FRANCE ADVENTURE #3

Ranskan seikkailusta on vierähtänyt puoli vuotta, mutta kuvaversio siitä reissusta on vielä julkaisematta. Kaksi ensimmäistä osaa oli videosta, jonka kuvasin Ranskasta. Ensimmäinen osa (klik) ja toinen osa (klik). Kyseinen video on kahdessa osassa, koska yhteispituus on 40 minuuttia, mutta vaikka pääpaino reissun taltioinnista olikin videomateriaalissa, niin kuviakin tuli otettua yli 900. Niistä oon valinnut tähän postaukseen parhaimmat!

Lähdin 20. kesäkuuta mun rakkaan pikkuserkun Maijan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Ranskaa. Meillä oli neljän tunnin vaihto Kööpenhaminassa, siellä käytiin lentokentällä syömässä ja vakuutuin silloin, että haluan käydä Kööpenhaminassa muutenkin! Sieltä noustiin toiseen koneeseen kohti Pariisia. Pariisin Charles de Gauellen lentokenttä hämmästytti kummallisilla liukuhihnoilla ja tunneleillaan! Olo oli kuin avaruusasemalla. Terminaalista suunnattiin lentokenttäjunalla toiseen terminaaliin, josta lähti junat Pariisiin. Lipun ostossa automaatista oli pieniä vaikeuksia, mutta selvittiin siitä kuitenkin. Pariisissa yllätti eniten kuumuus. Junassa kohti Pariisia oli ihan pyörryttävän kuuma, ihmiset vaan hikoili kuin vesiputoukset siellä... Lämpötila ehkä +35 astetta.

Muutamalla vaihdolla päästiin vihdoin metrolla hotellille noin seittemältä illalla. Hotelliin kirjautumisen kanssa oli myös ongelmia, mutta lopulta päästiin sinnekin sisään. Ahtauduttiin matkalaukun kanssa superpieneen ja ikivanhaan hissiin, jolloin päätettiin ettei enää koskaan astuta siihen kopperoon, vaikka mikä olis. Hotellihuoneessa ei ollut ilmastointia, suihkusta ei tullut pisaraakaan edes haaleaa vettä, pelkästään jääkylmää. Toisaalta se sopi siihen kuumuuteen, mutta jääkylmässä suihkussa ei kuitenkaan oo lopulta ihan kaikista miellyttävintä seisoskella.

Vaihdettiin suihkun jälkeen vaatteet ja lähettiin ettimään ruokapaikkaa. Tyydyttiin lopulta kadun toisella puolella olevaan pizzeriaan, jossa pienehkön kielimuurin takia tuli muutamia väärinkäsityksiä. Ensinnäkin luultiin, että jambon tarkoittaa herkkusientä, joten tilasin pizzani "without jambon", jolloin jäljelle jäi pelkkä ananas, jonka jälkeen selvis että jambon tarkoittikin kinkkua... Toisekseen sain väärän limun, mutta se ei maailmaa kaatanut, koska siinä helteessä oisin juonu vaikka kuravettä. Huvittavinta oli kuitenkin, kun tarjoilijamies kysyi mistä ollaan kotoisin ja kerrottiin. Tarjoilija ei millään uskonut ja ihmetteli, että miten me niin kaukaa ollaan tultu. Hetken päästä kuultiin tiskin takaa sen selittävän toiselle tarjoilijalle englanniksi, että "usko tai älä mutta, noi kaksi tyttöä on kotoisin Uudesta-Seelannista!". Kun se tuli uudestaan meidän luokse, yritettiin korjata väärinkäsitys, että ollaan kyllä Suomesta. Mutta ranskalaisen korvaan New Zeland ja Finland selkeesti kuulostaa samalta. Lopulta se ymmärsi jääkiekosta demonstroiden, että "ahaa from Finland!". Mentiin viereisen mäkkäriin ostamaan juomista ja pehmikset, koska ruokakaupat oli jo kiinni eikä hotelilla ollut mitään juotavaa.

21. kesäkuuta keskiviikkona lähdettiin heti aamusta metroilla seikkailemaan kohti Qwartz-kauppakeskusta. Kauppakeskuksen ovella oli kaksiosainen turvatarkastus ja läpivalaisu. Sisällä oli kuitenkin ihan unelmaviileää, kun ilmastointi pauhasi aika kovalla. Kierreltiin vähän kaupoissa, ostettiin Carrefourista evästä ja litran tuoremehupullollisenkin joi kevyesti parilla kulauksella. Ostin H&M:stä olkihatun, koska olin Kööpenhaminan lentokentän H&M:ssä katellut sitä hattua ja tuolla reissulla sille todellakin tuli käyttöä.

Lähdettiin kauppakeskukselta ensin bussilla juna-asemalle, josta junalla kohti Eiffel-tornia. Maisemat junasta oli aika hienoja ja Eiffel-tornin lähestyessä alkoi tajuamaan, että siellä se torni ihan oikeesti on. Käveltiin junalta tornin juurelle ja kierrettiin puistoa sen ympärillä. Olin aika yllättynyt siitä, miten korkea ja iso se oikeesti olikaan. Ei menty sinne torniin näköalatasanteille, tyydyttiin vaan kattelemaan maan tasalta. Tässä vaiheessa alkoi jo pahan kerran pökerryttämään se kuumuus, 37 astetta keskellä Pariisia.

Eiffel-tornin jälkeen käveltiin sillan yli joen toiselle puolelle. Kiivettiin kamalat jyrkät kivirappuset ylös ja etsittiin ihan epätoivosesti mitä tahansa kauppaa, josta sais mitä tahansa juomista. Lopulta löydettiin pakastekauppa, jossa oli pelkkiä pakastealtaita ja yksi pieni kylmäkaappi perällä, jossa oli ehkä kahta erilaista limua. Se riitti meille ja oli ihan taivaallista olla hetki siellä viileydessä. Puoli litraa limua tuntui pisaralta, ja jatkettiin kävelyä, kunnes tuntui, ettei enää jaksa, ellei saa jotain syömistäkin. Mentiin ensimmäiseen ravintolaan, josta näytti saavan jäätelöä. Se paljastui superkalliiksi luxusravintolaksi, jossa me saatiin törkeää palvelua koska puhuttiin englantia. Jäätelötkään ei olleet kovin erikoisia hintaisekseen, mutta sillon oli pääasia, että saatiin syömistä.

Kun jalat kantoi taas vähäsen, käveltiin lähimmälle metroasemalle ja mentiin metrolla Louvren läheisyyteen. Kurkattiin vähän taidemuseoon sisään "ilmaisikkunasta", ja mentiin sisäpihalle katsomaan lasipyramideja. Siellä istuskeltiin varjossa tovi, ennenkuin jaksettiin lähteä eteenpäin. Suihkulähteisiin pulahteli vähän väliä (enemmän tai vähemmän vahingossa) turisteja, siellä jopa uiskenteli lapsia ja koiria! Vartijat kävi huomauttelemassa asiasta koko ajan. Mutta kieltämättä olis ollut kyllä ihana vaan pulahtaa itekkin sinne...

Louvrelta käveltiin toiselle metroasemalle, josta otettiin metro pohjoista Pariisia kohti. Maija halusi päästä katsomaan Sacre Coeur -kirkkoa. Metroasemalta kun päästiin ulos, käveltiin taas ensimmäiseen kauppaan ostamaan juomista. 1,5 litran Fantapullo ei riittänyt kovin kauaa. Kyseinen kirkko sijaitsi ihan järkyttävän mäen päällä, jonne ei auttanut muuta kuin kiivetä miljoona rappusta. Lämpötila oli +39 astetta, oltiin kävelty sinä päivänä jo ainakin 15 kilometriä ja kellokin oli jo kuusi illalla. Mä meinasin pökertyä niihin rappusiin, mutta ihmeen kaupalla päästiin ihan ylös asti. Maisemat oli kyllä upeat!

