Kevään bucket listin toteutuminen

Kun kesäkuu on jo hyvää vauhtia menossa kohti puoliväliä, olis varmaan sopiva aika julistaa kesä alkaneeks, ja jättää kevät taaksepäin. Maaliskuussa Blogitiimin kanssa tehtiin yhteispostauksena kevään bucket listit, ja mä oon miettinyt jo jonkun aikaa, että tulisin kertomaan miten se on toteutunut. Sen postauksen pääsee lukemaan tästä (klik)!

Nyt kerron teille vielä kertauksena vähän mitä olin bucket listiin kirjoittanut, ja kerron myös onko kyseinen asia toteutunut kevään aikana!

♥ Matkusta Tukholmaan!
Mä olin tosiaankin päättänyt, että mun on pakko päästä Tukholmaan. Ja mä kävin viikon reissulla Tukholmassa toukokuun lopulla, joten tämä toteutui, onneks!

♥ Nuku hyvin!
Mun unirytmi on ollut koko syksyn, talven ja kevään aivan vinksallaan, mutta oon sitä yrittänyt aina säännöllisin väliajoin kääntää normaalimmaks. Ajoittain se on onnistunutki, esimerkiks Tukholmassa ollessa, mutta tässä viimesen viikon ajan on taas alkanut mennä liiaks valvomiseks ja se tarkottaa myös nukkumista melkein puoleen päivään. En oo siis täysin päässyt tavoitteeseen, mutta koko ajan sitä kohti!

♥ Ole parempi ystävä!
Halusin, että näkisin ystäviä useammin ja näyttäisin mun ystäville, miten paljon rakastankaan niitä. Oon yrittänyt, ehkä ajoittain vähän epäonnistunut, mutta parhaani teen. Oon kuitenkin nähnyt kauempana asuvia ystäviä aika paljon. Oon käyny ite Tampereella ja Helsingissä, sekä esimerkiks Alina on tullu käymään Lahdessa mun luona.

♥ Panosta kouluun!
Tarkotuksena oli, etten jättäis koulutehtäviä viimeseen iltaan, ja tekisin kaiken niin huolellisesti kuin osaan ja pystyn. Tietyissä tehtävissä tää on toteutunut hyvinkin, mut muutaman kevään viimesten tehtävien kanssa sain taistella, että ehdin palauttamaan ne ennen keskiyötä, kun sain aikaseks alottaa ne vasta kymmeneltä illalla palautuspäivänä...

♥ Ole rohkea!
Mä halusin, että uskaltaisin tehdä asioita, jotka on ennen ollut liian ahdistavia tai pelottavia. Siis sellasia, joita haluaisin tehdä, jos vaan uskaltaisin! Ja oon ehdottomasti sitä mieltä, että tää on toteutunut! Oon uskaltanut mennä juhliin, joista en tunne kuin järjestäjät ennestään. Oon uskaltanut hoitaa puhelimella asioita, ja soittaa täysin tuntemattomille ihmisille. Oon myös uskaltanut ottaa puheeksi asioita, jotka ei tunnu oikeanmukaisilta, vaikka aluksi se ei meinannut tuottaa tulosta, mutta en luovuttanut - ja lopulta asia otettiin hoidettavaksi ylemmältä taholta! Siitä tuli ehdottomasti voittajafiilis, että uskalsin!

♥ Tutustu uusiin ihmisiin!
En oo varsinaisesti kunnolla tutustunut keneenkään uuteen ihmiseen, mutta oon tavannut uusia ihmisiä ja viettänyt jonkun verran aikaa kuitenkin niiden kanssa, vaikkei vielä ihan tunnetakkaan kunnolla. Myös koulusta oon saanut uusia ystäviä ja kavereita tän kevään aikana, ja oon siitä tosi ilonen!

♥ Käy keikalla!
En ollu pitkään aikaan käynyt kenenkään artistin keikalla, mutta huhtikuussa ostettiin Saran kanssa liput toukokuiselle Irinan keikalle. Siellä oli niin hyvä fiilis ja tulin siitä tosi onnelliseks! Tämäkin siis toteutui!

Mun kevään bucketlistin seitsemästä kohdasta 4 toteutui täysin, ja 3 ainakin osittain tai ajoittain. Kevät meni todella äkkiä, ja vaikka paljon ehtikin tapahtua, niin tuntuu että se meni silti ihan hujauksessa ohi! Mutta ihanaa, että nyt on kesä ♥

vaikka montaa vastaantulijaa voisit yhtälailla rakastaa

 On taas se aika vuodesta, kun koulut loppuu ja kesälomat alkaa. Ihmiset päivittää someen kuvia itsestään ruusu kädessä, todistuksista ja kertovat mihin ammattiin tai tutkintoon valmistui ja mihin aikoo hakea jatko-opiskelemaaan. Tää aika vuodesta on mulle henkilökohtasesti aika masentavaa, koska mä oon viimeks saanut keväällä todistuksen käteen vuonna 2011, kun pääsin peruskoulusta. Muutaman erotodistuksen oon kyllä saanut, mutta siinähän se masentavuus onkin. Kolme vuotta sitten mun piti valmistua ylioppilaaksi, jos kaikki olis mennyt elämässä niinkuin piti. Ja nyt kolmen vuoden päästä siitä päivästä, mulla vois olla jo toinenkin tutkinto suoritettuna. Vaan eipä ole ensimmäistäkään.

Mä voin masentaa itteäni lisää ajattelemalla miten saamaton mä olen, kun kunnon ihmiset olis tässä 6 vuodessa jo lukeneet ittensä vaikka lääkäreiks, enkä mä ole saanut aikaan mitään. Mutta enhän mä siitä tulis yhtään paremmalle mielelle, miks siis ajattelisin niin? Mä olen kuitenkin tällä hetkellä koulussa, ja kerrankin ihan oikealla alalla, josta haluan valmistua ja se on todellakin tavoitteena. Mä oon selvinnyt ensimmäisestä puolesta vuodesta tätä koulua, ja saan olla itestäni todella ylpeä, koska se ei oo mikään itsestäänselvyys mulle. Se olis huomattavasti helpompaa kääntää oma ajatusmaailma tähän suuntaan, ellei ympäriltä tulevat paineet ja odotukset olis päinvastaisia. Silti on vaan pakko yrittää ajatella, että mä valmistun kyllä, vaikkakin paljon myöhemmin kuin muut omanikäiset, eikä siinä ole mitään väärää.

Mä oon kirjottanut blogiin viimeksi eilen Blogitiimipostauksen merkeissä, mutta sitä edellinen kuulumispostaus on julkaistu 7. toukokuuta. Tässä kuukaudessa on tapahtunut hirveästi taas kaikkea, josta haluan kertoa. Koulun kanssa oli todella paljon tekemistä, kun piti palautella useita eri kurssien itsenäisiä tehtäviä, jotka jätin tietenkin sitten viime tippaan... Sain jokaikisen kuitenkin palautettua ajallaan. Viimesenä koulupäivänä meillä oli kristillisen kasvatuksen kurssilla koelaboratorio, jossa tehtiin joko yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä erilaisia tuokioita tai hartauksia. Mä vihasin sitä kurssia sisällön puolesta, mutta meiän ryhmän tuokiosta tehtiin täysin uskonnoton, jossa puhuttiin erilaisuuden hyväksymisestä ja suvaitsevaisuudesta. Tuokion pitäminen onnistui tosi hyvin ja saatiinkin paljon positiivista palautetta siitä! Mulla oli myös stressiä ens syksyn työssoppimispaikoista ja ylipäätään TOP-jaksojen suorittamiseen liittyvistä seikoista, mutta ne asiat on hyvin pitkälti hoidossa nyt.

Oon nähnyt aika vähän kavereita, koska en oo kertakaikkiaan ehtinyt enempää. Toukokuun puolessa välissä olin kaks päivää Helsingissä Maijan luona, jolloin suunniteltiin meiän tulevaa yhteistä reissua ja käytiin vähän kaupoilla, syömässä ja kuvailemassa. Vietin myös ihanan viikonlopun pikkuprinsessan kanssa, kun käytiin leikkipuistossa, puhalleltiin saippuakuplia ja piirrettiin katuliiduilla, käytiin Triossa ja kirpparilla, ostettiin metrilakuja ja siliteltiin Jokimaan kissatalolla kodittomia kissoja.

