli mun ymmärtääkseni isoimmassa Maltan vesipuistossa. Sieltä mulla ei valitettavasti oo ku nää kaks kuvaa, koska ymmärrettävästi kameran kanssa ei voi ihan uimaan mennä. Nappasin nää kaks kuvaa kun tultiin sisään ja käveltiin kaapeille, ja sinne kaappiin se kamera sitten jäikin.
Mä rakastan vesipuistoja, ja mitä hurjempia ne jutut on, ni sitä parempi! Ton puiston päiväranneke makso 22€, mutta iltapäiväranneke (15:00-20:00) makso 15€, joten mentiin sinne iltapäiväks niin päästiin vähän halvemmalla. Odotin erityisesti sellasta kourumäkeä, mikä Serenastakin löytyy nimellä Half Pipe. En ollu koskaan ollu sellasessa, ja halusin ehdottomasti päästä siihen! Myös Kamikaze-mäet houkutteli. Näin nopeesti laskettuna siellä oli yhteensä 8 mäkeä ja muutama lasten puolella, mitkä oli siis ihan pienille lapsille tarkotettuja. Sit oli tietenki altaita ja Lazy River.
Maanantai käytettiin shoppailuun. Mulla ei ollut ostettuna mitään tuliaisia kellekkään, enkä ollu itellenikään ostanut juuri mitään, ainoostaan syömistä, juomista ja bussikortin. Sinänsä harvinaista, että en ostanu yhtäkään vaatetta koko viikkona, vaikka tilaisuuksia oli kyllä useita! En vaan löytänyt mitään ostettavaa. Siinä lähellä oli kauppakeskus nimeltä The Point, joka ainakin mainosti itteään Maltan suurimpana kauppakeskuksena. Siellä oli kyllä kauppaa joka lähtöön. Maanantaina sain ostettua ne muutamat tuliaiset ja kortit mitä pitikin, ja olin ilonen että sain ne hoidettua. Käytiin lopuks Dr. Juice -smoothiepaikassa. Niillä oli ihan superisot smoothiet, 600ml eli 6dl oli se minkä mä otin, eikä ne ollu erityisen kalliitakaan. Ehkä 4,50€ toi isoin?

Käytiin iltapäivällä vielä rannalla. Uin meressä aika pitkään ja sit kuivattelin hetken, ennenku lähdettiin pois. Käytiin syömässä jossain rantaravintolassa.
Tiistai olikin sitte mun vika päivä siellä, koska illalla olis aika suunnata lentokentälle. Vietin sen päivän siis yksin noin viiteen asti. Makoilin sängyssä aika pitkään ennenku nousin ylös. Aamupalaks söin sipsejä ja join Fantaa. Mun matkalaukku oli ku pommin jäljiltä, joten siinä vierähti pitemmän aikaa kunnes sen sain järjestykseen. En jaksanu todellakaan olla koko pitkää päivää sisällä, vaan lähdin yksin kävelemään kameran kanssa. Kaks ylläolevaa ja kaikki allaolevat kuvat on otettu sen kävelyn aikana.

Siinä lähellä oli myös kissapuisto. Maltalla ei näkyny erityisesti kulkukoiria, mut kissoja riitti senkin edestä. Sinne oli sit yhteen osaan puistoa tehty kissoille oma paikka. Siinä oli katos, katoksen alla penkkejä joilla oli tyynyjä ja patjoja kissoille. Penkkien alla oli myös ruokakuppeja ja vettä. Siellä niitä kissoja nukku, ekalla kerralla niitä oli enemmän, mut ku kävin yksin, siellä oli vaan muutama. Toi Maltan kissapuisto sulatti mun sydämen, koska noista kissoista huolehditaan siellä oikeesti.
Kiertelin myös St. Juliansiin päin rantatietä. Vaikka siitä olikin tullu mentyä edes takasin melkeinpä joka päivä, niin mulla ei ollut yhtään kuvaa sieltä! Vikana päivänä korjasin asian. Toi ylläolevan kuvan ranta oli Balluta Bay, siellä en käyny kylläkään koskaan uimassa. Kadun varressa oli kyltti, että tolla rannalla saattaa olla ainakin keväisin meduusoja! Lopulta kävin vaan kaupassa ostamassa juomista, istuin hetken penkillä ja lähin kävelemään takasin, ja ajattelin että pakko käydä lisäämässä aurinkorasvaa, etten pala. 
Lauantaina on tulossa taas Blogitiimi-postausta, joten pysykää kuulolla!

torstai 22. syyskuuta 2016

MALTA osa 2.