Meillä alkoi olla kamala nälkä, ja käveltiin kirkon etupuolelta alas rappusia kohti katua, jolla näytti olevan paljon ruokapaikkoja. Vihdoin ja viimein löytyi joku sopiva paikka, jossa Maija tais tilata margarita-pizzan ja mä pelkät ranskalaiset. Oli ihana juoda jääkylmää vettä kaksi kannullista ja päästiin vessaankin, vaikka neste poistui kyllä ihan kiitettävästi hikoilemallakin. Vessa sijaitsi ravintolan perällä kapealla käytävällä, jossa oli hämärää. Itse vessa oli tosi pieni, siellä mahtui hädintuskin kääntymään, eikä se ollut erityisen siistikään. Koin pienen paniikin siinä vaiheessa, kun valot sammui kesken kaiken automaattisesti, eikä mulla ollut hajuakaan missä on valokatkaisija :D Ei tehnyt älyttömästi mieli tunnustella vessan seiniäkään, mutta onneks se löytyi suhteellisen nopeasti. Maija kiitti kovasti, kun olin varottanut sitä asiasta etukäteen, koska sen mennessä sinne mun jälkeen sille kävi sama juttu.

Syömisen jälkeen käveltiin metroasemalle ja sieltä kohti hotellia. Nyt ehdittiin ruokakauppaankin ennen sulkeutumisaikaa ja ostettiin mehujäät ja mehua. Hotellilla katottiin, että oli tullut käveltyä 21 325 askelta ja 17 kilometriä. Jääkylmä suihku teki terää siinä vaiheessa, kun lämpötila oli edelleen +39 astetta, vaikka aurinko oli jo laskenut ja kellokin yli kahdeksan. Maija tais saada jonkin asteen lämpöhalvauksen, ja käärittiin se jääkylmiin märkiin pyyhkeisiin yöks. Yöllä oli tuskaa nukkua, kun makasi X-asennossa puolialasti ilman mitään peittoa ja hiki vaan valuu ihan koko ajan. Vannottiin, ettei enää ikinä mennä hotelliin, jossa ei ole ilmastointia.

Aamulla pakattiin laukku ja käytiin hotellin surkealla aamupalalla. Sitten metrolla, junalla ja bussilla kohti Pariisin toista lentokenttää, Orlyä. Lennon piti lähteä 10:35, mutta jo automaatilla lähtöselvitystä tehdessä saatiin tietää, että se onkin 55min myöhässä. Jonotettiin pieni ikuisuus bag dropiin, jonka jälkeen saatiinkin odottaa pitkä ikuisuus boardingia. Vartin välein tulee ranskankielisiä kuulutuksia, että meidän lento kohti Montpellieriä myöhästyy lisää, lisää ja lisää. Ymmärrettiin kanssamatkustavien ranskalaisten reaktioista, että lähtö siirtyy taas, vaikkei niistä kuulutuksista ymmärrettykään mitään. Lopulta päästiin n. 2 tuntia myöhässä lähtemään.

Mä istuin lentokoneen tokalla rivillä jonkun keski-iän ylittäneen pukumiehen vieressä, kun Maija istui suunnilleen tokavikalla rivillä reppureissaajatytön vieressä. Oli hassua istua niin kaukana toisistamme koko lennon ajan. Lento kesti kuitenkin vaan tunnin, ja Montpellierin kentällä saatiin laukku nopeesti ja lähettiin ettimään lentokenttäbussia, joka veis kaupunkiin. Tuurilla ehdittiin bussiin vikalla minuutilla, seuraava olis lähtenyt tunnin päästä.

Kun päästiin Montpellierin keskustaan, lähdettiin kävelemään hotellille viemään laukkua. Meidän "melkein keskustassa"-hotelli olikin vähän kauempana kuin luultiin, joten kävelymatka kiskoen laukkua sinne oli melko tuskainen. Hotellina meillä oli Ibis Budget, joka oli ihan perussiisti ja parasta oli ehdottomasti ilmastointi. Vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin kävelemään takasin keskustaan. Mentiin Carrefour-ruokakaupan kautta, ostettiin vähän evästä ja mentiin puistoon syömään. Käveltiin ympäriinsä keskusta-aluetta ja ihmeteltiin kaupunkia. Montpellier oli täysin eri maailmasta kuin Pariisi. Tuntu, että ollaan ihan eri maassa, että eihän Ranskassa voi olla tälläistä!

Mä olin kattonut kartasta etukäteen, että jossain päin Montpellieriä pitäis olla ylläolevassa kuvassa taustalla näkyvä muuri. Muistan, ettei sinne löytäminen ollut ihan helpoimmasta päästä, kun missään ei ollut kadunnimiä kylteissä ja kierrettiin vähän ympyrää. Lopulta se oli myös aika nopeesti nähty, mutta tulipahan nähtyä. Yritettiin ottaa selfie-tyyliin järkkärillä meistä kuvaa, että saatais se muuri taustalle. Näytettiin kai vähän tuskaisilta, joten yks vanhempi miesturisti tuli sanomaan että "antakaa minä otan teistä kuvan!". Kameran käyttö osoittautuikin yllättävän haasteelliseksi hänelle, ensin hän ei tiennyt mistä näkee kuvan, mistä painetaan nappia ja että zoomauskin on mahdollista. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin ihan kelpo kuva ja kiiteltiin ystävällisyydestä.

Illemmalla mentiin vielä Polygone-kauppakeskukseen, jossa oli paljon vaatekauppoja ja ravintoloita, mutta muistaakseni me suunnattiin suoraan ruokakauppaan ostamaan aamu- ja iltapalaa, jonka jälkeen käveltiin hotellille.

Oltiin torstaina huomattu, että Montpellier on pyöräilijöiden paratiisi. Kaupunkipyörävuokraus on siellä suuri juttu - eikä ihmekään, koska pyörätiet on ihan loistavat ja pyörällä pääsee kaikkialle. Perjantaina heti ensitöiksemme mentiin lähimmälle pyöräpisteelle, josta alkoi pyörien vuokrausoperaatio... Tarvittiin puhelinnumero, syntymäaika ja 150€ katevaraukseen. Mä sain pyörän irti telineestä suhteellisen vähillä yrityksillä, kun taas Maijan pyörän kanssa taisteltiin noin puoli tuntia, ja kun lopulta katevaraus ei vaan kertakaikkiaan mennyt läpi Maijan kortilla, niin maksettiin molemmat mun tililtä. Mutta sit saatiin pyörät alle ja lähdettiin!

Meil oli mukana repuissa rantavarusteet ja vähän evästä. Oltiin haaveiltu koko Pariisissa oloaika ja edellinen ilta, että päästäis vihdoin mereen uimaan! Montpellier on Välimeren rannalla, mutta kaupungin keskustasta on 15km rannalle. Pyörällä se matka meni yllättävän hyvin, koska maasto on lähes tasaista koko matkalta eikä reitiltäkään voinut eksyä, kun pyörätie seuras vaan joenvartta koko matkan keskustasta rannalle! Pyöräilystä ei oo juurikaan kuvamateriaalia, mutta yhdellä juomatauolla pysähdyin ottamaan kuvan haikarasta, joka oli joessa. 15km matkaan kului melkein 1,5h, johtuen mm. siitä, että lämpötila oli ainakin +33 astetta, ja mun pyörä ei ollut mikään erityisen priimakuntoinen, siitä esimerkiksi puuttui jarrut, sen satula pyöri kuin karuselli eikä pysynyt paikallaan ajaessa, ja lisäksi kaikki hurjat kolme vaihdetta ei edes toiminut. Maijan pyörä ilmeisesti oli vähän paremmassa kunnossa. Mutta lopulta päästiin perille!

Kun tultiin puolen päivän aikaan rannalle, siellä oli yksittäisiä auringonottajia, joilla ihonväristä päätellen ei ollut muuta elämää. Ensimmäisenä törmättiin ongelmaan nimeltä täällä-ei-ole-pukukoppeja. Bikinit täytyi kuitenkin vaihtaa jossain, joten vuorotellen tehtiin toisillemme pyyhkeestä oma pukukoppi keskelle rantaa. Maija otti auringonottajan roolin, mä vaan lilluin ihanassa meressä yli tunnin... Syötiin vähän evästä, mäkin otin hetken aurinkoa ja Maijakin kävi uimassa. Oli ihan superihanaa olla siellä rannalla, mutta mielessä oli koko ajan ajatus siitä, että kohta pitää pyöräillä ne 15km takaisin keskustaan...