22. toukokuuta oli viimenen koulupäivä, ja heti seuraavana aamuna mä suuntasinkin lentokentälle ja lensin Tukholmaan. Seikkailin tuttua reittiä kohti Saltsjöbadenia ja mun entistä hostperhettä. Oli ihana jälleennäkeminen sekä perheen kaikkien lasten, koiran että vanhempien kanssa ♥ Tiistaina mä olin iltapäivällä vasta perillä, joten siinä ehdittiin vaan vähän leikkiä, vaihtaa kuulumisia ja syötiin päivällistä. Hostäiti sano mulle illalla kun juteltiin lasten mentyä jo nukkumaan, että L oli kuiskannut sille, että "äiti, älä kerro tätä Sinille, mutta mä rakastan sua ja Siniä yhtä paljon". Meinasin alkaa itkemään kun kuulin sen. 

Keskiviikon mä olin luvannut olla kaksosten kanssa kotona, niin ne ei mennyt silloin päiväkotiin. Lähdettiin puol yhdeksältä aamulla leikkipuistoon, jossa kiipeiltiin, keinuttiin ja leikittiin hippaa. Kahden tunnin puistoilun jälkeen alkoi janottamaan, joten lähdettiin kävelee takas kotiin. Pojat istahti sohvalle ja nappas tottuneesti iPadit käteen alkaen pelailemaan, joten päätin että kasaan eväät reppuun ja lähdetään takas ulos. Eilen leivottuja suklaamuffinsseja, mehua ja viltti mukaan, ja käveltiin meren rannalle niitylle piknikille. Sielläkin vierähti ainakin tunti, ja kotiin tullessa leikittiin teltassa kotia ja pompittiin vielä trampoliinilla, ennenkuin tytötkin tuli koulusta kotiin. Askarreltiin sitten kaikki yhdessä ja vietetiin kiva iltapäivä. Vanhempien tullessa töistä kotiin, syötiin terassilla itsetehtyjä hampurilaisia päivälliseks. Illalla annoin vielä mun tuliaiset, joista tykättiin tosi paljon!

Torstai sattui olemaan helatorstai, jolloin ei ollut töitä tai koulua. Aamupäivällä laitoin hostäidin kanssa pyykkiä kuivumaan, vaikkakin hostäiti sanoi ettei olis tarvinnut auttaa, mut sanoin että "oikeestaan mulla on ollut tätä tosi ikävä". Kertoo varmaan aika paljon, että mulla on ollut ikävä jopa sitä nelilapsisen perheen päivittäistä pyykkisirkusta. Sit istuttiin terassilla auringossa kattomassa kun lapset teki temppuja trampoliinilla. Oltiin suunniteltu, että lähdetään koko perhe yhdessä jonnekkin retkelle. Paikaks valikoitui Nyckelviken, joka oli jonkilainen vanha kartano ja kotieläinpuisto. Siellä oli tosi kaunista luontoa, ja lapset tykkäs erityisesti niistä eläimistä. K ihastui poniin ja muut oli enemmän kiinnostuneita possun syöttämisestä rikkaruohoilla. Torstai sattui olemaan tosi lämmin päivä, kuten kaikki muutkin päivät Ruotsissa ollessa, mutta silloin oli jo vähän liian lämmintä ja aurinkoista olla ulkona tunteja täyden auringon porottaessa. Hostisä jätti meidät muut Nacka Forumin luokse autolla, ja lähti itse vielä korjaamaan venettä. 

Me muut mentiin siihen tuttuun kauppakeskukseen ostamaan lapsille vähän kesävaatteita, sekä lasten toiveena oli myös ostaa hamahelmiä kotiin. Tigeristä löytyi hamahelmet ja kaikki lapset sai myös uusia kesävaatteita. K ja F oli tietenkin enemmän innoissaan siitä shoppailusta, ne löys kaikkia ihania mekkoja ja toppeja, eikä ois millään osannu valita sieltä vaan muutamaa. Kaksoset sit taas alkoi kypsymään jossain vaiheessa siihen odotteluun, ja ne makas kaupan lattialla ja kurkki sovituskopin verhojen alta kun niiden siskot kokeili vaatteita. Lopulta päästiin vaatekaupastakin ulos ja mentiin vielä kahvilaan juomaan jotain kylmää, ja odoteltiin samalla että hostisä tulee hakemaan. Käytiin vielä koko perhe Ica Maxissa tekemässä niin valtavat ruokaostokset, että en oo ikinä nähnyt niin suurta määrää ruokaostoksia yhdelle perheelle. Kassalle mennessä oli kaks isoa ostoskärryä kukkuroillaan ruokaa. Kun yritin F:n kanssa työntää painavat kärryt ulos kaupasta, siinä pyörivässä ulko-ovessa niin törmäsin kärryjeni kanssa melkein kahteen poliisiin. Siitä selvittiin naurulla, onneks.

Ilta meni aika pitkälti niin, että tein lasten kanssa hamahelmistä kuvioita, vaikkakin enimmäkseen autoin L:ää laskemaan kuvioiden helmiä ja S:ää keräämään oikeenvärisiä helmiä kulhosta. Tein lopuks vielä kaikille lapsille jokaisen itsevalitseman kuvion muistoks. S halus sinisen traktorin, L halus Minion-ukkelin, K:lle tein huulipunan jolla on silmät ja F:lle muffinssin. Kun poikien piti mennä nukkumaan, L tuli vielä mun luokse ja antoi mulle hamahelmistä tehdyt nimensä kirjaimet, ja sanoi että "sä saat nää, ettet sä unohda mua". Taas sain pidätellä itkua, ja vastasin että "enhän mä sua muutenkaan unohtais". Kun vanhemmat oli nukuttamassa poikia, juteltiin vielä tyttöjen juttuja K:n ja F:n kanssa kolmestaan tehden hamahelmiä. Kun tytötkin oli mennyt nukkumaan, juttelin vielä hostäidin kanssa aika myöhään yöhön asti.

Viimenen päivä perjantai alkoi terassilla syödyllä aamupalalla. Ilmassa oli pientä häsellystä, kun se perhe oli lähdössä viikonlopuks reissuun, niin piti pakata tavaroita kasseihin. Autoin minkä pystyin ja valmistauduin itekin henkisesti siihen, että joudun ihan pian sanomaan heipat niille... Olin kattonu sopivan junan ja raahasin matkalaukkuni ulko-ovelle. Eteisessä halattiin hostäidin kanssa ja se sanoi, että oon koska tahansa tervetullut takaisin. Ulkona halasin L:ää ja S:ää, ja en pystynyt edes sanomaan niille mitään kun itketti niin paljon, halasin vaan tiukasti. K:lle ja F:lle sain sanottua, että ne on mulle niin rakkaita, ja ne vastas molemmat että "mäkin rakastan sua". Halattiin hostisänkin kanssa ja pyyhin kyyneleitäni ja yritin pitää itkuni hallinnassa, etten romahtais ihan totaalisesti. Tuntui aivan hirveeltä lähteä, mutta pakotin itteni tarttumaan kiinni matkalaukusta ja kävelin kohti porttia. Ajattelin vaan, että joko lähden nyt tai sitten en pysty ollenkaan. Huusin vielä kaikille, että "jag älskar er!" ja vilkutin koko matkan vielä junaradan toiseltakin puolelta, kunnes en enää nähnyt perhettä.

Saltsjöbanassa istuin taas tutulle vakiopaikalle ja matka Henriksdaliin meni tavallistakin nopeemmin. Bussilla Slussenille ja tunnelbanalla T-Centraleniin, josta kävelin vielä Central stationille, jossa Julia jo odottikin mua. Käytiin viemässä mun matkalaukku säilytysboxiin ja suunnattiin Maxiin syömään. Otin tutut ja turvalliset lasten kananuggetit ja kinuskipehmiksen. Maxista lähdettiin Julian kanssa kiertelemään muutamissa kaupoissa. Jossain vaiheessa Julian piti lähteä, jolloin mäkin otin junan ja lähdin mun kummeille viikonlopuks. Viikonloppu siellä meni aika äkkiä, oli ihanaa kun ei tarvinnut tehdä mitään kummallisempaa. Maanantaina lähdin aamupäivällä taas junalla keskustaan, kun näin Juliaa uudestaan. Vein taas matkalaukun säilytysboxiin, ettei tarvii raahata sitä mukana. Tällä kertaa mä odotin Centralissa Juliaa, josta lähdettiin yhessä kävelemään Drottninggatanin päätyyn asti, jossa ei oltu kumpikaan aikasemmin käyty. Ostettiin Hemköpistä mansikoita, vadelmia, jätskit ja juomista ja mentiin piknikille siihen puistoon. Myöhemmin kierrettiin vielä kaupoissa, mä ostin näissä kuvissa näkyvän punasen kukkamekon sillon Tukholmasta. Mua ei huvittanut lähteä lentokentälle yhtään sen aikasemmin kuin pakko, joten mentiin vielä Kungsträdgårdeniin. Ostettiin Sian täydellistä pehmistä ja syötiin sitä suihkulähteen reunalla, vaikkei siinä vettä ollutkaan. Mä en olis millään halunnut lähteä siitä, mutta Julia hoputti sanomalla, että muuten mä myöhästyn lennolta...