Toinen osa Maltan reissusta tulee tässä. Siinä postauksessa jäätiin lauantaihin, jolloin oltiin Sightseeing-bussiajelulla. Osa viime postauksen kuvista on otettu meiän ensimmäisellä pysähdyspaikalla Mdinassa, aika keskellä Maltaa. Ja sieltä hypättiin taas bussiin ja ajeltiin Maltan länsirannikolle asti. Sieltä otettuja kuvia näkyy siis tässä postauksessa!

Kyseisen kaupungin nimestä mulla ei oo tietoa, mut siellä meitä odotti upeat hiekkarannat! Käveltiin hetki ensimmäiselle rannalle bussipysäkiltä, sekin ranta jo huimas päätä upeudellaan! Kyseessä oli siis Golden Bay, josta nää kolme ensimmäistä kuvaa on. Mutta koska se oli kuulemma liian turistiranta, niin jatkettiin matkaa seuraavaan paikkaan, joka kyllä kannatti. Toinen ranta on nimeltään Ghajn Tuffieha Bay. Sieltä mulla ei oo valitettavasti mitään hyviä kuvia, ainoostaan tuolta kallion päältä otettuja. Alhaalla rannalla ollessa kamera pysy visusti laukun pohjalla, mikä harmittaa näin jälkeenpäin...
Tästä ylläolevasta kuvasta pystyy vähän päättelemään kuinka korkeella me oltiin, jos kattoo tarkkaan kuvan vasenta reunaa. Siellä ui kaks ihmistä, ja ne näyttää jo tässä kuvassakin ihan kirpuilta! Vähän kyllä päätä huippas kurkistaa reunan yli ja pelkäs koko ajan tippuvansa alas...
Meri loisti upean sinisen ja turkoosin erisävyissä ja sieltä kalliolta oli upeet näköalat. Kolme ensimmäistä kuvaa siis Golden Bayn puolelta, loput Ghajn Tuffieha Bayn puolelta. Niitä kahta rantaa erotti siis sellanen kallio, vähän samanlainen ku tossa ylläolevassa kuvassakin näkyy, että ensin on tollanen poukama, sitten kallio ja sen takana uus ranta. Tuolta kalliolta piti tulla miljoonat kivirappuset alas rannalle. Siinä vaiheessa niitä rappusia oli vielä ihan hauska kävellä alaspäin, kun odotti niin kovasti pääsevänsä uimaan. Mut kun piti kavuta ne ylös, meinas usko ja happi loppua.

Mä olin todella onnellinen, että just sillon sattu olemaan aika tuulinen päivä, koska tuulinen päivä tarkottaa rannalla isoja aaltoja! Toi ranta oli pitkän matkaa aika matalaa, sai kävellä aika kauas että ei ois jalat ylettäny pohjaan. Ihana hiekkapohja siinä kuitenki oli, toisinku useimmilla rannoilla Maltalla on kivikkoinen kallioranta. Uiminen oli superhauskaa, olo oli kyllä ku pikkulapsella, koska olin vaa jotenki niin onnellinen niistä jättiaalloista. Siellä sukeltelin päin aaltoja ja annoin niitten iskee kaikella voimalla mun selkään ja välillä ne yllätti päin naamaakin. Silmät, suu ja nenä oli kyllä ihan täynnä suolavettä. Alussa muistan ku silmiin meni suolavettä oikein kunnolla, ni aattelin et "joko mä sokeudun tai sit tähän tottuu". Onneks silmät tottu siihen nopeesti :D

Kävin aina välillä rannalla pyyhkeen päällä istumassa, mut en malttanu siinä kauaa kököttää ku halusin jo takasin aaltoihin. Lopulta oltiin siellä muutama tunti ehkä, en ihan tarkkaa aikaa muista, mut sit piti lähteä bussipysäkille, koska se olis jo illan toisiks viimenen bussi, eikä haluttu jäädä siihen viimeseen bussiin. Ajeltiin sillä Sightseeing-bussilla Vallettaan asti, ja oltiin aika pitkän matkaa ainoot matkustajat, joten saatiin privaattikyyti. Valletassa ei oikein tehty mitään, kaupat meni 5min päästä kiinni ja mua ei huvittanu yhtään mennä märissä vaatteissa mihinkään ravintolaankaan, joten lähettiin sit pois ja mentiinki aika pian nukkumaan. Alla oleva kuva on napsastu nopeesti sinä iltana Valletan kadulta.
12 viimestä kuvaa on sitten sunnuntailta. Koska lauantai-iltana ei ehditty Valletassa oikein kauppoihin eikä käyty syömässäkään, niin mentiin sinne sitten sunnuntaina uudestaan aamupäivällä. Mentiin ravintolaan syömään, siellä nyt ei oikein mulle ollut mitään erikoista ruokaa, mut sainpahan viikon ainoan jäätelöannoksen, ku Maltalla näytti kunnon jätskiannokset olevan aika harvassa! Lisäks otin ranskalaisia. Nimeltään jätskiannos oli Melon Suprise, ja todellinen yllätys se sitte olikin! Puolikas hunajameloni, josta oli yritetty poistaa siemenet, ja siementen tilalle oli laitettu yks vaniljajäätelöpallo ja päälle kermavaahtoa, koko jutun päälle oli laitettu suklaakastiketta, ja tietenkin vielä vohvelikeksi. Jäätelöannokseks siinä oli tietysti hyvin vähän sitä itse jäätelöä, mut hyväähän se silti oli!