Meiltä loppui juominen, oltiin aurinkorasvasta huolimatta onnistuttu polttamaan ittemme, oli nälkä, tajuttoman kuuma ja lievästi sanottuna väsähtänyt olo. Selässä hiosti painavat reput, päällä oli kosteat bikinit jotka kasteli päälivaatteet ja mulla ei tietenkään ollut edes hattua. Lopputulos oli se, että selvittiin juuri ja juuri hotellille, vaikka olin matkan aikana ihan varma siitä, että kuolen. Astmalääkekin olis tullut tarpeeseen, kun pienen pienen ylämäen jälkeen keuhkot meinas sanoa itsensä irti. Maija sai lämpöhalvauksen Pariisissa, Montpellierissä oli sitten mun vuoro. Se tuntui ihan kuolemalta, kun oli oikeasti hirveän kuuma mutta silti kylmä, ei tuntenut kehoaan, päätä särki, oksetti, pyörrytti ja tuntui ihan sekavalta. Maija kääri mut jääkylmiin märkiin pyyhkeisiin ja join kylmää kloorilta ja hammastahnalta maistuvaa hanavettä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kesti hyvän aikaa toipua siitä, mutta illalla ajettiin vielä pyörät keskustaan pyöräparkkiin, käytiin ostamassa jäätelöt ja aamupalaa. Illalla hotellihuoneen ikkunasta näkyi hieno auringonlasku.

Onneks perjantai-iltana oltiin katottu vielä tarkemmin lauantaiaamun suunnitelmaa. Huomattiin nimittäin, että meiän Marseillen bussi ei lähdekään Montpellierin juna-aseman vierestä, vaan sinne pysäkille joutuu menemään raitiovaunulla melkein puoli tuntia keskustasta. Bussi lähti seittemältä, mutta onneks aamun ensimmäinen spåra lähti 6:30, jolla ehdittiin hyvin bussiin! Oltiin ostettu (tai minä ostin täysin ranskankielitaidottomana täysin ranskankielisiltä sivuilta) bussiliput etukäteen netistä. Maija nukkui suurimman osan bussimatkasta, mutta mä nukuin vain pienen pätkän alussa. Bussi meni Montpellieristä Nimes-kaupungin kautta Marseilleen. Matka kesti 2,5h ja matkalla oli kyllä tosi hienoja maisemia! Mua harmittaa edelleen, kun yhdessä kohtaa tuli ihan valtava upea auringonkukkapelto, mutta häkellyin siitä niin, etten tajunnut ottaa siitä yhtään videota tai kuvaa...

9:30 aikoihin oltiin perillä Marseillessa. Tarkoituksena oli alunperin vähän kierrellä kaupunkia ja olla siellä jonkun aikaa, mutta todettiin hyvin nopeasti, että riittää vallan mainiosti kun vaan kävellään keskustan läpi bussipysäkille, josta lähtis toinen bussi seuraavaan määränpäähän. Kadut oli todella likaisia, suoraan sanottuna (toivottavasti koiran)kakkaa oli jalkakäytävät täynnä, roskia oli joka puolella, seinät oli ihan sotkettuja ja kaikki oli tosi ankeaa. Meinattiin myös eksyä sinne, kun sitä pientä paikallisbussin pysäkkiä ei tuntunut mistään löytyvän. Jostain kulman takaa sivukujalta se lopulta löytyi, mutta missattiin just bussi, joten jouduttiin odottamaan lauantaiaikataulujen mukaisesti jonkun aikaa seuraavaa bussia... Siihen bussiin ei voinut ostaa etukäteen lippuja, mutta netissä luki että se maksaisi 1-2€. Bussikuski ilmoitti hinnaksi kymmenkertaisen summan, mutta ei siinä auttanut sitten kun vaan maksaa... Matka La Ciotatiin kesti bussilla 40min.

La Ciotat oli pieni upea paratiisi täynnä laivoja ja veneitä. Suunnattiin ihan ensimmäisenä syömään. Raahattiin laukkua perässämme kapeaa rantakatua ja mentiin ravintolaan, jossa oltiin ainoat asiakkaat, koska ranskalaisten tyypillinen ruoka-aika ei ollut silloin. Maija sai valtavan salaatin ja mä sain valtava kanahampurilaislautasen. Muistelisin, ettei kyllä jaksettu syödä kumpikaan koko annosta, mutta oli tosi hyvää (ja siinä nälkätilassa kaikki tosiaan maistui hyvältä).

Ruuan jälkeen suunnattiin rannalle, koska mun oli pakko päästä uimaan. Rantahiekka ei ollut mitään tavallista hiekkaa, vaan valkoisia savimaisia pieniä "kuulia", joka oli tosi outoa mutta ne teki rannasta kauniin valkoisen. Vesi oli siellä jääkylmää, mutta se ei paljon haitannut siinä kuumuudessa. Lämpötila siis edelleen +30-35 astetta. Maija istuskeli rannalla odottamassa ja sit kuivattelin vielä hetken, ennenku lähdettiin kävelemään kohti seuraavaa bussipysäkkiä, josta matka jatkui kohti La Ciotatin juna-asemaa.

La Ciotatista otettiin juna Touloniin, johon olin myös ostanut etukäteen liput netistä. Junamatka kesti puoli tuntia. Toulonissa suunnattiin taas suoraan hotellille, että päästäis matkalaukusta hetkeks eroon. Toulonissa meiän hotelli oli Ibis Styles, joka tuntui ihan luksusunelmalta. Sängyt oli valtavat ja ihanan pehmeät, huone oli kunnolla ilmastoitu ja viileä, kylpyhuoneessa oli vaaleanpunainen vessanpönttö ja kylpyamme... mitä muuta voi toivoa? Pötköteltiin hetki sängyillä, kunnes lähdettiin kävelemään ympäri Toulonin keskustaa illalla. Lopuksi oli tarkotus mennä etsimään jostain vaatekaupasta mulle trikooshortsit, koska sillä hetkellä päällä olleet shortsit päätti hapristua ja ratketa käyttökelvottomiksi ilmeisestä aurinkorasvan, kuumuuden, hikoilun ja kulumisen seurauksena. Ei kuitenkaan löydetty muutamasta ensimmäisestä kaupasta, ja sitten meiät passitettiin kaupan ovelta vartijan toimesta ulos, koska kaupat oli menossa kymmenen minuutin päästä kiinni, eikä uusia asiakkaita enää päästetty sisään. Mentiin vain ruokakauppaan ostamaan iltapalaa, koska Ibis Stylesiin kuuluu aamupalabuffet, jota odotettiin kuin kuuta nousevaa...

Ja sitä todellakin kannatti odottaa, ihan taivaallinen aamupala. Siltä se ainakin tuntui, kun oli aiemmin vedelly vaan croissantteja ja patonkia ranskalaiseen tapaan. Siellä oli hedelmiä, hedelmäsalaattia, suklaamuroja, mysliä, jugurttia, tuorepuristettua appelsiinimehua, nutellaa, leipää - ja myös croissantteja. Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelemään rannalle. Halusin päästä taas uimaan ja kyseinen ranta oli yks suurin syy, miksi Toulon ylipäätään valikoitui yhdeksi kaupungiks meiän seikkailureitille.

Aikaa oli vaan rajallisesti, yheksältä syötiin aamupalaa, kymmeneltä tultiin vihdoin rannalle ja klo 12 piti luovuttaa hotellihuone. Ranta oli hauskan muotoinen, mutta sää oli pilvinen ja vähän tuulinen, jolloin vesi tuntui jääkylmältä. Maija istui rannalla ja puhui videopuhelua Suomeen, samalla kun mä uin yhdessä harvinaisesti englantia puhuvan ranskalaismummon kanssa. Hän kertoi joskus nuorena asuneensa Lontoossa, ja siksi osasi puhua englantia. Oli kuulemma joskus käynyt Helsingissäkin!