Lopulta meinas käydä niinkin hassusti, että Centralissa mä tyytyväisenä ajattelin että "no hyvinhän mä ehdin!", kunnes Julia muistutti siitä mun säilytyksessä olevasta matkalaukusta, joka piti vielä hakea... Olin ihan kokonaan unohtanu sen matkalaukun, onneks Julia muistutti siitä! Sitten vaan halattiin ja sanottiin heipat, mä kiiruhdin hakemaan matkalaukkua ja kipitin äkkiä sinisen linjan metroon ja kohti lentokenttää.. Siellä mä vein vaan laukun Bag Dropiin, ja ostin Pressbyrånista jätskin ja menin syömään sitä vielä ulos. En pitänyt yhtään mitään kiirettä. Turvatarkastuksen jälkeen vaan istuin ja odotin boardingia, jonka alkamista sai odotella. Taululle ilmestyi teksti, että lento on n. 10min myöhässä. Lopulta kaiken säätämisen jälkeen lento pääs lähtemään 40min myöhässä, joka tarkotti myöhästymistä myös Suomen päässä. Ei se muuten olis haitannut, mutta olin ostanut jo bussilipun Lahteen ja myöhästyin siitä bussista 20 minuuttia, vaikka mulla ois pitäny olla päinvastoin 20min aikaa ehtiä bussiin.

Kävin sitten lentokentän Burger Kingissä syömässä ja odotin seuraavaa bussia, joka menis Lahteen. Loppujen lopuks olin vasta puol 11 illalla kotona, ja aika väsynyt tosta paluumatkan säätämisestä. Oli aika tyhjä olo, kun saavuin takas Suomeen. Yritin kaikkeni, että oisin saanut sen hyvän fiiliksen mukaani Ruotsista, mutta se jäi kyllä sinne odottamaan seuraavaa reissua... Kaikenkaikkiaan oli ihan superihana matka, joka meni vaan valitettavasti taas kerran liian nopeesti ohi. Jos vaan mitenkään mahdollista, niin yritän mennä vielä kesällä toisen kerran siellä käymään! Oli hauska sattuma, että tasan vuosi sitten, kun muutin Tukholmasta takaisin Suomeen au pair -vuoden jälkeen, oli 29.5.2016. Ja tasan vuotta myöhemmin, 29.5.2017 mä palaan Ruotsin reissusta takasin Suomeen.

Ruotsista tulon jälkeen oon yrittänyt keksiä tekemistä, että saisin ajan kulumaan ja mielen suunnattua johonkin kivaan. Kävin alkuviikosta piristämässä Saraa ja vein mukanani mansikoita ja meiän lempparia vadelmavichyä. Torstaina menin aamusta Merituulille ja juteltiin ja höpistiin koko aamupäivä, ja iltapäivällä kierreltiin vielä vähän kaupoissa. Perjantaina tulin äitille, lauantaina käytiin serkun ylioppilasjuhlissa ja illalla vielä lähdettiin kuvailemaan Islan kanssa metsään. Nyt sunnuntaina käytiin iltapäivällä mummolla ja illaks mentiin pikkuprinsessalle kylään. Pikkuprinsessan kanssa tehtiin Islalle agility-rata, jota Isla juoksi hulluna edes takaisin ja hyppi esteitä. Pompittiin myös trampalla (ilman Islaa tietenkin) ja se näytti kaikkia hienoja voltteja mitä se osaa tehdä.

Nyt illalla mä ajattelin vaan, että haluan kirjottaa tän postauksen. Seuraavat 11 päivää mun kalenterissa näyttää aika rennoilta, mutta sitten lähden ensin Helsinkiin Camillalle viikonlopuks, ja siitä jään Helsinkiin vielä Maijalle yhdeks yöks, jonka jälkeen suunnataankin taas kohti Helsinki-Vantaata ja lentokone vie meidät seikkailuun. En kerro tästä matkasta vielä sen enempää, mutta se on ehdottomasti suurin seikkailu, minne mä oon lähtenyt. Vähän kutittaa vatsanpohjassa ja jännittää, että miten me selvitään, mutta odotan sitä kuitenkin innolla! En kyllä edes tajua, että ollaan oikeesti lähdössä tollaselle matkalle, mutta ehkä sitten kun vaihtolento on laskeutunut määränpäähän, niin se sitten valkenee.

Kun palaan Maijan kanssa reissusta, kesäkuu onkin jo ihan viimesiä päiviä vaille ohi. Onneks kesästä on jäljellä vielä kokonainen heinäkuu, jolloin mulla ei oo suurempia suunnitelmia, ainakaan vielä. Yritän tehdä mahdollisimman paljon kaikkea kivaa, enkä stressata niin paljon. Mutta stressittömyydestä on turha uneksiakaan, koska odotan kauhulla syksyä ja stressaan siitä jo nyt. Tulossa on tosi paljon muutoksia mun elämään, joihin en oikein pysty vaikuttamaan mitenkään. On täysin hyödytöntä stressata puol vuotta etukäteen asioita, joille en edes mahda mitään, mutta on helpommin sanottu kuin tehty, etten stressais silti.

Tällä kertaa mulla ei ollut muuta asiaa mielessä, mistä olisin halunnut kirjottaa. Johan tästä jo aika pitkä postaus tulikin, mutta onneks kerrankin oli myös paljon kuvia tasapainottamaan tekstin määrää! Mä oon muuten myös vihdoin saanut kirjotettua julkaisukuntoon kolmannen Lontoo-postauksen, jonka saatte nyt oikeesti pian. Haluisin todellakin kirjottaa useammin blogia, mutta se tuntuu joskus niin hankalalta aloittaa, kun ei oo pitkään aikaan postannut. Mutta pitäis pitää tää kirjotusfiilis yllä, niin olis helpompaa!

Kuullaan taas pian, ihanaa ens viikkoa kaikille, joka taitaa olla monelle ensimmäinen kesälomaviikko! ♥

Blogitiimi - Kesämuistoja vuosien varrelta

Kuukauden ensimmäinen lauantai tarkoittaa Blogitiimi-postausta! Tosin toukokuussa jätettiin postaus välistä, koska melkein kaikilla oli kiireitä esim. koulun kanssa. Mutta nyt kesäkuun postauksen merkeissä ollaan kaikki taas kirjottelemassa yhteistä tiimipostausta, jonka aiheena on tällä kertaa kesämuistoja vuosien varrelta! Päätettiin yhdessä, että valitaan 5 kesämuistoa jokainen, joista kerrotaan sitten vapaamuotoisesti.

Rehellisesti sanottuna luulin, että mulla tulis olemaan vaikeuksia keksiä edes viittä mainitsemisen arvoista kesämuistoa... Mutta kun aloin tätä postausta kirjottamaan, yhtäkkiä huomasinkin, että oon päinvastaisen ongelman edessä. Lopulta nää viis kesämuistoa valikoitui tähän lähinnä sen perusteella, mistä oli saatavilla jotain kuvamateriaaliakin tekstin tueksi. Mutta olisin kovasti halunnut kertoa tähän myös kahdesta ruotsin kielikurssista, joilla oon ollut kahtena kesänä. Olisin halunnut kertoa miten ihanaa oli päästä pois peruskoulusta ja eroon siitä kidutuksesta. Olisin halunnu myös kertoa siitä kesästä, kun Minni ja Miisu syntyi. Mutta niiden tarinoiden aika tulee sitten joskus toiste. Nyt mennään näihin viiteen kesämuistoon!

Kesällä 2011 mä lähdin ensimmäistä kertaa ikinä etelään. Lähdettiin viikoksi Rodokselle Kreikkaan vähän isommalla porukalla, johon kuului kolme äitiä ja kolme tytärtä. Mä olin vielä ysiluokalla, muistan että oli toisiks viimenen viikko koulua ennen päättäreitä, kun lähdettiin reissuun. Ton loman yks ehdoton kohokohta oli vesiskootterilla ajaminen! Ihan huippuhauskaa!