Syömisen jälkeen käveltiin jonnekkin puutarhaan Valletassa. Siellä oli näköalapaikka, josta oli kyllä ihan kivat maisemat! Ei ne tietenkää vertoja vetäny Golden Bayn lähistön näköaloille.Vielä ennenku lähettiin bussille, käytiin Amorino-nimisessä jäätelöpaikassa. Myyjä kysy ensin minkä kokonen vohveli tai kuppi, sitten sai valita niin monta makua kuin halus samaan hintaan! Kuppiin ne maut vaan laitettiin normisti, mutta vohvelin valitsijat sai jäätelöruusun! Jos olisin tän tienny etukäteen, olisin ottanu enemmänki makuja, ni olis tullu hienompi ruusu. Otin vaan jonkun perussuklaan ja stracciatellan.

Jäätelöitten jälkeen suunnattiin taas bussiasemalle ja sieltä otettiin vähän väärä bussi, jolla oli kuitenki perjaatteessa oikea määränpää, mut vaan väärä reitti. Seuraavassa kolmannessa osassa sitten pääsette kuulemaan, mihin oltiin menossa ja mitä viimesinä päivinä tein!

perjantai 16. syyskuuta 2016

MALTA osa 1.

 Viime postauksessa vähän vihjasin, että pitäisin pienen tauon blogista ja palaisin tän viikon lopulla kertomaan, mitä oon tehnyt! Tässä se postaus tulee, olin nimittäin viikon Maltalla! Lähdin sinne 6.9. tiistaina, lento lähti Helsingistä vähän ennen viittä, olin ennen kaheksaa illalla Maltan lentokentällä. Voin sanoa, että odotin tätä lomaa ihan tajuttoman paljon, oon ollu koko kesän kamalan stressaantunu ja aattelin, että tän parempaa irtiottoa arjesta ei voi olla. Rakastan matkustamista, niinkun varmaan suurin osa ihmisistä. Vaikka olinkin just Ruotsissa 10 kuukautta, niin se ei oikeestaan ollut mikään loma, koska mä asuin siellä ja olin töissä.

Tää tuntu maailman parhaalta idealta, koska Suomessa syyskuu ei oo enää kesää, mut Välimerellä syyskuu on vielä ihan täyttä kesää! Rakastan myös lämmintä, aurinkoa ja uimista, ja vaikka englanti ei nyt oo ihan mun vahvin kieli, niin se ei paljon haittaa kun lähtee lomalle ja aikoo vaan nauttia olostaan, en mä sinne millekkään kielikurssille lähtenyt. Mun kaveri asuu Maltalla, ja olin menossa sen luokse, etten asuis missään hotellissa. Suunniteltiin yhdessä, että tehtäis kaikkea kivaa ja mä toivoin, että tää viikko syventäis meiän kaveruutta kun saatais viettää yhdessä aikaa ja pitää hauskaa.
Tossa jäätelössä oli kolme palloa, ylin oli jotain marjaista juustokakku-jäätelöä, keskimmäinen banoffee-jäätelöä ja alin joka vähän tuolta pilkottaa, oli nimeltään Facebook. Harmittaa ku sanoin ekana ton sinisen jäätelön, ni se tietenki laitettiin sinne alimmaiseks, eikä näy tässä kuvassa juuri ollenkaan... Oon aina halunnu maistaa sinistä jäätelöä, mut eipä toi mikään ihmeellinen ollut, maistu vaan sokerilta ja värjäs koko suun siniseks.
Tulossa on ainakin yks osa lisää, ehkä jopa kaks. Nää kuvat on otettu kaikki keskiviikosta lauantaihin, mut lauantailta on tulossa vielä lisää kuvia. Se oli ahkerin kameran käyttöpäivä, toisinku joinain päivinä otin ehkä yhden kuvan jos sitäkään... Jäätelökuvan alapuolella olevat kuvat on siis lauantailta, kun oltiin mun kaverin kanssa Sightseeing -bussiajelulla, jossa kierreltiin Maltaa.