Uimisen ja kuvailun jälkeen suunnattiin kiireesti takasin hotellille. Mun piti ehtiä käymään suihkussa pesemässä suolat pois iholta ja meiän piti ehtiä pakkaamaan laukku. Aika täsmällisesti kahdeltatoista oltiin respassa kirjautumassa ulos. Lähdettiin raahaamaan matkalaukkua hitaasti kohti juna-asemaa, kuvailtiin vielä vähän Toulonin keskustaa. Junamatka Toulonista Cannesiin kesti 1,5h. Juna oli tosi täynnä, mutta onnistuttiin löytämään "vierekkäiset" paikat eri puolilta käytävää. Maija istui vanhemman naisen vieressä, mun vieressä istui tällä kertaa kiintiöreppureissaaja, tosin miespuolinen tässä tapauksessa. Junamatkan aikana saattoi vähän alkaa väsyttää... Vähän ennen Cannesia havahduin, kun olin nukahtanut vasten sen miehen hikistä olkapäätä ja nukkunut siinä siihen nojaten autuaasti ties kuinka pitkään. Vähin äänin oikaisin itteni ja yritin nojata toiseen suuntaan. Hieman hävetti, mutta onneks se ei ilmeisesti ottanut sitä kovin pahalla.

Mulla ei ole Cannesista ainuttakaan kuvaa. Videollakin sitä näkyy hyvin vähän. Mutta saavuttiin Cannesiin junalla 14:30 aikaan. Oli ihan tuskaisen kuuma, hiki, jano ja nälkä. Laukku tuntui painavan tuhat kertaa enemmän kuin sen todellinen paino. Mentiin pieneen pikaravintolaan, jossa myytiin pelkkiä ranskalaisia semmosissa paperitöttöröissä. Otettiin giant-kokoinen annos, eikä kahdestaankaan meinattu sitä kokonaan jaksaa syödä. Ainakin suolatasapainot vähän korjaantui!

Cannesissa käveltiin rantakatua, ihmeteltiin sitä rahan hajua, joka tuntui leijuvan joka puolella. Pelkkiä superkalliita autoja, luksusmerkkikauppoja, upeita hotelleja ja kaikki tuntui jotenkin tosi oudolta, semmoselta että me ei kyllä tänne kuuluta. Meren isot aallot oli musta tosi houkuttelevia ja aikani yritin ylipuhua Maijaa, että mentäis uimaan jo Cannesissa. Ei tullut kauppoja, kuulemma Nizzassa sitten... Laukun raahaaminen alkoi kuitenki väsyttää pahan päiväisesti, joten lähdettiin kirjaimellisesti raahautumaan kohti bussipysäkkiä. Bussimatka Nizzaan oli onneksi suhteellisen lyhyt, kesti kai tunnin ja maksoi 1,50€! Hotelli löytyi helposti, tällä kertaa Ibis Budget-hotelli, jossa meiän huone oli 7. kerroksessa ja ikkunasta näkyi myös meri!

Jos ylläolevasta kuvasta jää vielä jollekin epäselväksi, että olin ihan superonnellinen kun pääsin uimaan hulluihin jättiaaltoihin, niin toivottavasti se on tämän lauseen jälkeen selvä asia. Aallot oli valtavia, ja kun sanon valtavia, niin ne oikeesti oli niin jättimäisiä, että oli ihme, et siellä sai edes mennä uimaan ilman punaisia lippuja. Tai edes keltaisia. Vaikka ne aallot oli erittäin houkuttelevia ja olin onnellinen kuin pieni lapsi jouluaattona, kieltämättä vähän sydäntä kylmäsi, koska pelkäsin ihan oikeesti hukkuvani sinne. 

Hyvin nopeasti kaikki uimassaolijat poistui vedestä, kun aallokko vaan yltyi. Sen sijaan mä rakastin olla siellä, vaikka se myös pelotti tosi paljon, koska useita kertoja vaan paiskauduin aallon heittämänä rantahiekalle millon missäkin laskeutumisasennossa, ja se oli just niin hurjaa kuin miltä se kuulostaa. Välillä vähän sattui, silmät ja suu oli täynnä kirvelevää suolavettä, pulssi oli taivaissa jo ihan sen takia, että pinnalla pysymisen yrittäminen vaati aikamoista fyysistä räpiköimistä ja toisekseen adrenaliini virtasi vauhdilla. Oli paljon turvallisempaa olla kauempana rannasta, missä jalat ei ylettäneet pohjaan, koska silloin pysyi paremmin pinnalla eikä aallot paiskanneet mua rantahiekkaan niin helposti. Välillä oli pakko tulla rannalle vetämään henkeä, mutta nautin joka hetkestä siellä, enkä lopettanut uimista ennenku olin niin väsynyt, että en olis enää jaksanut uida niissä aalloissa. Kun mä nousin vedestä viimesen kerran ylös, kukaan ei enää mennyt uimaan. Ehdottomasti loman TOP3-paras kokemus!! Seikkailulle lähdettiin ja siellä uidessa sai ihan riittävästi jännitystä siihen hetkeen. Kuviin oli erittäin hankala ikuistaa aaltojen kokoa, eikä missään kuvassa näy suurimmat aallot.

Illalla etsittiin vielä lähin pikkumarket, josta ostettiin ilta- ja aamupalaa.

Maanantaina, meiän toiseks viimesenä päivänä Ranskassa, alotettiin aamusta shoppailulla. Tosin hyvin pienimuotoisesti, koska matkalaukku oli tupaten täynnä ja sinne piti mahtua molempien tavarat. Löydettiin me kumpikin jotain pientä kuitenkin. Käytiin syömässä Subissa, jossa meiän viereisessä pöydässä istui 4 poliisia ruokatauolla. Kierreltiin Nizzaa, kunnes oltiin tosi väsähtäneitä ja suunnattiin suosiolla hotellille viemään ainakin ostoskassit ja vähän lepäämään. Skamin 4. kauden päätösjakso oli sopivasti tullut Areenaan, joten otettiin pieni päivälepo Skamin merkeissä.

Kello oli jotain puoli 7 illalla, kun maattiin edelleen hotellihuoneessa. Taisin sanoa Maijalle, että eihän me voida vikaa iltaa Nizzassa käyttää hotellihuoneessa makoiluun, ja lopputuloksena lähdettiin rantakatua pitkin kävelemään kohti näköalapaikkaa korkealle rinteelle. Siltä kävelyltä tuli otettua hurjan paljon kuvia ja videoita, ja viimeinen ilta Nizzassa olikin hyvin kaunis.

Näköalat sieltä ylhäältä oli ihan uskomattomat! Rappusia oli tuhansittain, mutta maisemat oli ehdottomasti sen arvoisia. Vietettiin ylhäällä varmaan tunti ihastellen upeita näköaloja ja auringonlaskua, joka harmillisesti kyllä jäi vähän pilvien varjoon.

Tultiin toista reittiä alas ja käveltiin rantaa pitkin kohti hotellia. Saatiin vähän lisää jännitystä elämäämme ja viimeiseen iltaan, kun rannalla joku mies tuli ensin tekemään tuttavuutta tyypilliseen ranskalaiseen tyyliin, kysymällä mistä olette kotoisin. Jonkun aikaa siinä juteltiin, ja kun lähdettiin jatkamaan matkaa, Maija huomas että tää mies lähti seuraamaan meitä. Se seuras meitä hyvin pitkän matkaa, kunnes saatiin se harhautettua juoksemalla pitkin pimeitä sivukujia kohti hotellia. Pulssit saatiin taas mukavasti nousemaan!

Viimeiseltä päivältä tiistailta, mulla ei ole nyt ainuttakaan kuvaa. Videolla löytyy kyllä materiaalia! Päivän ohjelmaan kuului, että hotellihuone tuli luovuttaa klo 12 mennessä, mutta lento lähti vasta kahdeksan aikaan illalla. Mentiin heti aamusta uimaan vikan kerran mereen, pakattiin laukku valmiiksi ja jätettiin se hotellin respaan säilytykseen. Lähdettiin kävelemään Nizzan keskustaan, käytiin ehkä jossain kaupoissa vielä, mutta ennenkaikkea käytiin syömässä Les Burgers de Papassa ja vikan päivän kunniaks myös kalliit jäätelöannokset Häagen-Dazsissa. Otettiin ihan rennosti ja tuntui vihdoin, ettei ollu enää kiire yhtään minnekkään. Koko loma oltiin juostu paikasta toiseen, raahattu hiki hatussa 20kg matkalaukkua vuorotellen, koitettu ehtiä näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon, sulatella kaikki ne uudet asiat mitä on nähnyt ja kokenut, ja yritetty pysyä aikataulussa. Nyt ei ollu enää kiire, lentokoneeseen ehdittäisiin kyllä.