Kesällä 2014 mun ihana ystävä Anni pyys mua viikoks Helsinkiin sen kanssa. Majottauduttiin Annin veljellä, ja tehtiin sen viikon aikana ihan hurjasti kaikkea kivaa! Käytiin kahteen otteeseen Lintsillä, syötiin jäätelöä, käytiin Suomenlinnassa, kirppiksillä, shoppailtiin ja kuvailtiin ja vietettiin ihanaa aikaa yhdessä. Oli tosi ihanaa olla viikko Suomen sisällä reissussa, että pääs näkemään ja kokemaan Helsinkiä ihan kunnolla ja vähän erilailla kuin yleensä. Helsinki-viikosta löytyy paljon kuvia tästä postauksesta (klik)!

2015 kesällä lähdin ensimmäistä kertaa kaverin kanssa pitemmälle reissulle. Lähdin mun pikkuserkun Maijan kanssa viikoksi Kreikkaan, tällä kertaa Kreetalle. Meillä oli myös tosi ihana reissu, muistelen pelkästään lämmöllä meiän hulluja ideoita ja ihania hetkiä siellä. Tää auringonnousu-kuva on otettu viimeseltä tai toisiksviimeseltä aamulta Kreetalla, kun lähdettiin hulluina aamuviiden-kuuden aikaan meren rantaan katsomaan, kun aurinko nousee. Mut kyllä ehdottomasti kannatti, upein auringonnousu ikinä! Pian lähdetäänkin Maijan kanssa jo uuteen reissuun ;) Mut jos Kreetan lomasta haluatte lukea lisää, siitä löytyy kuvia ja tekstiä tästä postauksesta (klik) ja muutamasta sitä edellisestä myös!

2015 kesällä koitti myös toteen mun yks suurimmista unelmista. Mä muutin Tukholmaan! Lähdin au pairiks ihanaan perheeseen ja en oikeesti voi vieläkään sanoin kuvailla, miten ihanaa oli asua se vuosi Ruotsissa... Rakastin yli kaiken.

2016 kesällä, viime heinäkuussa, meidän perheeseen saapui ihana pieni uusi pallero. Mä en ois ikimaailmassa voinut kuvitella vielä muutamia vuosia sitten, että meillä ylipäätään olis koira, tai että mä voisin rakastaa sitä niin älyttömän paljon. Ihan älytöntä vauhtia tää aika kyllä menee, kun Isla täytti viime viikonloppuna jo vuoden! Muistan niin sen hetken, kun käytiin hakemassa Isla kotiin. Se oli niin pienen pieni, pelkäsin melkein pitää sitä sylissä, etten vahingossa tiputtais sitä! Mutta voi että se oli suloinen, niistä piikkihampaista huolimatta mitkä pisti mun vaatekaapin uusiks... Aika menee niin nopeesti.

Ihanaa kyllä muistella menneitä kesiä! ♥ Varsinkin, kun uskon että tää kesä tulee menemään aika rauhallisissa merkeissä lukuunottamatta tulevaa reissua Maijan kanssa. Käykää lukemassa myös muiden blogitiimin tyttöjen blogeista, millasia kesämuistoja sieltä löytyy!

Jenny // Krista // Anniina // Heli

pitää uskaltaa tanssia varjoja vasten

 Saan tän postauksen todennäköisesti valmiiksi vasta puolen yön jälkeen, mutta kun alotan kirjottamaan tätä, on 6. toukokuuta. Kello on 23:50, mutta mä oon tavalliseen tapaan hereillä. Tänä iltana asiaan varmasti vaikuttaa se, että nukuin iltapäivällä 3½h päiväunet. Ja siihen taas vaikutti se, että viime yönä nukuin vaan neljä tuntia. Joka johtui eilisiltaisesta Irinan keikasta. Mutta en mä tullut kertomaan mun nukkumisista, vaan on paljon muutakin kerrottavaa.

Koko kevät on mennyt ihan hirveetä vauhtia. En ymmärrä, että on jo toukokuu. En edes huomannut missä välissä maaliskuu vaihtui huhtikuuks?! Rehellisesti en edes muista, koska olisin viimeks kirjottanut blogiin kunnolla kuulumisia, muutenkin kuin Lontoo-postauksien muodossa. Varmaan helmikuussa? Siitäkin reissusta on jo kaks kuukautta, enkä oo vieläkään julkaissut kolmatta osaa niistä postauksista. Täytyy sanoa, että viime aikoina blogi ei oo ollut ihan päällimäisenä mielessä. En oo ottanut tästä mitään stressiä, ja niinhän mä päätin sekä viime kesänä että syksynä. Oon sentään jossain tavoitteessa onnistunut.

Lontoon reissun jälkeen mun kalenteri on täyttynyt kaikenlaisilla merkinnöillä. Koulupäiviä, kavereiden tapaamisia, juhlia, muistutuksia milloin mistäkin koulutehtävästä tai bussikortin lataamisesta. Kuulostaa aika tavalliselta. Helmikuun alusta alkaen tähän päivään, mun kalenterissa on ollut 6 tyhjää päivää. Yli kolmen kuukauden ajalta on ollut 6 "vapaapäivää" kaikesta. Mä oon sellanen ihminen, joka tarvii tietyin väliajoin niitä päiviä. kun saa vaan olla ihan yksin. Ei tarvii lähteä edes kauppaan, ei tarvii puhua kenellekkään tai nähdä ketään, ei tarvii vaihtaa edes yökkäriä pois koko päivänä. Ilman sellasia päiviä mä en jaksa niitä muita päiviä, jolloin pitäis jaksaa tehdä koulutehtäviä tai olla sosiaalinen.

Vaikka kevään aikana on tapahtunu hurjasti kaikkea kivaa, mulla on ollut aika paljon stressiä monista asioista. On ristiriitasta, että vaikka kaipaan ja tarvisin yksinoloa, silti täytän mun kalenterin kaikella mahdollisella, ettei tarvis olla yksin ja ahdistua. Ja se johtaa jokatapauksessa siihen stressaamiseen ja ahdistumiseen, kun en ehdi kerätä missään vaiheessa tarpeeks voimia ja saada ajatuksiani kasaan, kun taas oon jo menossa jonnekkin.

Välillä on tuntunut kirjaimellisesti, että ei tuu kesää. Oon miettinyt, että miten ihmeessä selviän kaikesta. Jotenkin sitä voimaa löytyy aina jostain. Oon tehnyt aamuyön tunneille asti koulutehtäviä, että saisin ne palautettua ajoissa, kun on pitäny jättää ne taas viime tippaan asti tekemättä... Oon siirtänyt ja siirtänyt kuukausien ajan tärkeitä asioita eteenpäin, kunnes nyt niitten deadlinet alkaa olemaan enää parista viikosta kiinni, ja mun on pakko hoitaa ne. Sitten on paljon asioita, joita en koe tarpeelliseks kirjottaa blogiin, mutta tuntuu että kaikki tää stressi ja tunne siitä, etten saa mitään aikaseks, on tosi lamauttavaa. Silti ei oo aikaa jäädä keräilemään itteään, vaan on pakko jatkaa.

En halua, että tää kuulostaa siltä, ettei mun elämässä tapahtuis mitään hauskaa. Haluun kertoa myös kivoista asioista, joita on tapahtunut. Oon tykännyt tehdä koulutehtäviä, jotka oikeesti kiinnostaa ja on ollu tosi hauskaa käydä tutustumassa lasten muskariin ja kuunnella ja havainnoida sitä, on ollu kivaa haastatella ihmisiä, keksiä erilaisia kuvallisen ilmaisun keinoja ja suunnitella askartelujuttuja, koota musiikkikansio ja täyttää se kivoilla lastenlauluilla. Eilen huipentui leikkiminen ja liikkuminen -kurssi, kun oltiin koko luokka vetämässä erilaisia liikunta- ja temppupisteitä päiväkodin perhetapahtumassa. Mulla ja mun parilla oli Merirosvoseikkailu, josta lapset tykkäs ihan hurjan paljon ja oli ihanaa huomata, että oli onnistunut suunnitelmassa! Oli hauskaa pukeutua merirosvoksi ja vähän huvittavaa kävellä lopulta kotiin kadulla merirosvoksi pukeutuneena. Oon tutustunut meiän luokalta muutamaan ihanaan ihmiseen, josta oon tosi ilonen.