Ehdittiin istua hotellin aulassakin vielä hetken aikaa, kunnes lähettiin oottamaan bussia kohti Nizzan lentokenttää. Fiilis oli kyllä erittäin haikea. Lentokentällä selvisi, että meiän lento on jälleen myöhässä, mutta lopulta oltiinkin melkein ajallaan. Helsinkiin laskeuduttiin puoli 1 yöllä ja Maijan äiti tuli hakemaan meitä. Menin vielä Maijalle yöks, ja keskellä yötä syötiin vielä iltapalaa ja höpistiin, miten uskomaton seikkailu tää olikaan!

Kaikenkaikkiaan Ranskasta jäi hyvä fiilis, tämä seikkailu oli onnistunut ♥ Käveltiin yli 100km ja pyöräiltiin yli 30km ton viikon aikana. Käytiin 8 eri Ranskan kaupungissa, lennettiin neljä kertaa lentokoneella, mentiin paikallisbusseilla ja pitkän matkan busseilla, junilla, spåralla ja metrolla. Lämpötila ei kertaakaan laskenut alle +30 asteen, joka teki olosta hyvin tuskallisen ajoittain. Mitään suurta katastrofia ei käynyt, ei eksytty pahasti, meitä ei ryöstetty, ei myöhästytty junista tai lennoilta, tavarat pysyi tallessa ja ehjinä, kuten myös me itse. Erittäin onnistunut reissu siis! Mä sain pintaani jopa ensimmäistä kertaa oikean rusketuksen, vaikka myönnän myös palaneeni siellä jälleen kerran pahasti. Jos Suomessa ei ollut kesällä kesää, niin mun kesäfiilis syttyi kyllä Ranskassa.

Tuntuu haikealta muistella tota matkaa näin joulukuun viimesinä päivinä, kun ulkona sataa räntää ja on pilkkopimeää. Mutta tuntuu myös hyvältä, että sain vihdoin ja viimein tän postauksen kirjotettua. Uus vuos ja uudet seikkailut odottaa!

Blogitiimi - My day

 Heippa pitkästä aikaa, vaikka kuukauden välein postaamisesta onkin muodostunut valitettavasti jo aika rutiinia. Nyt kuitenkin on tullut jälleen Blogitiimi-postauksen aika, ja viimeistään se - ellei mikään muu, saa mut palaamaan Bloggerin pariin ja kirjoittamaan postausta. Mulla on edelleen niitä postauksia luonnoksissa, mutta koko syksy on ollut ihan hirveää kiirettä koulun ja harjoittelujen kanssa, eikä mulla oo juuri muuta elämää ollutkaan. Nyt on syksyn viimenen harkka ohi ja tuntuu niin kevyeltä. Tuntuu, että on taas elämää. Kun oon palannut elävien kirjoihin, joulukuun Blogitiimi-postaus aiheena MyDay, sopiikin hyvin tähän hetkeen.

Valitsin päiväksi tämän viikon keskiviikon 29. marraskuuta. Heräsin aamulla joskus vähän ennen yhdeksää. Oli ihana herätä vähän myöhemmin, kun on tottunut heräämään kuuden jälkeen. Koko aamupäivä oli vapaata, ainoastaan illalla oli luvassa koulua. Oon jostain kumman syystä alkanut juomaan teetä, mikä on melko hämmentävää. Siitä syystä kuitenkin aamupalaan kuului vadelman makuista valkoista teetä. Ihanan Elsa Beskowin sinikellotyttö-mukin sain lahjana rakkaalta hostäidiltä, kun olin Tukholmassa syyslomalla. Myös Skyrit on olleet suurkulutuksessa syksyn ajan, keskiviikkona mansikan makuisena.

 Aamupalan jälkeen palasin villasukkaprojektin pariin. Oon harmitellut, kun en oo kertakaikkiaan ehtinyt koskemaan koko sukkaan sitten viime postauksen. Keskiviikkona kolmen tunnin spurtti venytti sukan pituutta kantapään alkusilmukoista melkein kärkikavennuksiin asti. On tosi rentouttavaa vaan ihan rauhassa neuloa, vaikka jännitänkin koko ajan tahtomattani niskoja ja siitä seuraa ikävät niskajumit.

 Samaan aikaan neuloessani selailin Spotifyn uuden suomalaisen musiikin listaa ja kuuntelin potentiaalisia uusia biisejä. Irinan ja Nikke Ankaran Kaadutaan tais olla ainoa, joka tällä kertaa teki vaikutuksen ja päätyi mun soittolistalle.

 En käyttänyt koko vapaata aamupäivää pelkästään löhöilyyn, vaan pyöritin myös koneellisen pyykkiä.

 Jatkoin myös joulukorttien askartelua. Niitä on jo muutama kymmentä valmiina, mutta vielä puuttuu.

 Kellon siirtyessä uhkaavasti iltapäivän puolelle, kasasin koulua varten kalenterin, kansion ja penaalin laukkuun.

 Rakastan sitä, kun voi käydä ihan rauhassa vaikka keskellä päivää suihkussa. Ilta- ja aamusuihkuissakin on hyviä puolia, mutta kiireetön suihku on paras. Iltasin yleensä väsyttää, aamusin yrittää vaan herätä ja saada päivän käyntiin. Keskiviikkona oli hyvin aikaa käydä suihkussa keskellä päivää ennen koulua.

 On myös kivaa, kun kerrankin ei ollut mikään kiire meikata. On tottunut jo aamuisin siihen, että kunhan pahimmat silmäpussit ehtii peittämään, vähän ripsaria ja puuteria naamaan - ja se siitä meikistä, kun pitääkin jo juosta bussiin. Vaikka en meikkaiskaan paljon enempää, on ihanaa kun sen saa tehdä ihan rauhassa, eikä vilkuillen kelloa niin, että ehtii käyttämään ne kokonaiset kaksi minuuttia tehokkaasti.

 Keskiviikkona oli myös harvinaisen hyvä hiuspäivä, kuten tiistainakin oli. Oon alkanut tykkäämään mun hiuksista tosi paljon! Innostuin ehkä hieman liian kauaksi aikaa ottamaan selfieitä instaa varten, koska meinas tulla kiire kouluunlähdön kanssa. Taisin lähteä 16:15 kävelemään...

 16:30 alkoi koulu. Meil on menossa ensiapu 2-kurssi. Keskiviikon aiheena oli elvytys defibrillaattorin kanssa. Katottiin ensin muutamat elvytysvideot, jonka jälkeen puolet meidän ryhmästä lähti tekemään kirjallisia tehtäviä samasta aiheesta. Tauon jälkeen kuudelta vaihdettiin vuoroja ja me mentiin käytännön harjottelua tekemään.

 Pareittain elvytettiin puhallus-paineluelvytystä defibrillaattorin kanssa aina 6 minuuttia yhtäjaksoisesti per henkilö. Kuuden minuutin elvyttämisestä oli peloteltu vähän ekalla tunnilla, että "varautukaa sen olevan rankkaa", mutta musta se tuntui jopa yllättävän nopeelta. Tietenkin tositilanteessa jokainen sekuntikin varmasti tuntuis ikuisuudelta.

 Päästiin kotiin noin puoli kahdeksalta. Kävin luokkakaverin kanssa torille ja juteltiin kaikenlaista, hän lähti bussille ja mä kävelin toiseen suuntaan kotiin. Tykkään kovasti Lahden jouluvaloista! Tosin on ehkä vähän tylsää, kun ne on joka vuos ihan samanlaiset...

Kotiin tullessa laitoin toisen koneellisen pyykkiä pyörimään, ja tunnin päästä sainkin jo ripustella ne kuivumaan.