Oon ollut serkun tupareilla ja mummon synttäreillä. Herkistynyt kyyneliin, kun pikkuprinsessa osallistui lastenlaulukilpailuun. Käynyt leffassa ja lähtenyt hyvin sponttaanisti yksin teatteriin. Käynyt yksin Tampereella moikkaamassa Annia ja vuorostaan Saran kanssa käytiin Helsingissä, jonne Sanna ja Ronja tuli Turusta. Julia tuli Turusta käymään Lahdessa ja oli hauskaa nähdä vuosien jälkeen pitkästä aikaa. Oon alkanut taas käymään kirjastossa ja lukenut monta kirjaa yrittäen palauttaa mun lukuintoa vuosien horroksesta. Oon kattonut ihan liikaa sarjoja ja leffoja, mutta oon kuitenkin löytänyt uusia kivoja sarjoja ja leffoja joihin oon koukuttunut. Oon ollut Islan kanssa paljon ja ollaan treenattu hauskoja temppuja sekä näyttelyjuttuja yksin, ja yhdessä Idan kanssa. Nähtiin pitkästä aikaa myös rakkaan Alinan kanssa yökyläilyn merkeissä. Käytiin Hannin kanssa satamassa jäätelöllä ihanan kesäisenä kevätpäivänä. Oon nähnyt muutenkin kavereita paljon, koska se saa mut hyvälle tuulelle. Irinan keikka Saran kanssa sai mun fiiliksen kattoon ja olin onnellinen. Vielä onnellisemmaks tulin, kun varasin matkan Tukholmaan. Ja tällä kertaa todellakin pidemmän reissun, kuin vaan yhden yön.

Tällä hetkellä mä vaan käytännössä lasken päiviä siihen, että mun lento lähtee kohti Tukholmaa. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, koska pääsen pois täältä, eikä minne tahansa, vaan pääsen paikkaan jossa mä oon maailman onnellisin. Paikkaan, jossa mulla on oikeesti hyvä olla. Nään mulle rakkaita ihmisiä, vietän ihania päiviä mun host perheen luona ja odotan niin paljon, että saan leikkiä taas niiden lasten kanssa! Vaikka mun au pair -ajasta alkaa kohta olemaan jo vuosi, se on edelleen niin lähellä mun sydäntä että tuntuu kuin eiliseltä ja mä muistelen sitä aikaa pelkästään hyvällä huolimatta ikävistäkin jutuista. 16 päivää.

Lasken myös kevään viimeisiä koulupäiviä. Koko kevätlukukausi on mennyt älyttömän nopeasti, mut mietityttää ajoittain, että mitä tästä on jäänyt päähän? Käytännössä näillä tiedoilla pitäis selvitä syksyn työssäoppimisista, mutta kurssit tuntuu tosi pinnallisilta, eikä opettajat oikein aina edes hallitse kurssisisältöjään, eikä ehdi edes opettaa kaikkea mitä pitäis. Asiat käydään läpi tosi pintapuolisesti, nopeasti ja ne opetetaan tavoilla, joista ei opi mitään itse. Meillä on siis jäljellä enää 5 koulupäivää tänä keväänä. Koko kevään aikana meillä on ollut 14 kurssia, joista 2 on vielä kesken ja yks ei ole edes alkanut!! Toinen keskenolevista kursseista on ihan höpöhöpöä. vähän kuin ryhmänohjausta, että meiän oma opettaja vaan kyselee kuulumisia ja miten menee. Toisesta kurssista on vielä 2/3 käymättä, joka pitäis viimesten viiden päivän aikana käydä. Ja vielä yks kokonainen kurssi pitäis ehtii käymään viiden koulupäivän aikana noiden lisäks. Tää ehkä kertoo siitä, et ei täällä koulussa oikeesti mitään ehditä opettaa, asiat vaan tyyliin kerrotaan että "Tämä teidän pitää tietää, mutta en minä sitä ehdi teille opettaa, opiskelkaa se itsenäisesti omalla ajalla, jos kiinnostaa. Mutta ei se haittaa jossei kiinnosta, ei ketään kiinnosta opiskeletteko te nää asiat kuinka huolellisesti vai ette ollenkaan". Suurin osa opettajista "opettaa" meitä tolla mentaliteetilla. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mua se ainakin masentaa. Ja ennenkaikkea turhauttaa. Mutta odotan kesälomaa, siihen on 15 päivää.

Tästä postauksesta katos kyllä pointti ihan kokonaan. Mun oli kai tarkotus tulla kirjottamaan jotain lyhyesti, eikä vuodattamaan koko kevään tapahtumia. Piti myös sanoa, että eilen ei tullut Blogitiimi-postausta ollenkaan, koska niin moni meiän tiimistä ilmotti, ettei ehdi tekemään postausta. Hypätään toukokuun postaus yli ja jatketaan kesäkuussa! Tän postauksen kuvat on otettu kuukaus sitten, kun käytiin ihanan Saran kanssa kuvailemassa! Tästä pääsee Saran blogiin, jossa kuvia Sarasta samalta päivältä (klik)!

Mun piti jo perjantaina tehdä pieni postaus, koska toissapäivänä tää blogi täytti 5 vuotta!! Muistan kun ajattelin joskus 2013-2014 aikoihin tän blogin suhteen, että en aio koskaan lopettaa tän kirjottamista. Se ajatus on vähän haparoinut viime kesän jälkeen, mutta en mä roiku siinä ajatuksessa pelkästä periaatteesta, vaan en halua lopettaa blogin kirjottamista, koska tää on oikeesti tosi kivaa. Tää blogi kyllä kieltämättä hakee tällä hetkellä vähän tyyliään, mutta en pidä sen asian kanssa kiirettä. Kirjotan siitä mikä tuntuu hyvältä tai ajankohtaselta. Ei sen tarvii olla sen kummempaa.

"Painetaan pauselle tää paska maailma, unohdat miks oot surullinen aina"

Mä mietin paljon, että mikä tekis mut oikein onnelliseks. Tai että miks mä vaan oon jatkuvasti surullinen ja onneton, mitä voisin tehdä, että tää tilanne muuttuis? Yritän suunnitella kivoja juttuja aina lähitulevaisuuteen, että jaksaisin taas pari viikkoa kerrallaan sen voimalla, että on jotain mitä odottaa. Mutta kun se odotettu juttu tulee ja menee, mun on pakko keksiä joku uusi juttu, joka saa mut jaksamaan. Elämän pitäis tuntua kivalta tässä hetkessä. Onko se oikeesti onnellista elämää, että kaks viikkoa menee siihen, että odotat vaan tulevaa, etkä ehdi nauttia siitä hetkestä? Miks on niin hirveen vaikea vaan pysähtyä tähän hetkeen, tähän päivään ja ajatella, että "tänään mä olen onnellinen". Miks se kääntyy niin, että "kunpa kaks viikkoa menis nopeesti, niin sit oon onnellinen".

Mä aion yrittää, että osaisin enemmän vaan olla onnellinen tästä hetkestä. Vaikka odotan kovasti Tukholman matkaa, ja tiedän että sinne päästessäni mä oon tosi onnellinen kyllä, mut miksen mä vois olla yhtälailla onnellinen jostain pienestä asiasta joka päivä? Eikä aina tarvii buukata kalenteria ihan täyteen, että tuntis elämällään olevan edes joku tarkotus. Myönnän, että pelkään tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, ja tuntuu et jos kalenterissa on tyhjä päivä, niin ehdinkin pysähtyä ja kaikki kaatuu niskaan kerralla. Mutta tiedän tarviivani niitäkin päiviä, joten aion niitä järjestää itelleni jatkossa huomattavasti viime kuukausia enemmän. Mulla on asioita, jotka ei pelkällä tahdonvoimalla muutu musertavasta positiiviseks, mutta nekin tuntuu siedettävimmiltä, jos muuten on hyvä olla.

Vaikka joskus tuntuukin, että ei tuu kesää, niin ennenku huomaankaan, kesä on jo täällä. Päivät kuluu, vaikka mä en tekis mitään. Haluanko tosiaan käyttää päivät vaan murehtimiseen ja tulevaisuuden odottamiseen, jos vois antaa jokaiselle päivälle mahdollisuuden. Jokainen päivä voi olla hyvä päivä ♥ Kello on 01:40 kun lopettelen tätä postausta, mutta julkasen tän silti nyt, vaikka onkin yö, eikä kukaan tätä heti lue.

MUN HIUKSET

Heipparallaa pitkästä aikaa! Ennen seuraavaa Lontoo-postausta halusin tulla tekemään postauksen mun hiuksista, kuten lupailinkin alustavasti jo huhtikuun Blogitiimi-postauksessa (klik). Siinä kerrottiin itsestämme faktoja, ja mun kahdekas fakta oli, etten oo värjännyt mun hiuksia yli vuoteen! Siitä sainkin idean tähän postaukseen.

Oon aikasempina bloggausvuosina tehnyt hyvin paljon hius-aiheisia postauksia, koska värjäilin hiuksia jatkuvasti ja kokeilin kaikenmaailman poppaskonsteja esimerkiksi hiusten vaalentamiseen. Mun C-vitamiinivaalennuksista kertovat kolme postausta onki mun blogin ylivoimaisesti kaikkien aikojen luetuimpia postauksia! Ja kun sanon ylivoimaisesti, tarkotan sitä. Nimittäin ensimmäinen osa C-vitamiinivaalennus-postauksista on saanut 14 413 katselukertaa!! Siis neljätoistatuhatta neljäsataakolmetoista. Blogin toiseksi luetuin postaus Essencen meikeistä keikkuu kakkossijalla 1792:lla näyttökerralla. Eli hiuspostaus on saanut 12 621 katselua enemmän. Ymmärrän, että noi C-vitamiinivaalennus-postaukset on edelleen suosittuja, mut miten toi kyseinen postaus voi olla tälläkin hetkellä sekä koko blogin historian suosituin, että myös kuluvan kuukauden, viikon ja päivänkin suosituin? Suurin osa eniten luetuimmista postauksista on hiusaiheisia, joten oletan, että niistä tykätään!

Siks teen tämänkin postauksen, koska tykkään höpötellä hiusjuttuja, enkä oo sitä kovin pitkään aikaan tehnyt. Lisäks on vaan plussaa, että teitäkin kiinnostaa! Tässä vielä muutama linkki mun vanhoihin hiusaiheisiin postauksiin:

Hiushaaveilua (klik)
Hiuskriisi (klik)
Hiustenhoito (klik)
Hiushöpöttelyä (klik)
All about my hair -tag (klik)
Hiushistoriaa (klik)

Mutta muistellaanpa miltä mun hiukset on näyttäneet viime vuosina!

Vuoden 2015 elokuussa mulla oli todella lyhyet tynkähiukset. Tyvi oli värjätty oranssihtavalla värillä, keskiosa hiuksista oli vaaleaa ja latvoissa oli pinkkiä colormaskia. Ylipitkät etuhiukset on kivasti rullattuna letille pois naamalta. Tällä tukalla lähdin sillon au pairiksi. Tästä on nyt 1 vuos ja 10 kuukautta.

Toinen kuva on joulukuulta 2015. Oon käynyt kampaajalla värjäämässä taas oranssia tyveen ja nyt myös hiusten keskiosaan. Latvat halusin jättää vaaleiksi. Hiukset on ihan vähän kasvanut elokuisesta kuvasta, mutta mulle tyypilliseen tapaan hyvin vähän.

Alarivin ensimmäinen kuva on maaliskuulta 2016, reilun vuoden takaa. Siinä oon ollut jo muutaman kuukauden värjäämättä hiuksia, ja juurikasvuakin on havaittavissa. Periaatteessa sama hiusväri kuin joulukuun kuvassa, mutta haalistuneella oranssilla. Ja hiukset taas hieman pitempinä.

Neljäs kuva on viime kesältä, kesäkuulta 2016. En oo värjännyt hiuksia hiusvärillä (ei colormask) puoleen vuoteen, joten juurikasvua on jo n. 5cm. Mun mielestä noi hiukset oli kivan luonnolliset siinä suhteessa, että juurikasvu ei kirkunut täysin erivärisenä, vaan se sulautui ihan nätisti muuhun väriin.

Tässä on hiusten tilanne nyt juuri, huhtikuussa 2017.
Vieressä havainnollistaa kuva huhtikuulta 2016, eli kuvien välissä on vuosi eroa. Vanhemmassa kuvassa oon värjännyt latvat Suomi-lomalla pinkillä colormaskilla, ja hiusten keskiosaan laitoin muistaakseni myös oranssia colormaskia piristämään väriä. En löytänyt muuta takaapäin otettua kuvaa niiltä ajoilta, joten pitää tyytyä tohon. Hiukset oli pituudeltaan kuitenkin aika keskipitkät, ei enää "pitkä polkkatukka", muttei ne täyttäneet vielä ihan pitkien hiusten kriteereitä. Keskipitkät siis.

Tällä viikolla otetussa kuvassa mun hiuksissa ei oo colormaskeja, ihan vaan oman värinen jättipitkä juurikasvu, keskiosassa oranssinkultaista erittäin haalistunutta hiusväriä, ja latvat on tosi vaaleat. Mun hiukset on kasvaneet tosi paljon!

Noiden kuvien välillä hämää se, että vanhempi kuva on otettu paljon lähempää, jolloin pinkit hiukset näyttää todellista pitemmiltä verrattuna nykytilanteeseen. Mut vanhan kuvan hiukset ylettää n. "paidan kainalokohtaan", kun tällä hetkellä hiukset on pitkälle selässä asti.

Tässä toinen vertailukuva, eka kuva on huhtikuulta 2015, jolloin noiden kahden kuvan välillä on kaksi vuotta. Vanhassa kuvassa oon just leikannut ite etuhiukset, sekä pätkässyt aika reilusti latvat pois, jolloin jäljelle jäi tynkähiukset.

Uudessa kuvassa hiusten pituuskasvu näkyy kyllä hyvin. Kahdessa vuodessa mun hiukset on kasvanut tosi paljon, mutta myös vuoden aikana pituutta on tullut yllättävän paljon lisää! Luulen, että suurin syy mun hiusten kasvuun on se, että en oo värjännyt hiuksia. Mun hiukset on aina olleet todella hitaat kasvamaan, ja oon ollut ihan kateudesta vihreänä niille, joiden hiukset kasvaa jopa pari senttiä kuukaudessa. Joidenkin hiukset kasvaa parissa kuukaudessa saman verran, kuin mun kasvaa edes vuodessa. Mut tää värjäämättömyys on ehkä vähän nopeuttanut näiden kasvamista?

Silloin 2015 huhtikuussa mä tosiaan leikkasin hiukset lyhyiks ja samalla leikkasin myös etuhiukset. Etuhiukset on mulle kuin kirous, johon lankean kerta toisensa jälkeen. En tunnu koskaan oppivan, että ne ei vaan ole se mun juttu! Ne näyttää kyllä ihan kivoilta, kunhan ne on ensin kauhean tuskallisen operaation jälkeen saatu hetkeksi asettumaan edes jotenkin paikoilleen...

Mutta huhtikuisten etuhiusten jälkeen, en oo niihin palannut. Ja se näkyy kyllä ylläolevasta kuvasta havainnollistavasti, missä kasvuvaiheessa mun etuhiusten jämät menee tällä hetkellä! Mulla on jakauksen molemmilla puolilla muita hiuksia lyhyemmät osiot, jotka on etuhiusten jäänteet.

 Mun unelma on ollut aina, että mulla olis pitkät hiukset. Niinkun tooooosi pitkät hiukset. Vaikka lattiaan asti! Mutta koskaan aikasemmin mulla ei oo ollut näin pitkiä hiuksia kuin tällä hetkellä. Silloin maaliskuussa 2015, kun värjäsin ne sini-pinkit-hiukset, mulla oli siihen asti pisimmät hiukset. Mutta koska sininen väri jämähti harvinaisen tiukkaan kiinni, ainut vaihtoehto oli vaan leikata latvat pois. Siitä asti oonkin sitten vaan kasvattanut hiuksia.

Oon värjännyt hiukset oikeella hiusvärillä viimeks 2015/2016 vuodenvaihteessa kampaajalla, ja samalla kertaa oon myös viimeks leikannut latvoja.

 Yllä olevassa kuvassa näyttää, että juurikasvua olis vaan viitisen senttiä, mutta todellisuudessa mun omaa väriä on jo 15-20cm riippuen vähän mistä kohdasta mittaa. Pystyn ilman peiliä näkemään jo mun oman väristä hiusta, mikä kertoo siitä että se värjäysraja menee siinä jossain silmänkorkeudella.

 Tässä kuvassa näkyy se haalistunut värjätty oranssi. Se sama oranssi, joka oli ton ensimmäisen kollaasin joulukuu 2015-hiuksissa kirkkaana. Sen jälkeen en oo värjännyt, muuta kuin colormaskeilla, jotka haalistuu pesussa joten niistä ei jää mitään pysyvää väriä. Tätä haalistunutta oranssia väriä löytyy mun hiuksista varmaan myös 20 cm verran. Ehkä paikoin vähän enemmän, koska tosiaan mun hiusvärien rajat ei oo mitenkään suoria tai tasaisia.