Samalla katoin telkkaria ja sattumalta sieltä tuli suomalainen muutaman vuoden vanha leffa Päin seinää, jota en ollut nähny ja se jäi siihen taustalle päälle. Alussa se nimenomaan pyöri vaan taustalla, koska se ei vaikuttanut erityisen kiinnostavalta. Jossain vaiheessa huomasinkin seuraavani sitä ihan intensiivisesti, ja lopussa taisin muutaman kyyneleenkin tirauttaa. Illalla en juuri muuta enää tehnytkään, pyörin sängyssä kunnes nukahdin.

Tykkään päivistä, jolloin edes puolet päivästä saan vaan löhöillä kotona yksinäni. Siksi keskiviikkokin oli kiva päivä, vaikka kouluillan jälkeen olin kyllä tosi väsynyt. Iltatunnit tuntuu aina paljon väsyttävämmiltä kuin päivätunnit maanantaisin.

Mun oli oikeastaan tarkotus tehdä tää my day -postaus videomuodossa, mutta oon alkanut vähän kammoamaan sitä videoiden tekemistä. Siitä on todellakin kadonnut rutiini ja tuntuu, etten osaa enää. Sama juttu meinaa olla tän bloggaamisenkin kanssa, mutta rohkeus riittää vielä postauksen tekemiseen. Toivottavasti teidän joulukuu on alkanut hyvin, lupaan tehdä joulukuussa edes yhden muunkin postauksen, kuin pelkän Blogitiimi-aiheisen. ♥

En oo itseasiassa ihan varma, ketkä Blogitiimiläisistä osallistuu joulukuun postaukseen, mutta tässä kuitenkin linkit heidän blogeihin:

Anniina // Heli // Krista

Blogitiimi - 3 tapaa innostua marraskuusta

 Marraskuun Blogitiimipostauksen aika! Aiheena meillä on tällä kertaa 3 tapaa, jotka saa meidät innostumaan marraskuusta. Tässä hetkessä aihe tuntui mulle aika vaikeelta, kun on vaikea keksiä asioita, joista innoistuis ylipäätäänkään. Marraskuu tai loppusyksy ei todellakaan kuulu mun lempivuodenaikoihin, ja kaiken muun keskellä tuntui vaikeelta miettiä, mikä sais mut innostumaan marraskuusta. Onko siitä edes pakko innostua, eikö vois vaan vajota talvihorrokseen?

Pitkän mietinnän tuloksena keksin juuri ja juuri nämä kolme "vaadittua" tapaa, jotka saa mut edes vähän innostumaan marraskuusta. On tässä jotain hyvääkin siis, kun oikein miettii!

 Syksyn omenasatoa on mun jääkaapissa edelleen, ja oon tänä syksynä tehnyt enemmän omena-kaurapaistosta ja omenapiirakkaa, kuin koskaan aiemmin. Viimeksi tänä aamuna laitoin uuniin kaksi vuoallista omena-kaurapaistosta, ja omenoita riittää silti. Tää on erittäin helppo herkku, joka on superhyvää vaniljakastikkeen kanssa.

 Villasukkatehdas on pyörähtänyt tänä vuonna taas käyntiin. Joka syksy mulla jossain vaiheessa iskee hirveä tarve alkaa taas neuloa, vaikka jokaikinen talvi viimeistään vuodenvaihteen aikoihin vannon, etten enää ikinä koske näihin kirottuihin puikkoihin tai neulo mitään. Nyt mulla on vähän astetta erilaisempi projekti, kun aattelin näiden kuvassa olevien sukkien valmistumisen jälkeen tehdä itelleni semmoset unelma-polvivillasukat käyttäen kaikkia ihania värejä. Neulominen saa mut todellakin innostumaan siitä, että on vähän kylmempää, koska silloin saa käyttää villasukkia.

Marraskuusta saa innostumaaan myös joulufiilistelyt. Mulla on jouluvalot ympäri vuoden, kynttilätkään ei ole mikään joulun sesonkijuttu mulle. Mutta glögi on vaan joulun oma juttu, jota voi tottakai alkaa juomaan jo marraskuussa, tai lokakuussakin. On ihanaa herätellä joulutunnelmaa eloon jo ennen joulukuuta, koska sillon siitä ehtii nauttimaan pitempään. Jos joulujutut aloittaa vasta jouluviikolla, silloin ne on myös viikossa ohi. Paljon ihanempaa fiilistellä pari kuukautta vuoden tunnelmallisinta juhlaa!

Jos muillakin tuntuu olevan vaikeuksia innostua vuoden pimeimmästä ja synkimmästä ajasta, eikä mun tavoilla vielä syttynyt suurta innostusta, niin käykää lukemassa muiden blogitiimiläisten ideoita:

Jenny // Krista // Anniina // Heli

ps. Pitäisköhän mun seuraavaks miettiä 3 tapaa innostua bloggaamisesta uudelleen?

Blogitiimi - Kuvahaaste

 Syyskuu on vaihtunut lokakuuksi melkein huomaamatta. Mä en oo kertakaikkiaan ehtinyt päivittämään blogia, vaikka kuvia ja postausideoita oliskin valmiina vaikka kuinka. Viimeinen kuukaus on vierähtänyt työharjottelussa päiväkodissa ja työpäivien päälle pitää tehdä kaikki näyttöön liittyvät kirjalliset koulujutut. Oon stressannut itteni ihan uuvuksiin tästä kaikesta, pahimmalla viikolla tuntui, että jokaikinen liikenevä minutti oli käytettävä tutkintotilaisuussuunnitelman tekemiseen. Heräsin aamulla, tein aamutoimet, kävelin päiväkodille, tulin neljän jälkeen kotiin, söin jos ehdin ja loppuilta aina yöhön asti kuluikin kyseisen suunnitelman tekemisessä. Jouduin perumaan jopa kavereitten kanssa sovittuja näkemisiä, koska oli pakko saada se tehtyä.

Nyt siitä murheesta on päästy, ens viikolla se suunnitelma tulee käytäntöön, kun on näyttöviikko. Mutta ehdin juuri ja juuri kaiken muun keskellä tehdä lokakuun Blogitiimipostauksen, vaikka meinasin jo luovuttaa ajanpuutteen vuoksi. Tässä se kuitenkin on valmiina! Tuntui, että on pakko löytyä jostain sen verran aikaa, että saan tän tehtyä, koska aihe oli todella kiva ja olis harmittanut, jos olisin joutunut jättämään lokakuun postauksen välistä...

Meidän lokakuun teemana oli itseasiassa 15 erilaista teemaa, joista jokainen meistä oli valinnut 3. Jokaisesta teemasta otettiin kuva joka jollain tapaa liittyy teemaan. Osa niistä oli erittäin abstrakteja ja vapaamuotoisia, niissä vain luovuus oli rajana, joten mielenkiintosta onkin, että miten monella eri tavalla yhdestä teemasta voi ottaa kuvan. Toki kaikkien kuvat on muutenkin erilaisia, mutta veikkaan että esimerkiks "liike"- ja "valo"-teemoista voi tulla aika erilaisia versioita! Tässä näätte mun näkemykset, postauksen lopussa on linkit muiden tyttöjen blogeihin!

 Ensimmäinen asia aamulla

Ihan ensimmäinen asia on kyllä herätyskellon sammuttaminen, mutta siitä ei yleensä jää mitään muistikuvia, kun puoliunessa silmät kiinni yritän sokkona osua sormella oikeaan kohtaan näytössä, että se meteli hiljenis... Mutta ensimmäinen asia minkä teen oikeesti herättyäni on mun unen keston päivittäminen. Toisinsanoen vedän asteikolla ensimmäisen viivan nukahtamisen ajankohdalle, ja toisen viivan heräämisajaks. Yritän seurata mun nukkumista aika tarkkaan, koska huomaamattani saatan nukkua tosi vähän enkä edes tajua sitä.

  Oma koti kullan kallis

Mun oma koti on mulle kullan kallis, viihdyn täällä tosi hyvin. Mun lempipaikka on ehdottomasti sänky, jossa teen yleensä kaikki koulujutut, luen, selaan puhelinta ja lagitan. Siksi kuvaan valikoitui just tämä kohta mun kodista.

  Portaat

Kiviset Ristinkirkon portaat, joille on pudonnu ihanan värisiä lehtiä.

  Mikä saa minut hymyilemään

Lapset on ehdottomasti asia, joka saa mut aina hymyilemään. Kuvan piirustuksen sain toissapäivänä yhdeltä lapselta päiväkodista. Viime aikoina oon saanut olla tosi paljon lasten kanssa ja se saa mut hyvälle tuulelle. Lasten kanssa oleminen on vaan maailman ihanin juttu. Tiedän, että oon oikeella alalla, koska mikä olis parempaa, kuin tehdä työkseen jotain, joka saa hymyilemään?

  Lempiaika päivästä

Mun lempiaika päivästä on se hetki, kun tuun kotiin ja saan vaihtaa yöpuvun päälle, maata vaan ja ottaa ihan rennosti. Siitäkin huolimatta, vaikka kello olis kaks iltapäivällä. Nyt syksyn tullen oon saanut kaivaa taas mun rakkaat pörrösukat esiin. Ja pörröhousut ja pörröhupparikin on päässeet jo käyttöön.

  Riippuvuus

Mä voisin melkein kutsua tätä jo riippuvuudeks, nimittäin Vaasan ruisnachoja. Nimenomaan sesam&merisuolan makuisena. Syön näitä valehtelematta melkein joka ikinen ilta, tälläkin hetkellä... Olin erittäin onnellinen, kun löysin loppukesästä mega-kokoisen pussin näitä. Järkevämpää ostaa megapussi kuin useita pikkupusseja. Melkein jokaisella kauppareissulla tällänen pussi lähteekin ostoskoriin... Nää on vaan superhyviä.

  Liike

Tätä teemaa varten mulla oli alunperin aivan toiset suunnitelmat, mutta täysin sattumalta samassa hetkessä orava juoksentelikin ohitse ja sain siitä hyviä kuvia, joten suunnitelmiin tuli muutos. Itseasiassa tää on paljon hauskempi kuva, kuin mitä alunperin olin ajatellut. Kyseinen orava muistuttaa jossain määrin kengurua loikkaamassa.

  Valo

Pimenevissä syysilloissa ei oo kovin montaa positiivista asiaa. En tykkää pimeydestä sinänsä, mutta jos ei olis pimeää, valot ei erottuis niin hienosti. Olis hölmöä polttaa kynttilöitä, kun olisi niin valosaa, ettei niitä edes erottais. On ihanaa kun saa pitää jouluvaloja päällä ja ne valaisee tunnelmallisesti koko kodin. Se on kivaa pimeydessä. Mutta pimeys ilman valon häivähdystäkään ei ole hyvä. Valo tekee pimeydestä hyvän.

  Alaviistosta

Joskus tuntee olonsa melko pieneks, kun seisoo suuren puun alla. Mä joskus mietin, että ihminen voi rakentaa korkeita pilvenpiirtäjiä ja torneja, mutta puut kasvaa itse ja mun mielestä se on suurempaa suuruutta, kuin ihmisen rakennelmat.

  Syksyn värit

Tää puu oli ihan älyttömän kauniin värinen. Ihan kuin jokainen lehti olisi erikseen maalattu vesiväreillä eri väriseksi. Värit meni aina oksan pituudelta samassa järjestyksessä. Oksan kärjessä olevat lehdet oli vihreitä, runkoa kohden keltaisia, oransseja ja punaisia. Niin kaunista.

  Mitä ilman en voi elää

Ystävät on asia, joita ilman en voisi elää. Hirvein ajatus ikinä, että olisin täysin yksin. Vaikka ajoittain tuntuukin yksinäiseltä, niin silti tiedän, että ystävät on olemassa.

  Itse tehty

Yksi mun itse tekemistä asioista, joka on jopa mun omasta mielestä todella onnistunut, on pallovalot. Väsäilin näitä pallovalosarjoja viisin kappalein kun olin au pairina. Hostperheen tytöille tein samanlaiset, kuin tässä kuvassa. Nää kiertää mun eteisessä naulakon ja peilin ympärillä. Laitan ne usein iltaisin päälle ja sammutan muut valot eteisestä. Nää on niin tunnelmalliset ja on kivaa myös ajatella, että oon itse tehnyt nää.

  Kolme samanlaista

Kolme samanlaista lintua, jotka jäi parvestaan vähän jälkeen niin, että sain niistä täydellisen kuvan tähän teemaan.

  Käsin kirjoitettu

Yhdellä mun ystävistä on kaunein käsiala, jonka oon koskaan nähnyt. Niin persoonallinen ja kaunis. Mulla ei ikimaailmassa riittäis kärsivällisyys kirjoittaa aina niin kauniisti.

 Kello kuudelta

Kävelin ennen kuutta ympäri Lahden keskustaa Saran kanssa miettien, missä kaikkialla onkaan kellotauluja. Vanhan bussiaseman kello on yhtä ruma kuin Tuomitalon, Sokoksen kello vasta ruma onkin. Hämeenkadun ja Rautatienkadun risteyksessä on kello, joka on hieman edes persoonallinen. Seisoskeltiin tämän kellon edessä muutama minuutti, kunnes viisari heilahtais tasan kello kuuteen. Odottaessa huomasin, että Rautatienkadulle on ripustettu jouluvalot!! Ne ei tietenkään olleet päällä, mutta tulin iloseks jo siitä, että ne oli laitettu paikoilleen ja varmasti jo viimestään marraskuussa ne sytytetään. Kun viisari heilahti tasaan ja olin ottamassa kameralla kellosta kuvaa, samalla hetkellä jouluvalot syttyivät päälle! Tässä kuvassa jouluvalot itsessään ei pääse ominaisuuksiinsa, koska pääpointti oli nyt kellossa, mutta ujutin ne silti vähän näkymään taustalla. Rakastan jouluvaloja.

Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta! Käykää kattomassa myös muiden Blogitiimi-tyttöjen blogeista heidän 15  kuvaa näistä samoista teemoista:

Anniina // Jenny // Heli // Krista

Blogitiimi - Elämäni 5 saavutusta

 Syyskuun Blogitiimi-postauksen aiheena meillä on oman elämän saavutukset. Asiat, joita ollaan saavutettu ja joista ollaan ylpeitä. Mä ajattelin aluksi, että "kyllä mä viisi saavutusta keksin", mutta nyt kun aloin vakavasti ajattelemaan, että mitkähän ne viisi saavutusta voisi olla, tulikin aikamoinen black out. Mitä ihmettä mä olen muka saavuttanut elämässä? En mitään?

Mun saavutus-listaan ei valitettavasti voi kirjoittaa mitään ylioppilastutkintoa tai muutakaan koulusta valmistumista. Tän ikäisenä varmaan juuri koulusta valmistuminen on yks niitä suurimpia saavutuksia. Oli se sitten lukio, ammattikoulu tai vaikka yliopisto. Ehkä oma asunto, oma lapsi, unelmien työpaikka tai vaikka jossain urheilulajissa pärjääminen. Tässä vaiheessa ajatuskehää alkaa iskemään jo epätoivo. En mä ole saavuttanut mitään.

 Mutta tarviiko niiden saavutusten aina olla todella suuria? Tai mustaa valkoisella? Tarviiko saavutuksen olla ylipäätään jotain yleisesti tosi arvostettua, että siitä vois itse olla ylpeä? Mun mielestä ei. Mä voin olla ylpeä jostain asiasta, jonka mä olen saavuttanut, vaikka yleisesti sitä ei pidettäisi kovin merkityksellisenä. Tai että joillekin se olis itsestäänselvyys. Jos se ei ole ollut mulle itsestäänselvyys, vaan mun on pitänyt tehdä jotain sen eteen, että oon saavuttanut kyseisen asian, silloin saan olla siitä ylpeä.