 Ja sitten mun kamalat ja rakkaat latvat. Koska en oo 1 vuoteen ja 4 kuukauteen värjännyt, enkä leikannut hiuksia, se tarkottaa sitä että näitä latvoja ei oo myöskään yhtään leikattu pitkiin aikoihin. Ja ne on todellakin juuri sen näköset ja kuntoset. Ihan hirveethän ne on oikeesti, mutta en raaski leikata niitä! Oon vuosikaudet niitä säästellyt, että voin sitten värjäillä niitä colormaskeilla, kun ne on niin vaaleat...

 Latvojen todellista vaaleutta ei meinaa edes tajuta, ennenku esimerkiks nostaa latvaosion vasten tyviväriä. Kun hiukset on auki, värisävyt vaan vaihtuu sulavasti tyvestä kohti latvaa, eikä siinä tajua, että miten suuri väriero onkaan tyven ja latvojen välillä!

Mutta tosiaaan, kuten sanottu, nää latvat on ihan hamppua. Kakshaaraisia löytyy vaikka muille jakaa, mutta en vaan kertakaikkiaan raaski leikata näitä. Oon jotenkin siinä ajatuksessa, että haluan niin kovasti pitkät hiukset, etten voi leikata latvoja vielä. Ajattelen, että"Sitten kun mun hiukset on kasvanut ainakin 10cm lisää, sitten raaskin leikata latvat pois". Ja juu-u, näinhän se varmasti menee, että sitten kymmenen senttiä pitemmistä hiuksista raaskisin leikata muka latvat pois? Turha luulo, mutta tuudittaudun siihen ajatukseen, että näin käy...

Todellisuudessahan tässä käy varmaan niin, että latvat vaan katkeilee kuivuuttaan itsestään pois.

Haluun vielä näyttää mitä aineita käytän mun hiusten hoitoon tällä hetkellä!

 TRESemmén Perfectly (un)done-sarjan shampoo ja hoitoaine on mun uusimmat tulokkaat. Tosin oon joskus äitiltä lainannut tätä hoitoainetta, mutta ostin molemmat putelit omaan kylppäriin vasta muutama viikko sitten. Mun hiukset on aina rakastanut TRESemmén aineita, ja nämäkään ei tee siinä poikkeusta. Etenkin hoitoaine tekee mun hiuksista (erityisesti latvoista) ihan supersilkkiset ja pehmeät. Shampookin vaikuttaa hyvältä!

AUSSIEn Miracle Moist-sarja onkin mulle jo vanha tuttu, jota käytin au pairina ollessa hyvin ahkerasti. Nää tuoksuu ihanilta, mutta jotenkin toi hoitoaine ei oo tarpeeksi hoitavaa mun hiuksille. Shampookaan ei jotenkin enää toimi yhtä hyvin. Luulen, että kun au pairina ollessa mun tyvi oli värjättyä hiusta, niin tää shampoo toimi värjätylle hiukselle, mutta nyt kun on niin paljon omaa värjäämätöntä hiusta, niin tää ei vaan toimi. Hoitoainekin ehkä tehosi vielä niihin hieman elinvoimaisempiin latvoihin, mutta tän hetken täysin hamppulatvoihin se ei vaan riitä.

 LUMOn Moisture-sarjan shampoon ja hoitoaineen sain joululahjaksi. En ollu koskaan aikasemmin käyttänyt mitään tän merkin hiustenhoitoaineita, mutta nää on kyllä ollut yllättävä hyviä! Shampoo on tosi hyvää, ja tällä pestyt hiukset pysyy puhtaina jopa kaks päivää. Se ei kuitenkaan jätä hiuksia karheiksi, vaan tosi pehmeiksi mutta silti puhtaiksi. Hoitoaine voisi olla ihan vähän hoitavampaa, mutta se riittää juuri ja juuri munkin hamppulatvoille. Tykkään näistä kyllä!

FAB HAIRin Argan Oil Antifrizz-sarjan shampoon ja hoitoaineeen bongasin joskus Sokoksen alelaarista, ja otin kokeiluun. Näiden tuoksu on aavistuksen turhan miesmäinen, mutta ihan niillä rajoilla että pystyy käyttämään. Kun käytin ekaa kertaa näitä, oli pakko tarkistaa purkin joka kohta, ettei siellä missään lue että "for men", koska se tuoksu on vähän hämäävä... Nämä toimii hyvin mun hiuksilla, mutta en oo nähnyt missään näitä enää myynnissä.

 LAB 35:n Sulfate-free-sarjan shampoota ostin muistaakseni ekaa kertaa viime kesänä. Kyseinen pullo jäi äitin luokse, mutta ostin syksyllä omaan kylppäriin toisen. Tykkäsin tästä aluks tosi paljon, tää oli ihan täydellinen shampoo mun hiuksille. Nyt en oo käyttänyt tätä kuukausiin, koska en vaan enää tykkää tästä. Se ei vaan toimi enää.

BC Bonacuren Repair Rescue-sarja on ollut mulla vuosi kaudet käytössä, milloin shampoon, hoitoaineen, hoitosuihkeen, seerumin tai jätettävän hoitoaineen muodossa. Tykkään tästä sarjasta, ja myös tästä shampoosta. En oo kuitenkaan viime aikoina tätä jostain syystä käyttänyt, noi kahden ensimmäisen kollaasin shampoot on päässyt enemmän käyttöön.

Klippoteketin Argan oil-sarjan hoitoaineen oon myös viime syksynä bongannut Sokoksen alelaarista. Tää ei suoranaisesti ollut mikään positiivinen yllätys, tai sitten vaan odotin ihan liikoja. Oon tätä silti käyttänyt paljon, ja viimesiä jämiä viedään pullon pohjalta, mutta toista pulloa en kyllä ostaisi. Tää ei vaan oo tarpeeks hoitava mun hiuksille. Varmaan hyväkuntosemmille latvoille tää vois ollakkin tosi hyvä!

Syossin Ceramide Complex-sarjan hoitoaineen ostin myös melko hiljattain, ennen TRESemmén hoitoaineen ostamista, koska sen hetkisistä omistamistani hoitoaineista mikään ei ollut tarpeeks hoitavaa. Tää on "ihan ok", ei mikään superhyvä, enkä myöskään ostais uudestaan, mutta hoitaa kuitenkin ihan semihyvin.

 GLISSin Winter Repair-sarjan hoitosuihkeen ostin viime syksynä, kun tän uutuuden bongasin kaupan hyllyltä. Tämmönen "perushoitosuihke" on ihan must-have mun hiuksille, ja tää on ajanut asiansa hyvin. Odotin tältä paljon, koska tän luvattiin poistavan hiuksista sähköisyyttä, mutta en kyllä ite ainakaan huomannut, että mun hiukset olis ollut talven aikana yhtään sen vähempää sähköisemmät kuin ennenkään. Muilta ominaisuuksiltaan toimii kyllä.

BC Bonacuren Repair Rescue-sarjan hiuksiin hierottava ja jätettävä hoitoaine on ihan paras. Vaikka hoitosuihke olis kuinka hyvää ja tehokasta, mun latvat tarvii myös tämmösen voidemaisen hoitoaineen lisäks. Tää jättää latvat tosi pehmeiks. Yhdessä nää kaks toimii loistavasti!

Batisten rose gold-tuoksuinen kuivashampoo on yhtä hyvää kuin muutkin Batisten kuivashampoot teholtaan, mutta tuoksultaan tää on yks parhaista! Muita kuivashampoo-merkkejä en edes käytä enää, koska Batiste on vaan paras. Tätä rose gold-tuoksua en oo ainakaan missään nähnyt Suomessa, mutta Lontoosta tän onneks löysin!

Got2be:n Rise 'n' Shine-hiuslakka on ainut lakka jonka omistan tällä hetkellä, ja tätäkin käytän erittäin harvoin. Jos käytän hiuslakkaa, yleensä tarviin sitä johonkin kampaukseen. Tää ajaa asiansa hyvin, eikä mun onneks tarvii vielä pitkään aikaan miettiä minkä ostaisin seuraavaks, koska tää kestää vielä pitkän aikaa mun käytössä.

Bangerheadin Protect my hair!-lämpösuojasuihkeen tilasin varmaan pari vuotta sitten, mutta sekään ei ole kovin suuressa käytössä, koska en lämpökäsittele hiuksiani juurikaan. Tää tuoksuu hyvältä, ja pullokin on pirteän näköinen.

BC Bonacuren Oil Miracle-sarjan öljysuihketta käytän noiden Glissin hoitosuihkeen ja Repair Rescue-hoitoaineen lisänä aina sillon tällöin. Tää tuoksuu ihanalta, ja jättää hiukset kyllä tosi pehmeiks, mutta en käytä tätä ihan joka hiustenpesun jälkeen, koska tää jättää hiukset myös vähän raskaiksi ja nopeesti rasvottuviksi. Mutta silloin tällöin käytössä tää on hyvä!