Mun ensimmäinen saavutus, jonka haluan tähän postaukseen kirjoittaa, on ehdottomasti mun au pair -aika Tukholmassa. Mä olin haaveillut siitä kauan, mutta en olis ikinä uskonut, että joskus oikeasti mä olen au pair. Se vuosi oli ehdottomasti mun elämän parasta aikaa. Asuin Ruotsissa, sain puhua ruotsia, sain olla lasten kanssa, musta tuli osa perhettä jota rakastan edelleen, sain ihania ystäviä ja mä selvisin siitä kaikesta, mikä oli tuntunut mahdottomalta. Vaikka mua epäiltiin, että pärjäänkö mä, käskettiin miettimään mitä tehdä jos en pärjääkään, niin mä selvisin. Ja oon siitä ihan hiton ylpeä! Ja myös erittäin kiitollinen ja onnellinen, että mä uskalsin lähteä, mä olin "maailman paras lastenhoitaja" (hostperheen tyttöjen sanoin), mä sain toteuttaa kaikkia askarteluideoita ja leikkejä lasten kanssa, opin puhumaan luontevasti ruotsia ja jokaikinen siellä vietetty sekunti tekee mut edelleenkin niin onnelliseksi. Se kaikki on mun suurin saavutus.

 Au pair -ajan jälkeen mun suurimpia saavutuksia on opiskelu. Mä en ole valmistunut, enkä vielä valmistumassakaan, mutta jo se että mä sain opiskelupaikan mun lapsuuden haavealalta, on saavutus. Mutta ennenkaikkea se on mulle saavutus, että mä olen käynyt tätä koulua yli 8 kuukautta. Mä oon ollut jokaikisellä lähiopetustunnilla paikalla, oon tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä, oon uskaltanut ylipäätään olla niin isossa ryhmässä ja mulla on todellakin haaveena valmistua lastenohjaajaksi ensi vuonna. Viime vuodet mun koulunkäynti on keskeytynyt aina syystä tai toisesta, mutta nyt mä opiskelen täysin samassa tahdissa kuin kaikki muutkin, enkä toivo että mikään tulee esteeksi mun valmistumiselle aikataulussa. Se on saavutus.

Ennen kuin mä lähdin au pairiksi, mä pelkäsin tosi paljon koiria. Oon pelännyt ihan lapsesta asti, eikä aiemmin koiran rodulla, värillä, koolla tai edes käytöksellä ollut mitään merkitystä siihen, kuinka paljon mä sitä pelkäsin. Pelkäsin kaikkia koiria. Mutta koska mun hostperheellä oli koiranpentu, jonka hoito kuului päivisin mun vastuulle, niin auttamatta oli vähän totuteltava koiriin. Kyseinen hauveli ei ollut helpoimmasta päästä, ja vaikka siihen ajoittain meinas hermot mennä totaalisesti, mä en oikeastaan koskaan pelännyt sitä. Ihan ekoina viikkoina saatoin olla hieman kauhuissani, kun se riehaantui ja haukkui, puri eikä rauhottunut millään. Mutta meistä tuli kavereita. Viimesenä iltana se koira nukkui mun päällä sohvalla, ja mulle tuli ikävä sitä koiraakin, kun palasin Suomeen. Puoltoista kuukautta sen jälkeen meille muutti samanrotuinen koiranpentu, enkä mä tietenkään ole pelännyt Islaa sekuntiakaan. Islan ja Ruotsin koiran jälkeen mun koirakammo on laantunut merkittävästi. Edelleen arastelen isoja ja tietynrotuisia koiria, mutta harvemmin pelkään mitään koiraa enää kuollakseni. En pelkää, että nyt se raatelee mun elävältä tai haluaa purra mun käden irti. Se on myös saavutus, ja se helpottaa kyllä elämää, koska koiria on kaikkialla.

Mä koen, että mulle on myös saavutus, että oon matkustellut viimesen parin vuoden aikana tosi paljon. Tiedän, että jotkut reissaa vielä enemmän ja kauemmas, mutta nyt puhutaankin mun saavutuksista. Vuonna 2015 mä kävin 2 kertaa Tallinnassa, Kreetalla ja muutin Ruotsiin. Vuonna 2016 mä asuin edelleen Ruotsissa, kävin Maltalla, Tallinnassa ja pikavisiitillä Tukholmassa. Tänä vuonna mä oon käynyt Lontoossa, Tukholmassa ja kiertänyt seitsemässä eri Ranskan kaupungissa. Se tekee yhteensä 10 ulkomaan matkaa. Oon lentänyt tänä aikana myös enemmän kuin ikinä, 19 kertaa. Aikaisempina vuosina oon matkustanut korkeintaan kaks kertaa vuodessa tyyliin laivalla Tallinnaan tai Tukholmaan. Mutta ei siinäkään ole mitään väärää, Tukholmassa varsinkaan. Mutta mun saavutus on se, että oon nähnyt parin vuoden aikana tosi paljon maailmaa. ("tosi paljon" taas suhteutettuna vaan mun elämään) Musta on hienoa nähdä erilaisia maita ja kaupunkeja, matkustaminen avartaa. Siks oon mielestäni saavuttanut matkustamisella jotain, koska pelkästään Suomessa olemalla multa olis jäänyt paljon näkemättä ja kokematta.

Konkreettisella tasolla ulospäin tää viimenen saavutus ei ehkä juurikaan näy, mutta henkisesti mun pään sisällä tää on vaikuttanut valtavan paljon. Oon oppinut tuntemaan itteäni, ja tutustumalla itteeni, oon oppinut myös ymmärtämään mun elämää ja tapahtumia ihan eri tavalla. Kaikki asiat on saaneet ihan uusia merkityksiä, osaan arvostaa myös asioita, joilla ei ollut aiemmin merkitystä. Oon oppinut puhumaan asioista, oon saanut sanottua asioita ääneen, käsiteltyä niitä ja kun on saanut menneisyyden jollain tasolla hallintaan, niin on mahdollisuus miettiä tulevaisuuttakin. Oon löytämässä pikkuhiljaa mun elämälle jotain ihan oikeeta suuntaa. En uskalla ajatella liian pitkälle tai liian suuria asioita, mutta pikkuhiljaa. Vielä ei ole läheskään "valmista", vaikka ei kukaan ihminen koskaan olekaan valmis. Mutta mä olen löytänyt keinot päästä elämässä eteenpäin. Pikkuhiljaa mun sisällä syttyy pieni toivonkipinä siitä, että ehkä mun elämästä voi tulla oikeesti jotain. Ja se on ihan äärettömän suuri saavutus mulle. Koska jos se on saavutus, että mä ylipäätään hengitän, elän ja olen, niin on valtava askel, että se ei tunnu enää vastenmieliseltä tai väärältä. Oon saavuttanut sen, että haluan elää.

Kun laskee omaa vaatimustasoa siinä, että mikä onkaan mulle saaavutus, niin alkaahan niitä tulla mieleen enemmänkin. Oon saavuttanut elämässä sen, että mulla on ympärillä ihania ystäviä, jotka on oikeesti mun ystäviä. Mun rakkain ystävä ei lähde minnekään, vaikka välillä oon itkien pyytänyt sitä, että sen pitää vihata mua ja jättää mut yksin. Se jos mikä on tosiystävyyttä, josta mä olen ylpeä. Oon ylpeä siitä, etten oo värjännyt hiuksia vuoteen ja 9 kuukauteen. Se on saavutus, koska vanhoja postauksia lueskelemalla selviää äkkiä, että ennen hiustenvärjäys oli mulle melkein arkipäivää. En oo koskaan rikkonut mun puhelimen näyttöä, suojalasikalvo on mennyt pienelle särölle kerran, mutta puhelinta en oo hajottanut. Sekin on saavutus, koska kyllä niitä sirpaleisia puhelimen näyttöjä näkee lähes päivittäin. Onhan sekin toisaalta saavutus, ettei mun hampaissa ole vielä 22-vuotiaanakaan yhtäkään reikää.

Elämä on oikeestaan täynnä saavutuksia. Eikä mikään saavutus ole liian pieni, etteikö siitä sais olla ylpeä. Jokainen on saavuttanut jotain elämässään, ihan varmasti. Vaikka suurimmat haaveet, unelmat ja tavoitteet olis vielä toteutumatta, niin silti jokainen päivä lähempänä suurta unelmaa on saavutus itsessään. Tärkeintä onkin, että ei saa koskaan luovuttaa, jos haluaa saavuttaa jotain.

Käykää lukemassa myös muiden tiimiläistä blogeista, mitkä viis asiaa on heidän saavutuksiaan! ♥

Krista // Heli // Jenny // Anniina