Mulla on aika paljon erilaisia shampooita ja hoitoaineita, joita käytän epäsäännöllisesti vaihdellen. Mun hiukset on tällä hetkellä tosi vaikeat, koska tyvi on värjäämätöntä hiusta, joka ei tarvii mitään superkosteuttavaa ja hoitavaa shampoota, jolloin se vaan rasvottuu jo puolessa päivässä. Yritän lähtökohtasesti pestä hiukset vain joka toinen päivä, jolloin sen shampoon pitää olla siihen soveltuvaa, eikä liian hoitavaa. Vähän semmonen "ylipuhdistava" shampoo olis paras, mutta syväpuhdistava on kuitenkin jo liian kuivattava ja karheaks jättävä...

Mutta latvat onkin sitten oma juttunsa, niille ei tosiaan riitä mikä tahansa hoitoaine. Sen pitää olla superhoitavaa ja pehmeäks jättävää, koska muuten nää mun rakkaat hamppulatvat näyttääkin sitten ihan hampulta. Tarpeeks tehokkaalla hoitoaineella ne vielä saa huijattua silkkisen näkösiks...

On siis vaikeeta löytää yhtä yksittäistä sarjaa, joka sopis mun hiuksille, kun tyvi tarvii täysin erilaista kohtelua kuin latvat. Siks saatankin käyttää vaikka Lumon shampoota ja hoitoainetta, mutta laitan vielä toisen kierroksen jollain toisella tehokkaammalla hoitoaineella, että lopputulos olis riittävä. Ja pelkkä hiustenpesu ei riitä, vaikka olis mikä superhoitoaine, vaan tarviin aina vähintään kaks erilaista hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Tai erityisesti mun latvat tarvii. Mutta en oo vielä henkisesti valmis leikkaamaan niitä poiskaan...

Ennen mun peruskampaus oli hiukset korkealla ponnarilla. Tai vaihtoehtoisesti sotkunuttura päälaella. Pidin hiukset aina kiinni öisin, mutta au pairina mulla oli hiukset melkein aina kiinni myös päivällä. Molemmat vakiokampaukset oli kuitenkin aina samassa kohtaa, ja talvella mä huomasin, että ihan ku mun hiukset ois kaljuunut siitä "kiinnityskohdasta"?! Ei nyt siis mitään kaljua länttiä, vaan siinä oli paljon vähemmän hiuksia. Säikähdin, ja sillä sekunnilla päätin, etten pidä enää siinä kohtaa mitään ponnaria tai nutturaa. Kai hiuksetkin voi kulua ja rasittua, jos ne aina pidetään yötä päivää, ja päivästä toiseen samassa kohtaa kiinni tiukalla ponnarilla?

Mutta en mä voi hiukset aukikaan nukkua, joten piti keksiä joku toinen kampaus. Oon inhonnut kiharia hiuksia koko ikäni, ja harrastan säännöllisesti hiusten tietoista katkomista harjaamalla ne aina märkinä, ettei mun luonnonkiharat hiukset pääsis valloilleen, vaan ne kuivuis suoriksi. Mutta siitäkin huolimatta mun uudeks vakiokampaukseks muodostui sivuletti. Ja kun lettiä pitää koko yön tai päivän, tottakai hiuksista tulee kiharat... Ja inhoan sitä, mutta mielummin kiharat kuin kalju kohta päälaella.

Nykyään nukun siis aina hiukset letillä, vaihtelen välillä kummalle puolelle päätä teen letin. Päivisin oon nykyään tosi harvoin hiukset auki, joten ne on myös päivisin letillä. Osasyynä se, että koska hiukset on yöletin jäljiltä kiharat, en haluu pitää niitä auki. En jaksa tehdä mitään hienompia lettikampauksia enää itelleni, vaikka kerrankin mulla olis nyt ne pitkät hiukset mihin pystyisin! Jos mulla ei oo tätä perus-sivulettiä, niin erikoisin kampaus sen jälkeen on kaks hollantilaista lettiä. Mutta niitäkään en jaksa kovin usein tehdä. Mun hiukset on aina vaan jotenkin tosi tylsästi...

Mutta miks mä en oo värjännyt hiuksia yli vuoteen? Miksen mä edes leikkaa niitä? Miksen jaksa laittaa kivoja kampauksia? Miks vaan valitan mun tylsistä hiuksista, enkä tee jotain hiusmuutosta?

Syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, etten osaa päättää mitä tekisin mun hiuksille. Syy värjäämättömyyteen ei ole se, että yrittäisin kasvattaa oman värini takasin. Ei tosiaankaan, koska en haluais sen värisiä hiuksia! En osaa päättää millä värillä värjäisin, koska haluisin ihanat kirkkaanpunaset hiukset takas... Ja olis ihanaa blondata hiukset kokonaan. Ja kaikki shokkivärit ois ihania. Ois kivaa myös palata tummanruskeisiin hiuksiin. Ja kaikki ombre-hiukset eri värisinä houkuttelee. Haluaisin kaikkea, mutta en osaa päättää mikä olis kivoin. Ja vaikka tavallaan eniten houkuttelee ne kirkkaanpunaset hiukset, tiedän miten mua alkais hyvin suuresti kyrsimään se jatkuva harmaalta näyttävä juurikasvu, sekä sen punasen värin haalistuminen ja joka hiustenpesulla colormaskilla läträäminen. Ja miten vaikeeta olis yhdistellä enää vaatteita, en vois käyttää mun oranssia kevättakkia jos mulla olis kirkkaanpunaset hiukset. Se olis hankalaa. Mut oishan se silti ihanaa...

Ja tää hiustenleikkaus-asia on tavallaan hyvin yksinkertainen. En halua leikata, koska haluan kasvattaa. Ja vaikka tiedän, ettei mun hamppulatvat oo kovin kauniit, en raaski luopua niistä. Yritän ajatella aina, että "ei ne nyt niiiiin kauheet ole...". Etuhiuksia en leikkaa enää ikimaailmassa. En halua mitään erikoista hiusmallia, koska ne vaatii aina vähän enemmän leikkaamista kuin vaan "pari senttiä latvoista". Hiusten pituudelle en siis aio tehdä mitään lyhentävää operaatiota.

Jäljellä on vaan se väri, jota en osaa päättää. On niin ihanaa ja vapauttavaa, kun ei tarvii yhtään miettiä juurikasvua tai sen värjäämistä. Mun oma väri sulautuu nyt tohon haalistuneeseen oranssiin niin hyvin, ja vielä kun se oma väri on kasvanut niin pitkälle, niin se ei näytä enää edes pahalta. Semmonen 1-4cm juurikasvu, joka poikkeaa radikaalisti värjätyn hiuksen väristä, se on ihan järkyttävä. Enkä jaksais enää sitä. Mutta en jaksa näitäkään hiuksia, kun oon jo niin pitkään vaan ollut näillä. Kaipaan muutosta.

Mutta oon silti onnellinen näissä hiuksissa, vaikka onhan nää vähän tylsät. Mutta ehkä vaan mun omasta mielestä, kun oon tottunut vaihtelemaan hiustyyliä aikasemmin niin usein ja radikaalisti. En uskalla tehdä suurta muutosta, koska pelkään että mua alkaa kaduttamaan se. Vaikka hiukset on vaan hiuksia, ja ne on uusiutuva luonnonvara, niin hiusten kasvattaminen täystuhon jälkeen on aina pitkä operaatio. Ja mun kärsivällisyydellä pitkistä operaatioista tulee tuskaisia. Oon päättänyt, että en tee mitään muutosta, ennenkuin oon täysin varma ja vakuuttunut. Nää hiukset menee toistaseks ihan vaan tälläsinäkin, kunnes keksin jotain.

Toivottavasti se tykkäsitte tästä postauksesta! Musta oli hauskaa höpötellä hiusjuttuja, vaikka ei tässä mitään inspiraatiota herännytkään siitä tulevasta hiusmuutoksesta. Nyt mulla olis urakkana siirtyä koulutehtävien pariin, joiden palautuspäivä on huomenna. Oon keksinyt itelleni kaikenlaista mielenkiintosempaa tekemistä kuin koulutehtävät, mutta nyt on tullut aika myöntää se tosiasia, että en ehdi niitä tekemään huomiseks, ellen alota nyt. Seuraavaa postaus on todennäköisimmin kolmas osa Lontoo-postauksista, tai sitten jotain muuta. Kuullaan pian ♥